Tiivistettyä todellisuutta
Harri
Römpötti on laatinut erinomaisen haastattelukirjan Sanokaa mitä näitte suomalaisen dokumenttielokuvan komeasta
noususta viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Ikkunoita todellisuuteen
avaavat 17 alan keskeistä tekijää.
Metsäteknikko Markku
Lehmuskallion ura dokumenttivalokuvaajana sai alkunsa, kun hänen talonsa ja
koko omaisuutensa tuhoutui tulipalossa. Vakuutusrahoilla aiemmin valokuvausta
harrastanut Lehmuskallio osti tuttunsa kehotuksesta elokuvakameran.
Hän huomasi vähitellen kehittyvänsä kuvaamisessa ja innostui.
Alku ei ollut helppo, 1970-luvulla hän teki lyhytelokuvia vekseleillä. Kunnes
ura lähti kansainväliseen lentoon pohjoisen luontoa ja ihmisiä kuvaavilla
runollisilla ja pohdiskelevilla elokuvilla.
Hänen päätyönsä, kaksiosainen dokumentti Minä olen – Elokuva tundralla asuvien ihmisten taiteesta
(1992), palkittiin Jussi-patsaalla. ”Kalliomaalaukset
ovat niin saamarin hienoja. Ihmisen tekemä viiva ei ole parantunut yhtään
40 000 tuhanteen vuoteen. Ne kiinnostavat minua yhä”, hän toteaa
kirjassa.
Lehmuskallion tarina aloittaa Harri Römpötin elävästi kirjoitetun teoksen Sanokaa mitä näitte: suomalaiset dokumenttielokuvan tekijät kertovat (Art
House). Se on eräänlaista jatkoa Ilkka
Kippolan ja Jari Sedergrenin
historiikeille Dokumentin ytimessä
(2009) ja Dokumentin utopiat (2015),
jotka kertovat dokumenttielokuvan alusta sen kukoistuksen kynnykselle
1980-luvun loppuun, josta Römpötti jatkaa.
Tuolloin dokkareista alkoi tulla taidetta; niissä
käytettiin näytelmäelokuvan keinoja, animaatioita, peräti näyttelijöitä, ja ne muuttuivat
henkilökohtaisemmiksi. Tekniikkakin kehittyi matkan varrella; teoksen juniorit Hannes Vartiainen ja Pekka Vehkolainen ovat kuvanneet
yöperhosia ja kärpäsiä käyttäen röntgentomografiaa.
 |
| Harri Römpötti on toimittaja ja krii- tikko. Tässä kirjansa julkkareissa. |
Römpötti halusi tehdä kirjastaan helppolukuisen ja pyrki
välttämään liikoja luettelointeja. Tässä hän onnistuu, kirja on vetävä ja
koukuttava, jännittävä ja hauska.
Lukiessa tuntuu kuin esiteltävät tekijät
keskustelisivat keskenään aiheista, näkökulmista, käytännön työskentelystä.
Haastatellut 17 dokumentaristia ovat kaikki tehneet useita tunnustuksia
saaneita teoksia ja jatkavat työtään edelleen.
Yksi heistä on Seppo
Rustanius, joka on tehnyt kymmenkunta elokuvaa vuoden 1918 sisällissodasta.
Alkujaan hän opiskeli teologiaa ja ”pohti
sodan ja tappamisen asioita” jo koulussa.
Surullisen satavuotispäivän
muistoksi häneltä ilmestyy tänä vuonna lyhytelokuva Sodan silmät, joka kertoo lapsisotilaista sekä valkoisten että
punaisten puolella.
Tekijöiden tarinat paljastavat, miten monipuolista
dokumentin teko on ja miten monella tavalla aiheita voi tarkastella. Anu Kuivalainen miettii paljon
elokuviensa visuaalista puolta ja tietää, miltä ne näyttävät jo ennen kuin osaa
sanoa, mistä ne kertovat. ”Minulle
dokumenttielokuva on pikemmin runoutta kuin tiedonvälitystä. Puhun kuvilla ja
rakastan hiljaisia hetkiä.”
Virpi
Suutarille ja hänen yhteistyökumppanilleen Susanna
Helkkeellekin visuaalisuus on tärkeää. ”Valokuvataustamme
nosti yksittäisen kuvan tärkeäksi – sommittelun, rajauksen, geometrian. Teimme
eräänlaisia eläviä tauluja, jotka ovat hyvin näyttämöllisiä.” Suutarille
elokuvat ovat tiivistettyä todellisuutta, runollista realismia.
Selma
Vilhunen puolestaan käy kameran kanssa keskustelua todellisuuden kanssa. ”Liikkuva kuva on minulle luontainen
ajattelun väline, ykköskieli.” Sillä vaikka kuinka tekisi taustatyötä,
tutkisi aihetta ja kirjoittaisi tarkan käsikirjoituksen, todellisuus yllättää
aina. Tätä mieltä on myös Kiti
Luostarinen, joka tunnustaa, ettei ”osaisi
keksiä yhtä hienoja juttuja kuin elämä tarjoaa”.
 |
| Pirjo Honkasalo kuvasi Atmania Intiassa. |
Dokumenttia tehdessä tarina saattaa muuttua matkalla
paljon. Tärkeintä on kuitenkin tietää mitä haluaa sanoa. Usein tarina alkaa
elää vasta leikkausvaiheessa, ja dokumentti löytyy suuresta materiaalimäärästä
toisen kerran leikattaessa.
Römpötin mukaan monet lahjakkaat elokuvantekijät
suuntaavat nykyisin dokumenttielokuviin, sillä niiden teko on näytelmäelokuvaa halvempaa
ja vapaampaa. Miia Tervo korostaa
spontaaniutta elokuvan teossa ja kiteyttää tämän kirjassa osuvasti: ”Dokumentin tekeminen on kuin freejazzia.
Fiktiossa pitää soittaa nuoteista.”
Harri
Römpötti: Sanokaa mitä näitte:
suomalaiset
dokumenttielokuvan tekijät kertovat
Art House,
2018. 224 s.
Kirjaan liittyvä tilaisuus:
Aika: keskiviikko 31.1. kello 20.30
Paikka: Dubrovnik (Eerikinkatu
11, Helsinki)
Ylen Dokumenttiprojektin tuottajana tunnetuksi tulleen Iikka Vehkalahden vetämässä
keskustelussa kotimaista dokumenttielokuvaa puivat Sanokaa mitä näitte -kirjan
kirjoittaja Harri
Römpötti sekä elokuvaohjaajat Kiti Luostarinen,
jonka elokuvasta kirja on saanut nimensä, Selma Vilhunen, jonka Hobbyhorse Revolution on
menestynyt maailmalla, ja Markku
Heikkinen, jonka elokuva Ei tietä kotiin saa ensi-iltansa
DocPointissa.