”On täällä eksoottista!”
Aikoinaan
Suomen suurimmasta teollisuusrakennuksesta, Kaapelitehtaasta, on
neljännesvuosisadassa kehkeytynyt kansainvälisessäkin mittakaavassa merkittävä
kulttuurikeskus. Komeassa juhlakirjassa muistellaan sen vaiheita ja hahmotellaan
tulevaa.
– Keväällä 1989
kuulin kulttuuriasiankeskuksen Marianna
Kajantieltä, että Lauttasaaren sillan kupeessa olisi ”pieni projekti”,
valokuvaaja Stefan Bremer naurahti Kaapeli 25 -teoksen (Into) julkistamistilaisuudessa
Kaapelin kattosaunalla.
– Toisen
maailmansodan aikana kaapelitehtaaksi rakennettu ”pieni projekti” oli tuolloin
jättimäinen, arvoton hylkytalo, joka vaati kipeästi remonttia. Talon onneksi
samoihin aikoihin iski lama, muutoin se olisi purettu ja arvokkaalle
merenrantatontille noussut ties mitä ökytaloja, kommentoi Jörn Donner.
Kaapelitehdas saikin jäädä merkkipaaluksi, joka kuvaa
mainiosti ajan muutosta, siirtymää teollisuudesta luovaan kauteen.
Huhut
edullisesta työskentelytilasta Helsingin keskustan liepeillä levisivät, ja pian
taiteilijoita ja muita kulttuurityöläisiä alkoi rampata rakennuksessa. Koska vuokra määriteltiin neliöhinnan mukaan, nämä
laskivat mittanauha kourassaan, minkä kokoiseen tilaan heillä olisi varaa.
 |
| Stefan Bremer oli Kaapelitehtaan toinen vuokralainen. |
”Syksyn 1989 huuma
oli kuin Klondiken kultaryntäys 1800-luvun lopun Kaliforniassa. Jengiä lappasi
sisään mittanauhan ja valtauskeppien kanssa. Näin isot hallit täyttyivät
pikkuhiljaa työhuoneilla. Uusi vuokralainen rakensi itse aina kaksi seinää
edellisen valtaajan perään. Oli kipsilevyä, lastulevyä ja lankkuseinää”,
Bremer kuvailee kirjassa vauhdikasta starttia.
Kulunut neljännesvuosisata on osoittanut, että talolle
oli tilausta, sillä missään vaiheessa vuokralle tarjotaan -lappua ei ole
tarvinnut oveen ripustaa.
Vuokralaiset ovat arvostaneet tilojen siedettävää
hintaa ja pysyvyyttä. Remontteja on tehty hiljalleen, kevyellä kädellä. Ja
usein porukalla, kuten Kaapelin henkeen kuuluu.
– Kun Ilkka-Christian Björklund vuonna 1997 tuli
taloon tarkastuskäynnille, suuressa Pannuhuonessa liplatti vedenpaisumus.
Tasapainoillessaan lankuista rakennetuilla pitkospuilla vieras kummasteli pilke
silmäkulmassa: ”On täällä eksoottista!”, Bremer valotti yhtä Kaapelin
historiaan liittyvistä monista kommelluksista.
 |
| Jörn Donner oli Kiinteistö Oy Kaapelitehtaan hallituksen ensimmäinen puheenjohtaja. |
Annina
Vainion toimittama juhlakirja syntyi sekin yhteisvoimin. Muistojaan talosta ovat taiteilijoiden
ohella jakaneet poliitikot ja virkamiehet, jotka olivat Kaapelitehtaan synnyttämisen
takana, yhtiön vuokralaiset, työntekijät ja yhteistyökumppanit. Kaikkiaan
artikkeleita on 32.
Värikästä kaleidoskooppia pyörittävät Kaapelin
pitkäaikainen hallituksen puheenjohtaja, elokuvaohjaaja Lauri Törhönen, muusikko Jukka
Orma, taidemaalari Rafael Wardi,
kirjailija Rosa Liksom, Kaapelin
isännöitsijä Soile Kaukolander ja
monet muut.
Runsaasti kuvitettu teos sisältää Stefan Bremerin ja Patrik Rastenbergerin Kaapelin
historiaa dokumentoivien ilmeikkäiden valokuvien ohella siellä työskentelevien
taiteilijoiden teoskuvia.
Kaapelitehtaan rento tunnelma ja yhteishenki ruokkivat eri
taiteenlajien harjoittajien hedelmällistä vuorovaikutusta ja synergiaa. Moni vuokralainen
on niiden ansiosta löytänyt uusia tapoja tehdä taidetta ja kuin huomaamatta siirtynyt
peräti uudelle taiteenalalle naapureidensa inspiroimana.
56 000 neliömetrin tiloissa toimii tällä hetkellä
noin 350 taiteilijaa tai työryhmää. Mukaan mahtuu bändejä, yrityksiä,
gallerioita, kahviloita ja ravintola.
Historiaakaan ei ole unohdettu, sillä
Valokuvataiteen museo, Teatterimuseo ja Hotelli- ja ravintolamuseo
sijaitsevat päällekkäin talon eteläsiivessä.
 |
| Esa-Pekka Salonen Avantin sohvalla. Kuva: Stefan Bremer |
Talosta on kehittynyt myös merkittävä esittävän taiteen
foorumi. Taiteilija Roi Vaara loi sinne
lähes tyhjästä performanssitaiteen ”Big Bangin” vuonna 1999, jota seurasi
kansainvälinen Exit-festivaali talvella 2001.
Tanssiteatterit Hurjaruuth ja
Zodiac saivat Kaapelilta kauan kaipaamansa kiintopisteen.
Tanssi siivittääkin Kaapelitehtaan viimeisintä
muodonmuutosta. Pannuhallin päätyyn alkaa parin vuoden päästä kohota suuri
uudisrakennus, Tanssin talo.
Sen myötä Kaapelin piha katetaan, autot häädetään,
ja tilalle tulee tapahtumia, myymälöitä ja kahviloita. Paljon muutakin on
suunnitteilla. Niinpä Kiinteistö Oy Kaapelitalon toimitusjohtaja Kai Huotari on toiveikas tulevaisuuden
suhteen.
”Voi olla, että
kymmenen vuoden päästä ollaan taas uuden laman kynnyksellä ja että
kansainvälinen politiikka elää edelleen synkkää populistista kauttaan, mutta
Kaapelitehtaalla maailmaa parannetaan lasillisen ääressä, tekemällä taidetta,
avaamalla horisontteja ja tarjoamalla elämyksiä.”
Annina
Vainio ja työryhmä: Kaapeli 25 –
Muistikuvia ja muistelmia.
Into. 2017. 297 s.
Kirjaa on saatavana suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.