Usko tai älä!
César Airan yhtenä niteenä julkaistut pienoisromaanit Todiste ja Illallinen nyrjäyttävät todellisuuden sijoiltaan, juhlivat
mielikuvituksen voimaa ja elämän runollisuutta.
Todisteen (Siltala)
päähenkilö, pulska 16-vuotias koulutyttö Marcia on päivittäisellä
iltakävelyllään ajautunut nuorison omalle alueelle Buenos Airesin Floresille,
hälisevien äänien, välkkyvien valojen ja eroottisesti kyllästyneen tunnelman
vyöhykkeelle.
Argentiinan
suosituimpiin nykykirjailijoihin kuuluva César
Aira todistaa heti alkuun suvereenin havainnoitsijan ja kertojan kykynsä
luonnehtimalla runollisesti arkista tilannetta, jossa Marcia on outo lintu.
”Oli miten oli, hän oli saapunut tähän
lumottuun valtakuntaan, joka ei ollut mikään konkreettinen paikka vaan
sattumanvarainen alkuillan hetki.” Kävellessään eteenpäin Marcia tuntee
valon ja pimeyden, hiljaisuuden ja ”katseiden
pehmeän vastuksen”.
Mutta
atmosfääri sähköistyy yhtäkkiä yksinkertaisen kysymyksen myötä: ”Haluuks naida?” Sen on heittänyt toinen punkkarityttökaksikosta,
Mao, joka vakuuttaa rakkauttaan Marciaan ensi silmäyksellä.
Marcian
todellisuudenkäsite heittää volttia, eikä mikään ole enää ennallaan hänen
maailmassaan kysymyksen jälkeen. Samalla tavoin hyvät kirjatkin nyrjäyttävät
urautuneen tajuntamme raiteiltaan, saavat miettimään erilaisia elämän arvoja ja
vaihtoehtoja.
 |
| Nobel-veikkailuissa pitkään mukana ollut Aira on julkaissut kymmeniä teoksia. Hänet tunnetaan myös kääntäjänä. Kuva Mathieu Bourgois |
Tyttöjen
välinen sanailu ja lorvehtiminen saavuttavat kulminaatiopisteensä, kun Aira
vaihtaa neloselle ja yllättää lukijan antamalla tapahtumien riistäytyä väkivaltaisiksi.
”Sillä vaikka rakkautta ei voi selittää,
sen voi todistaa”, julistaa Mao ja sen hän kaverinsa Leninin kanssa
totisesti tekee.
Kun
”Rakkauden kommando” pääsee vauhtiin, mieleen nousee kohtauksia elokuvista
kuten Bonnie ja Clyde sekä Thelma ja Louise. Ristiriita Airan
mutkattoman luontevan kerrontatyylin – jonka Sari Selander on sujuvasti suomentanut – ja överiksi yltyvien
tapahtumien välillä kiehtoo.
On kuin
kirjailija kuvaisi itseään Illallisen
päähenkilön luonnehtiessa ystäväänsä. ”Se
että hän kertoi kaiken niin proosallisesti, mitään sen enempää paisuttelematta,
oli vain osoitus siitä että sadunomaiset elementit olivat osa hänen arkeaan.”
Niinpä Illalliseen tarttuessa osaa jo odottaa,
että alun rauhallinen poljento jossain vaiheessa tarinaa ryöstäytyy käsistä, ja
kalabaliikki ryöpsähtää sivuille. Näin myös käy.
Kaikki
alkaa perin tavanomaisesti: kuusikymppinen äitinsä nurkkiin konkurssin jälkeen
elätettäväksi ajautunut mies on kutsuttu tämän kanssa illalliselle ystävänsä
luo.
 |
| Argentiinalaisen Jantuksen teos Toxiconderon (osa). |
Hän
viihdyttää vieraitaan polveilevilla kertomuksillaan ja vietereillä toimivilla
leluilla, jotka oudosti ennustavat tulevaa. Tarinaansa Aira ujuttaa kuin
huomaamatta satiiria ja huumoria korruptiosta ja oman edun tavoittelusta.
Asettaa peilin meidän eteemme, eikä sen heijastama kuva imartele.
Vauhtiin
päästään, kun elävien kuolleiden repaleinen luurankoarmeija nousee haudoistaan metsästämään
elämän eliksiiriä, endorfiinia, jota aivomme tuottavat. Mikä neuvoksi, kun
kepit, kivet eivätkä haulikot niihin pure? Vastaus löytyy yllättävältä
suunnalta.
Kertojan
viisas ystävä – kirjailijan alter ego? – saa lausua viimeisen sanan: ”vain ne, jotka antava jotain muille, voivat
odottaa saavansa jotain vastineeksi. Ja tätä tarkoitusta palvelee luovuus.
Mielikuvitus. Liiketoiminnan proosan ilmaisuvälineeksi tarvitaan elämän
runollisuutta.”
Melkoinen
runoilija tuo César Aira.
César Aira: Todiste
І Illallinen
(La prueba І La
cena). Suom. Sari Selander. Siltala, 2018. 208 s.
Jantuksen teoksia mukana näyttelyssä:
Bela Biennial European and Latin American Contemporary Art
Merikaapelihallissa
12.8. saakka.