Pimeyden ytimessä
Laura
Gustafsson ei säästele itseään romaanissaan Pohja.
Hän etsii tinkimättä, autofiktion keinoin, syitä masennukseensa ja
pakkomielteiseen käytökseensä.
”Kirjoitin Pohjan, koska se hävetti, pelotti ja kiihotti
minua niin paljon. Päätin olla niin rehellinen kuin osaan ja näyttää itseni
kaunistelemattomassa valossa”, Laura
Gustafsson kirjoittaa pienoisromaaninsa liepeessä.
Ja pitää sanansa. Harvoin olen saanut lukea näin vilpitöntä
ja vereslihaista tekstiä. Gustafsson kuvaa ja diagnostisoi suhdettaan kahteen
elämänsä sairauteen: masennukseen ja alistumiseensa patriarkaalisen kulttuurin käytäntöihin.
Hän sukeltaa niiden alkujuurille, pohtii mistä ne syntyvät ja kuvaa, miten
niiden kanssa sinnitellään.
Kielikuvat rinnastavat oman pahan olon maailman ja
luonnon tilaan. ”Joskus sisälläni kasvoi
sademetsä, mutta suuryhtiöt, karjanrehunkasvattajat ja muut rikolliset
hävittivät sen. Kaikki mielenkiintoinen ja kirkasvärinen on poissa.”
Itsesäälissä hän ei kuitenkaan piehtaroi. Ja vaikka ote
on analyyttinen, kyse ei silti ole dokumentista. Hänen omien sanojensa mukaan Pohja (Into) on kaunokirjallinen teos,
joka etsii uusia tapoja tehdä autofiktiota, luoda läpinäkyviä tarinoita.
 |
| Laura Gustafssonin edellinen romaani Korpisoturi oli Tulenkantaja- palkintoehdokkaana. |
Päähenkilö on 34-vuotias yhden lapsen yksinhuoltaja,
jolle ”minä” on työkalu. ”Jotkut minät,
sellaiset kuin omani, saavat rehottaa ryöstöviljelyyn saakka, toisten on
tyydyttävä kukkimaan varjossa.”
Raadollinen kerronta sujuu notkeasti, nopeat
käännökset elävöittävät tekstiä, luovat tahatonta huumoriakin.
Mutta aiheet eivät ole helppoja: viiltelyä, lääkkeitä,
alkoholia, bulimiaa. Masennus on tuttu turvapaikka, jonne voi aina vetäytyä. Siellä
saa olla yksin. Ja vaikka miehet monesti inhottavat, pakkomielteinen käytös
ajaa aina uusiin suhteisiin.
”Promiskuiteetti on
keino saada läheisyyttä mutta samalla pitää toinen etäällä.” Miehen halu on
kohteliaisuus, johon on vastattava riisuutumalla. Niinpä antautumisessa on
enemmän alistumista kuin vapaata tahtoa.
Romaanissa ei etsitä tilanteeseen parannuskeinoja –
terapiasta ja mielialalääkkeistä ei ole apua – sillä ne hoitaisivat vain
oireita. On sukellettava syvälle, pohjaan asti, pimeyden ytimeen, josta kaikki
alkoi.
 |
| Yksityiskohta Marikka Kiirikoffin maalauksesta 4:12. |
Muistista tihkuu välähdyksiä, tunnelma jostain, ”minkä ei kuuluisi tapahtua” (…) Missä on hetki, joka määrittää kaiken
jälkeenpäin koittavan. Milloin hetki, josta hiljaisuus alkaa.”
Vaikkei Pohja
olekaan selviytymistarina, se ei ole vailla toivoa. Pohjalta voi ponnistaa
kohti valoa, ymmärrystä. Voi nousta seisomaan omille jaloilleen.
Pohja on itsensäpaljastuskirja, joka
kertoo yleisempää ihmisyydestä, antaa lohtua lukijalle: Et ole yksin ongelmiesi
kanssa, meitä on monia muitakin. ”Ihmiset
ovat kuitenkin aika samanlaisia.”
Laura
Gustafsson: Pohja. Into. 2017. 141 s.
Marikka
Kiirikoffin maalauksia ARTag Galleryssa
26. 11. saakka.