Heikki Herlin: Tuollapäin on Highway

”Kuitenkin mulla kävi hyvin.”

 

Niklas Herlinin henki elää vahvasti hänen poikansa Heikki Herlinin isästään kirjoittaman elämäkerran sivuilla. Tuollapäin on Highway -teos valaisee kiinnostavasti moniulotteisen journalistin, kustantajan ja mediavaikuttajan persoonaa julkisuuskuvan takana.

 

Kun Niklas Herlin (s.1963) nukkui pois sunnuntaiyönä Nizzassa lokakuussa 2017, hänen nyt kolmikymppinen poikansa Heikki Herlin tunsi menettäneensä paitsi rakkaan isänsä, myös sen osan itsestään, joka hän faijansa seurassa oli ollut. Hän halusi piirtää isästään elävän kuvan muistoksi niin itselleen kuin lukijalle. 

Tässä hän onnistuu hienosti subjektiivisessa ”muistelukirjassaan” Tuollapäin on Highway (Teos). Kyseessä ei ole perinteinen elämäkerta, sillä sellaiseen Herlinien teollisuus- ja kulttuurisukuun Kirkkonummella Thorsvikin kartanon mailla syntynyt Niklas oli liian särmikäs. Nahkatakissaan, bootseissaan ja leviksissään hän ei muistuttanut miljonäärin prototyyppiä.

Niklas Herlin oli pikemminkin elokuvahahmo, ”cowboyjournalisti”, jonka elämänvaiheisiin kytkeytyy myös kiinnostavaa ajankuvaa. Hän seurasi tarkkaan, mitä yhteiskunnassa tapahtui ja kommentoi kärkkäästi kuulemaansa ja lukemaansa.

Niklaksen reaktiot olivat nopeita, eivätkä minkäänlaiset filtterit vaimentaneet hänen puheidensa tai tekstiensä sanomaa. Hän oli loppuun saakka tinkimättömän rehellinen ja suorapuheinen niin itseään kuin muitakin kohtaan.

– Tämä on oma näkemykseni isästä, oma stoorini. Se syntyi orgaanisesti hänen raakamuistelmistaan, teksteistään ja hänelle läheisten ihmisten haastatteluista. Kirja ei etene kronologisesti, vaan se sisältää poimittuja hetkiä isäni elämästä ja yhdessä viettämästämme ajasta. Teoksen kirjoittaminen oli hieno prosessi, johon ei voi palata, totesi Heikki Herlin kirjansa julkistamistilaisuudessa Frenckellin talossa.

 Hänen kirjassa käyttämänsä preesens loihtii teokseen aitoa elämisen tuntua ja tuo tapahtumat lukijan iholle. Vaikka Heikkikään ei moneen ehtivää isäänsä loppuun saakka tuntenut eikä ymmärtänyt, silti hänen pohdintansa isänsä mahdollista ajatuksista ja vaikuttimista elävöittävät ja syventävät tarinaa.

 Kirjan nimi, Tuollapäin on Highway, syntyi ”noin kolmessa sekunnissa”. Se luonnehtii aihettaan oivallisesti. Tien päällä levottoman isän mieli rauhoittui, ja hän tunsi olevansa kotona kotien välissä. Tunne syntyi jo nuoruudessa Niklaksen sahatessa Jorvaksentietä edestakaisin kaupungin ja maaseudun välillä.

Niklas Herlin. Kuva: Juhani Niiranen

Opiskeluvuodet bisnesyliopistossa Yhdysvalloissa jättivät häneen jälkensä. Porkkalanniemessä sijainnut mökki ja sitä ympäröivä luonto olivat Niklakselle tärkeitä rauhoittumisen keitaita. Asunnot Töölössä ja kaupunginosan baarit ja ravintolat olivat koteja nekin. Nizzasta löytyi viimeiseksi jäänyt majapaikka.

Jos kirjan nimi on osuva, sitä on myös Jenni Saaren suunnittelema teoksen ulkoasu. Kirjan kannen valokuvassa pieni Heikki seuraa vakavana mutaisella pellolla koikkelehtivaa isäänsä. Luonteiden eroista huolimatta isä ja poika olivat alusta loppuun saakka sielunkumppaneita. Yhteiset purjehdus- ja varsinkin pitkät automatkat Euroopassa ja Yhdysvalloissa lähensivät.

Heikin vanhempi sisko Riikka oli Niklakselle erityisen rakas. Hänellä oli Downin oireyhtymä, joka asetti perhe-elämälle omanlaisiaan vaatimuksia. Niklas tarttui toimeen heti ja teki elämänsä loppuun saakka merkittävää työtä kehitysvammaisten aseman parantamiseksi.

– Isänä Niklas oli johdonmukaisempi ja aikuisempi kuin muulloin. Varsinkin Riikan vanhemmuus kasvatti häntä, Heikki summasi.

Niklas ei halunnut luoda perheeseensä samanlaista pelon ilmapiiriä, jollaisella hänen oma isänsä ”Koneen ruhtinas” Pekka Herlin oli hänen muutoin onnellista lapsuuttaan synkistänyt. Teollisuuspohatan alkoholismi ja narsismi jättivät jälkensä Niklakseen. Kenties häntä ajoittain riivannut masennus, pelkotilat ja runsas alkoholin käyttö alkoivat itää jo lapsuudessa.

