Perhetytön harharetket
Jukka
Behm tarttuu Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaassaan Pehmolelutyttö surullisen ajankohtaiseen
aiheeseen: nuorten seksuaaliseen hyväksikäyttöön.
”Kaikki halusivat
sitä samaa. Sitä oli nyt liikkeellä. He halusivat nähdä minut. Nähdä ihoani,
enemmän ihoani.” Näin kertoo Emilia, 15v, pikkuporvarillisen perheen kympintyttö
elämästään romaanissa Pehmolelutyttö.
Se voitti WSOY:n kirjallisuussäätiön Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta -kirjoituskilpailun
2017.
Emilia on oikeassa. Terveyden- ja hyvinvointilaitoksen
uuden tutkimuksen mukaan joka kolmas teinityttö on kokenut seksuaalista
häirintää kuluneen vuoden aikana. Suurin osa siitä tapahtuu puhelimessa, Internetissä
tai julkisessa tilassa.
Emilialla on salaisuus, kaksoiselämä, josta hän avautuu
vain sänkynsä vallanneille pehmoleluille. Silmät ymmyrkäisinä ne kuuntelevat, kun
niiden nuori emäntä kertoo myyvänsä aikaansa aikuisille miehille, jotka hamuavat
hänen seuraansa. Himoitsevat katsella ja hipelöidä. Mitä vähemmissä vaatteissa
sen parempi.
Emilia on monen muun nuoren tavoin ottanut itsestään
kuvia ja ladannut ne nettiin. ”Kuinkahan
monta kertaa päivässä tartun puhelimeeni ja menen katsomaan videoklippejä ja
muiden kuvia ja tarkistan, mitä mieltä minusta ollaan?” Totta kai hän on
IHANA, varsinkin silloin, kun suostuu nostamaan paitaansa.
Elämä pysyy puhelimessa, kunnes se ryömii iholle, kun Emilia
nimimerkillä ”Pehmolelutyttö” laittaa itsestään rohkean kuvan aikuisten
sivustolle. Yhteydenottoja alkaa sadella, mielikuvituksellisia ehdotuksia
höystettynä sojottavien pippelien kuvilla.
 |
| Jukka Behm on kirjailija ja toimittaja, joka esikoisteoksellaan Dr. Mumbai voitti pohjoismaisen romaanikilpailun vuonna 2007. |
Taitavasti Jukka
Behm sujahtaa teinitytön nahkoihin. Osoittelematta, aidosti ja rehellisesti
hän kuvaa Emilian mielen myllerrystä uuden elämänvaiheen kynnyksellä. Ympäristöään
ja läheisiään skarpisti tarkkailevaa tyttöä hämmentävät heräävä seksuaalisuus
ja sen avulla hankittavissa oleva helppo raha.
Hän ei hyväksy
käytöstään, muttei mahda sille mitään. Katselee itseään ja tekojaan kuin
ulkopuolinen.
”Välillä ajattelen, että se
jota tarkkailen ja jonka puolesta vuoroin pelkään ja häpeän, ei ole minä vaan
joku muu, joku pikkaisen (eikä aina niin pikkaisen) sekopäinen tapaus, jota
minä en tunne enkä halua tuntea.”
Tukalaan tilanteeseen ei perheestäkään ole apua eikä
tukea. Sen jäsenet puhuvat – silloin harvoin kun puhuvat – toistensa ohi. Äiti
uppoutuu läppäriinsä, isä papereihinsa, veli huitelee omissa menoissaan. Aidosta
kohtaamisesta, lämmöstä tai välittämisestä ei ole tietoakaan.
Ja juuri sitä tarvittaisiin nykyisessä ilmapiirissä, joka
on läpeensä seksualisoitunut. Media vain lisää pökköä pesään ihannoimalla
vähäpukeisia, kauniita nuoria naisia. Ja miesten röntgenkatseet seuraavat
tyttöjä kaikkialla, vaikka vierellä kulkisi oma vaimo tai tyttöystävä.
 |
| Petri Niemelän maalaus Flash. |
”Noita pieniä
silmäyksiä. Olin tottunut niihin. En osaa sanoa, milloin ne olivat alkaneet.
Ehkä jo kuudennella luokalla, ehkä jo aikaisemmin.”
Netti tarjoaa näille markkinoille mainion alustan, sillä siellä
kuka hyvänsä voi esittää ketä tahansa. Nuoret haluavat aikuisiksi ja aikuiset
takaisin nuoruuteensa. ”Kaikki haluavat
olla sitä, mitä eivät ole.”
Jännite säilyy tarinan loppuun saakka. Emilia tulee tutuksi,
hänen huoliaan ymmärtää ja häntä haluaisi auttaa. Behm ei heristele sormeaan
vaan antaa hänelle uskottavan äänen.
Jos olisin opettaja, luetuttaisin Pehmolelutytön oppilailla, jos minulla olisi teinityttö, antaisin
kirjan hänelle ja juttelisin siitä hänen kanssaan. Itse asiassa teos on silmiä
avaavaa luettavaa ihan kaikille. Entä tarinan opetus? Aikuiset, sallikaa lapsille lapsuus,
vanhemmat, yrittäkää ymmärtää ja rakastaa lapsianne.
Jukka
Behm: Pehmolelutyttö. WSOY. 2017. 202 s.
Petri
Niemelän maalauksia Brondalla 3.12. saakka.