Harri Kalha: Sukupuolen sotkijat

Kielletyn leikin kuvia

Harri Kalhan mainio postikorttien ja valokuvien kavalkadi teoksessa Sukupuolen sotkijat – Queer-kuvastoa sadan vuoden takaa marssittaa esiin nykyhetken esitaistelijoita, pioneereja, joita tuolloin ei virallisesti ollut edes olemassa.

FT Harri Kalha on taiteen ja visuaalisen kulttuurin tutkija sekä monipuolisesta tuotannostaan tunnettu palkittu tietokirjailija, joka on kahdesti ollut Tieto-Finlandia-ehdokkaana. 

Vanhoja postikortteja ja valokuvia hän on tutkinut myös aiemmissa teoksissaan.

Kymmenisen vuotta sitten penkoessaan berliiniläisellä kirpputorilla postikortti- ja valokuvalaatikoita hän äkkäsi oudon valokuvapostikortin:

 ”Tuo miekkonenhan on naikkonen!” Hän jäi pohtimaan näkemäänsä: Mistä oikein oli kyse?”

Vastausta etsiessään hän alkoi kerätä valioyksilöitä, sukupuolen mielikuvaa sotkevia kuvia normiromanttisten kuvien viidakosta. Vinksahtaneita kuvia, jotka esittelivät lesbosuudelmia ja hamosessa poseeraavia nuorukaisia, alkoi löytyä paitsi kirpputoreilta myös divareista ja netistä Suomesta ja maailmalta.

Vihdoin Kalhan paksuksi paisuneeseen kenkälaatikkoon säilötyt aarteet halusivat päästä päivänvaloon. Parvs-kustantamon taitavalla tuella aineistosta syntyi ainutlaatuinen kuvahistoriikki Sukupuolen sotkijat – Queer-kuvastoa sadan vuoden takaa, sekä samanniminen näyttely HAM:iin, Helsingin taidemuseoon.

– Postikortit ja valokuvat olivat 1900-luvulla valtavan suosittuja. Ne olivat aikansa some, sosiaalinen media, jonka avulla päivitettiin status ja viestitettiin monimielisesti. Pelkästään vuonna 1900 postikortteja lähetettiin maailmalla 300 miljoonaa, Suomessakin lähes 2 miljoonaa, Harri Kalha kertoi kirjansa ja näyttelynsä tiedotustilaisuudessa HAM:issa.

Julkaisija Dédé, Ranska. Postitettu Suomessa toukokuussa 1923.
(Helviltä Esterille).

Kalha painottaa, että tuon ajan ihmiset katsoivat kuvia toisin kuin monet meistä, joille termi LGBT on tuttu. Sen sisältämiä identiteettikategorioita ei vielä ollut, joten Kalha arvelee, että aikalaisten valtavirta ei aina hoksannut kuvien sisältämiä vinkeitä vinksahduksia, vaan katseli kuvia leikkinä ja fantasiana.

Nimensä kirja on saanut genderfuck-ilmiöstä, jossa sukupuolten kaksinapaisuuden ohella karnevalisoidaan ennakkoluulottomasti myös seksuaalisia vähemmistölokeroita. Kalha toteaa, että termin voisi kääntää paitsi sukupuolen sotkemiseksi myös sukupuolivittuiluksi, ”jos haluaa säilyttää alkukielen ronskin sävyn”.

Kuvista ei voi vetää johtopäätöstä, että 1900-luvun alkupuoli olisi ollut seksuaalisesti vapautunutta aikaa. Kaikkea muuta. Luvattomat kuvat olivat vain marginaali. Seksuaalinormit olivat tiukkoja, ja niistä poikkeavat ihmiset olivat poliisille rikollisia ja lääketieteelle häiriintyneitä friikkejä.

Kaupallisten korttien ohella valokuvastudioissa otettiin kuvia pukuleikeistä privaattiin tarpeeseen, joko itselle tai lähetettäväksi mielitietylle. Niiden kanssa oli kuitenkin oltava varovainen, sillä vääriin käsiin joutuessaan ne olivat raskauttavia todisteita historiasta, jota ei virallisesti saanut olla olemassa.

Harri Kalhan naamioleikkien suosikkeihin kuuluu tyylivalio Yhdysvalloista vuodelta 1920.

