Havaintoja eräästä avioliitosta
Jenny
Offillin omaperäinen rakkausromaani Syvien
pohdintojen jaosto nostaa genren uusiin sfääreihin. Tätä kirjaa ei hevillä
laske käsistään eiväkä sen syvät pohdinnat kerralla tyhjene.
Vuonna 2014 kymmenet yhdysvaltalaislehdet – New York Times mukaan luettuna –
nostivat Jenny Offillin Syvien pohdintojen jaoston (Gummerus)
vuoden parhaimpien kirjojen joukkoon. Siitä tuli myös kirjailijan
kansainvälinen läpimurto. Eikä ihme, sillä niin virkistävän raikas, viisas ja
hauska se on vakavasta aiheestaan huolimatta.
”Työpöytäni yllä
oli vuosien ajan muistilappu, jossa luki TYÖTÄ EI RAKKAUTTA! Sellainen onni
vaikutti kestävämmältä.” Tässä vaiheessa Syvien pohdintojen jaoston nuori naispäähenkilö on päättänyt jättää
vaimoutumisen muille ja ruveta ”taidehirviöksi”. Omistautua vain taiteelle.
Kuvioon mahtuu toki erilaisia poikaystäviä reppureissuilla
eri puolilla maailmaa. Erot olivat tuolloin
vielä suht helppoja. Tämä tapahtui helteen piinaamassa New Orleansissa: ”Olimme kumpikin yksin unessa, joksi kaupunki
oli muuttunut, ja minua pelotti sanoa mitään tai edes koskettaa hänen kättään.”
Minäkertoja etenee faktantarkistajaksi tiedelehden
”Hauskoja faktoja” -palstalle. Ja monenlaisia faktoja Jenny Offillkin sirottelee
romaaninsa kappaleiden lomaan. Ne kommentoivat, vahvistavat tai hämmentävät
palasista koostuvan kirjan tarinaa.
 |
| Jenny Offill opettaa kirjoittamista Columbian yliopistossa New Yorkissa. Kuva: Emily Tobey |
Offill rakentaa romaaniaan aivan uudella tavalla,
ilmavasti, antaa sille tilaa hengittää. Tarina rakentuu kuin itsestään
erilaisista osista. Sirpaleista syntyy tunnistettava, aito ja tosi kuva
teemasta ”Kunnes kuolema meidät erottaa”.
Amor ei tarkista, onko joku vihkiytynyt taidehirviöksi,
kun se ampuu nuolensa. Tyyppi, joka nauhoittaa kaupungin äänimaisemia radioon,
vie minäkertojalta jalat alta. ”Eräänä
yönä laitoit pyörimään äänitteen, jonka olit tehnyt minulle: sellaisen, jossa
jäätelöauton melodiaan lomittui Coney Islandin lokkien kirkunaa ja
maailmanpyörän kirskuntaa.”
Pariskunta alkaa lähetellä toisilleen kirjeitä, joihin
palautusosoitteeksi on merkitty leikkisästi ”Syvien pohdintojen jaosto”. Se on
menoa.
Nuoruuden intiimiä leikkiä ja rakkauden huumaa ei kuitenkaan
kestä kauan. Ne lorahtavat viemäriin vauvaperheen kakkapyykin myötä.
Minäkertojasta, faktantarkistajasta ja kirjailijasta, muovautuu tässä vaiheessa
romaania kuin huomaamatta ”vaimo”. Hänen päivänsä rakentuvat puuduttavista
rutiineista, joihin taidehirviöllä ei ole mitään asiaa.
Vauva tuijottaa vaimoa tummin silmin, huutaa tauotta päivin
öin, käy sotaa maailmaa vastaan. Silti hän on rakas: ”Mutta vauvan hiusten tuoksu. Se miten hän puristi kätensä sormeni ympärille.”
Vauva kasvaa romaanin myötä kiinnostavaksi henkilöksi ja kommentaattoriksi.
Pitikö näin väistämättä käydä:
”Onko hän pidempi?
Hoikempi?
Hiljaisempi?
Helpompi, mies
sanoo.”
Vaimo ja mies astuvat sisään Loukattujen tunteiden pikku
teatteriin. Se on piinaaville kysymyksille omistettu paikka.
 |
| Maisa Majakan Crying girl |
Seuraa syyllisten etsintää ja kyyneleitä. Vaimon
terapeutti ennustaa pitkää ja vaikeaa jaksoa, päätti vaimo kummin päin tahansa.
Räjähdysherkässä tilanteessa sanatkin on ladattu uusilla merkityksillä.
Varsinainen kranaatti on simppeli sana ”me”.
”Etkö sinä ole jo
rankaissut meitä tarpeeksi? mies kysyy muutama päivä myöhemmin. Meitä? vaimo ajattelee. Sanoiko hän todella
meitä? Voi jumalauta.” Uidaan syvissä vesissä, mutta taitavasti Offill taikoo
tarinastaan tragikoomista luettavaa. Marianna
Kurton naseva käännös tulkitsee tarinan henkeä oivallisesti.
Offill antaa suurten ajattelijoiden ja kirjailijoiden Einsteinista Rilkeen kommentoida tapahtumia.
”Kafka sanoi: Kirjoitan ummistaakseni
silmäni.” Sen uskon, mutta hän ja monet muut taitavat kirjailijat – kuten
Offill itse – avaavat lukijoiden silmät näkemään ja ymmärtämään paremmin elämän
lainalaisuuksia.
Rainer Maria Rilke puolestaan on todennut, että kaikki
taide saa alkunsa siitä, kun ihminen on käynyt rankan kokemuksen läpi, ajautunut
äärirajoilleen. Kenties vaimokin, kaiken kokemansa jälkeen, palautuu jälleen
minäksi ja hänen toinen kirjansa – se vaikeimmaksi manattu – näkee päivänvalon.
 |
| Ubaldo Oppi: Vaimon muotokuva Venetsia taustalla (osa). |
Syvien pohdintojen
jaosto on omaperäinen, aito ja raastava rakkaustarina. Mutta sellaisia
rakkaustarinat tuppaavat olemaan. Onko olemassa alusta loppuun onnellisia
rakkaustarinoita?
Enpä usko, sillä rakkaus on luonnonvoima, jolle emme
mahda mitään. Sen armoilla olemme paljaita ja haavoittuvaisia. Rakkaudella on
valta satuttaa kipeästi, mutta sillä päällä ollessaan se myös tuudittaa
hellästi höyhentyynyille. Sen Jenny Offill osoittaa vakuuttavasti mainiossa
romaanissaan.
Jenny
Offill: Syvien pohdintojen jaosto
(Dept. of
Speculation). Suom. Marianna Kurtto.
Gummerus.
2018. 237 s.
Maisa
Majakka tarkastelee keraamisissa veistoksissaan vapauden arkisuutta, rakkauden
jokapäiväisyyttä, eristäytyneisyyden tunteita ja kaipuuta.
Personal Space -ryhmänäyttely
Kuvataideakatemian Exhibition Laboratoryssa 15.7. asti.
Fantastico! Italialaista taidetta 1920- ja1930-luvuilta Ateneumissa 19.8. saakka.
Näyttelyyn liittyvä samanniminen julkaisu kertoo,
mistä on pohjimmiltaan kyse.
"Maaginen realismi oli tapa tuntea,
vaihtoehtoinen valinta aistia ja havaita, lukea ja tulkita satunnaisia
tilanteita, arkipäivää ja nykyhetkeä."