Rakkauden korkea haiku
Mitä
rakkaus on? Palkitun japanilaiskirjailijan Hiromi Kawakamin hieno romaani Sensein salkku tarjoaa kysymykseen
varteenotettavan vastauksen.
Hiromi
Kawakami on Japanin pidetyimpiä nykykirjailijoita, joka on voittanut useita
merkittäviä kirjallisuuspalkintoja. Hänen ensimmäinen suomennettu teoksensa Sensein salkku voitti Tanizaki-palkinnon
ilmestymisvuonnaan 2001 ja oli ehdolla Man Asia -palkinnon saajaksi vuonna
2013. Se on käännetty 14 kielelle.
Nyt Kustantamo S&S:n ansiosta olemme saaneet myös
suomeksi tämän poikkeuksellisen helmen, joka vie 2000-luvun Tokion keskustan
kujille epätavallisen, ja juuri siksi niin lumoavan, rakkaustarinan pauloihin.
Tsukiko on 38-vuotias yksinään viihtyvä toimistossa työskentelevä nainen,
Harutsuna Matsumoto hänen entinen japaninkielen opettajansa Sensei.
Kaksikko tapaa sattumoisin Satorun baarissa, juo sakea ja
napostelee pikku paloja. Tarinaa kertoo Tsukiko: ”Tapailumme jatkui kaiketi siksi, että muistutimme toisiamme. Paitsi
että pidimme samanlaisista baariruoista, kummallakin oli tapana pitää tiettyä
etäisyyttä ihmisiin. Ikäeroa meillä oli hieman yli kolmekymmentä vuotta, mutta
Sensei tuntui läheisemmältä kuin omanikäiset ystäväni.”
 |
| Hiromi Kawakami (s. 1958) |
Kawakami luo intiimin, paikoin runollisen melankolisen tunnelman.
Kerronta, jonka Raisa Porrasmaa
mutkattoman taitavasti on suomentanut, soljuu näennäisen helposti. Silti teksti
on monimielistä; tavoittaa ihmissuhteiden herkät säikeet ja kanssakäymisen
hienovaraiset nyanssit nautittavasti.
Sensei säilyttää vanhoja muistoesineitä lipastossaan, siellä
lojuu myös erilaisia pattereita, joissa mittarin mukaan on vielä vähän eloa
jäljellä.
”Minä katselin isoja ja pieniä
paristoja mietteisiini vaipuneena. Ne lepäsivät hiljaa himmeässä valossa. Kuu
alkoi taas verhoutua pilviharsoihin.”
Kuu saakin kulkea tarinan mukana,
väliin hohtavana, toisinaan hurjasti kiitäviin pilviin kadoten, aina tunnelman
mukaan.
Kaksikko tapailee satunnaisesti, käy vuorilla keräämässä
metsäsieniä, markkinoilla, kirsikankukkajuhlissa hanamissa. Japanilaiset herkut, joita baarissa nautitaan, alkavat
kutkuttaa lukijan makuhermoja.
 |
| Tokkuro, sakepullo |
”Sensei tilasi
padasta daikon-retikkaa, tsumire-kalapullia ja naudan jänteitä. Minä tilasin chikuwabu-vehnämykyjä, konnyaku-nuudeleita ja daikonia, etten jäisi huonommaksi.” Palan
painikkeeksi kuluu tokkuroittain lämmintä
sakea.
Pikkuhiljaa, aavistellen, pariskunnan välillä alkaa orastaa
baarituttavuutta syvempiä tunteita. Nämä lukija tunnistaa: soutamisen ja
huopaamisen, etäisyyden oton, mustasukkaisuuden, sydämentykytykset. Silloinkin,
kun Tsukiko tapailee itsensä ikäistä, mukiinmenevää tuttavuutta, Sensei häilyy
jossain hänen mielensä takamailla.
Pariskunnan erottaa vääjäämätön välimatka. Olisiko se
mahdollista ylittää? Tsukiko tuntee outoa kaipausta, hänellä on unelma, vaikka tätä
hänen on vaikea itselleen myöntää. Teoksen ulkoasun suunnitellut Satu Konttinen on tulkinnut kirjan
tunnelman ja tarinan oivallisesti. Kannessa Tsukiko tutkii Sensein salkkua. Sen
sisällä ei ole mitään, siitä huolimatta ”sen
tyhjä tila avartuu äärettömyyksiin”. Aikamoinen opettaja tuo Sensei.
 |
| Malin Ahlsvedin akvarelli Kevätlumi. |
Hän lausuu myös haikuja: ”Pajunoksain takaa välkkyy / Öisen virran valkovuo / virran takaa
usvakummuilt’ / Huilun sävel hauras / matkamiehen rintaa vihlaisee…”
Pitkän
illan päätteeksi kumppanit päätyvät itsekin niitä sepittämään. Romaanikin muistuttaa
surumielisellä tavalla lohdullista haikua.
Entä mitä rakkaus on? Tiede ei siihen kykene vastaamaan,
mutta Sensein salkun tapaiset
kirjalliset helmet tavoittavat omilla keinoillaan siitä jotain olennaista.
Hiromi
Kawakami: Sensein salkku
(Sensei no kaban).
Suom. Raisa Porrasmaa.
Kustantamo
S&S, 2017. 243 s.
Malin
Ahlsvedin herkissä akvarelleissa seikkaileva, maailmanmenoa ihmettelevä hahmo toi
mieleeni Tsukikon ja kirjan tunnelmat.