 ”Kuvamme tyyliniekat väistelevät viisaasti historioitsijan tulkinnallista taklausotetta. Oliko kyseessä tarkoin käsikirjoitettu vitsi, undrstatementin valeasuun puettu riemukas camp-pilkahdus? Vaiko sittenkin dokumentti kahden miehen koruttomasta ristiinpukeutumisrituaalista?”

Kirjailija Kalle Päätalo muistelee omaelämäkerrallisessa teoksessaan Nuoruuden savotat (1975) uuden ja vanhan yhteentörmäystä 1930-luvun maatalousyhteiskunnassa. Kun kevytmieliset neitokaiset alkoivat käyttää housuja, parahtivat vanhemmat naiset:

” – Alakaa olla riettaus huipussaan! Että nuo tuhannen räähkänät, en paremmin sano, ilikijää liikkua kylillä ihan kuin miesten housut jalassaan. Aikoihin on eletty…!” Miehet puolestaan kommentoivat: ”– Eikö, kaverit, koetella kuinka isot munat tuolta parrattomalta pojalta löytyy!” Ei ollut tasa-arvon edelläkävijöillä helppoa.

Kyllä miesoletetutkin osasivat tuulettaa, viljellä vihjailevia silmäniskuja. Hempeästi väritetyssä ”Iloista pääsiäistä” -kortissa ehostettu nuorukainen tarjoaa munaa.” Kalha arvelee, että tämä Ranskassa 1920-luvulla yleinen korttityyppi oli alkujaan suunnattu romantiikannälkäisille heteronaisille.

”Historiantutkimus saattaa vielä selvittää olivatko miehet sitä, miltä näyttävät: olivatko he gay vai muuten vain iloisia velikultia, jotka uusi elokuva oli opettanut rakastelemaan kameran kanssa?” Kortit eivät salojaan paljasta, eikä niihin hienotunteisesti suhtautuva Kalhakaan väitä totuutta tietävänsä.

Hän sanoo kuitenkin panevansa baskerinsa pantiksi siitä, ”että näitä kortteja suosivat myös pinnanalaista camp-estetiikkaa vaalivat homot, bisset, lesbot – sekä orastava transväki – joita miellytti koodien sekoittelu.”

Silmiä avaavia kortteja ja kuvia saa jokainen katsoa makunsa mukaan paheksuen, pahastuen, kiinnostuneena hymyillen tai niiden monimielisyydestä nauttien kuten Kalha itse tunnustaa tekevänsä. Hän ajaa monitulkintaisuuden asiaa, ja hänen kuriton katseensa löytää kuvista vihjeitä ja vinoilua, roolileikkejä, halua ja himoa.

Sukupuoli ei ole lokero, vaan mahdollisuuksien karnevaali. Harri Kalhan kirjan kuvat ovat todisteita rohkeista pioneereista, jotka ottivat erilaisuutensa haltuun tehdäkseen maailmasta sallivamman paikan. Filosofi Michel Foucault puki tämän osuvasti sanoiksi vuonna 1977:

”Säännöt itsessään ovat tyhjiä ja keskeneräisiä; ne taipuvat eri tarkoituksiin. Historian menestyksekkäistä käänteistä saamme kiittää niitä, jotka pystyivät ottamaan säännöt haltuun, naamioimaan itsensä pervertoidakseen säännöt, kääntääkseen niiden merkityksen – voittaakseen vallanpitäjät näiden itse luomilla säännöillä.”

Karnevalistisen ilottelun hälyssä Harri Kalha vakavoituu ja kiittää paitsi Parvsia ja saamiaan apurahoja, jotka mahdollistivat teoksen päivänvaloon saattamisen, mutta: ”Etenkin kuvateosten kustannusrakenne on Suomessa lähes mahdoton yhtälö.”

Hän toivookin, että säätiöt ja muut kulttuurimyönteiset tahot tukisivat myös teosten painatusvaihetta. Näin me jatkossakin voisimme saada tietoa ja avartaa näkemyksiämme näin hemaisevalla tavalla.

Harri Kalha: Sukupuolen sotkijat

Queer-kuvastoa sadan vuoden takaa

Parvs, 2019. 194 s.

Aiheeseen liittyvä näyttely HAM:ssa 27.9.2020 saakka.