Ammatillisen identiteettinsä ja kutsumuksensa Niklas löysi kuin sattumalta, kun hän kokeiltuaan huomasi osaavansa kirjoittaa: tämä on mun juttu! Niklas Herlinistä tuli Kauppalehden toimittaja ja myöhemmin uutispäällikkö. Työhönsä hän suhtautui kunnianhimoisesti ja vaati samaa omistautumista myös muilta. Hänestä tuli osa Kauppalehden brändiä.

Pekka Herlin oli suunnitellut Niklaksesta työnsä jatkajaa Koneeseen ja ”oli helvetin vihainen” kuultuaan tämän uudesta ammatinvalinnasta: ”Niko pakenee vastuutaan ryhtymällä journalistiksi”. Niklas puolestaan kommentoi aihetta tyynesti: ”Jos olisin mennyt Koneeseen, olisin dokannut itseni hengiltä kolmikymppisenä”.

Heikki Herlin on valt. yo., joka on opiskellut myös
elokuvatuottamista Yhdysvalloissa.
Kuva: Kimmo Haapala

 Kaiken taustalla kummitteli pelko. Muistelmaluonnoksessaan Niklas tunnustaa: ”Pelkään vieläkin jokaista uutta päivää ja jokaista kadunylitystä. Korkeita ja ahtaita paikkoja pelkään erityisen paljon. Mutta on vaan noustava sängystä. On vaan ylitettävä katu.”

Ainoa vastalääke pelkoon oli rohkeus: oli mentävä pelkojaan päin. Ja Niklas meni, itseään säästämättä. Tämä söi voimia, ja hän väsyi. Elämäkin kolhi: kaatumiset ja niitä seuranneet sairaalareissut synnyttivät Niklaksessa kuolemanpelon. Jatkuvasta kivusta tuli osa hänen elämäänsä, osa häntä itseään. Heikkiä piinasi jatkuva huoli isästä.

Kun Pekka Herlinin salainen testamentti saa päivänvalon, ”Faijalta pamahtaa koko sulaketaulu”.  Vahvalla oikeudentajulla varustettu Niklas ei manööveriä niele: ”Helvetti ei minun selkäni takana”. Välit isään ja isoonveljeen Antti Herliniin katkeavat lopullisesti, ja samalla hyvät lapsuusmuistot saavat mustan tahran. Niklas sairastuu masennukseen.

Pettymystään ja kiukkuaan Niklas turruttaa alkoholilla, mikä ei kuitenkaan estä tehokasta työntekoa. Näissä mainingeissa avioliittokin kariutuu. Niklas otti vastuuta monesta, mutta häntä ei vähääkään kiinnostanut pitää huolta itsestään.

Viimeisestä palkallisesta työpaikastaan Ilta-Sanomissa hän irtisanoutuu ex-missi Lola Odusogan silikonirintojen takia (syitä oli varmaan muitakin). Niklas oli vannonut, että jos Lolan tissit vielä kerran nostetaan lööppiin, hän lähtee nostelemaan. Näin kävi.

Niklaksen ura saa jälleen uuden suunnan, tällä kertaa lähempänä hänen omia ihanteitaan. Hän oli tutustunut legendaariseen kustannustoimittajaan Silja Hiidenheimoon tehdessään tietokirjaansa Osake keskustasta, eli taloussanastoa ujoille. Kun Silja ja Niko ystävystyvät, paljastuu, että heillä on sama unelma: perustaa laatukirjallisuuskustantamo.

Näin saa alkunsa Kustannusosakeyhtiö Teos, jonka ensimmäinen kirja, Tomi Kontion iki-ihana runoteos Vaaksan päässä taivaasta, näkee päivänvalon vuonna 2004. Nikon ja Siljan unelma on vuosien mittaan toteutunut: muiden palkittujen kirjojen ohella Teos on kustantanut neljä Finlandia-voittajaa, viimeisimpänä Juha Hurmeen Niemi vuodelta 2017.

Seuraavaksi Niklas Herlin perustaa Uusi Suomi -verkkolehden ja ostaa suuren osan mediakonserni Almasta. Hän kommentoi ja kirjoittaa edelleen ahkerasti artikkeleita ja kolumneja eri kanaviin. Ja tapaa läheisiään.

Niklas ja Heikki - ja kirja. Kuva: Herlinien perhealbumi

Kun Niklas ja Heikki istuvat oluella, he ovat jälleen kaksistaan valtatiellä. Muu maailma saa mennä menojaan, tärkeää on vain heidän välisensä kommunikaatio.

Mutta valtatie loppuu aikanaan, niin myös levottoman sielun vaellus. Niklas Herlin ”päättää menneisyytensä käsittelyn päiväkirjassa vuosikymmeniä halkovalla oivalluksella. Se on kuin hyväksyvä toteamus lähes koko elämän askarruttaneille kysymyksille tulevaisuudesta, elämän arvaamattomuudesta ja hyvästä onnesta:

             Kuitenkin mulla kävi hyvin”.

Jos Heikki Herlinin pitäisi muistaa isästään vain yksi lause, se olisi Niklaksen hänen häissään lausumat sanat: ”Maailma pelastuu vain, jos me rakastamme toisiamme enemmän”. Niklas Herlin jätti monessa suhteessa jälkeensä hienon perinnön.

Heikki Herlin: Tuollapäin on Highway. Teos. 2020. 326 s.

Niklas Herlinin hautajaistilaisuudessa soi Ry Cooderin countryballadi Across the Borderline, jonka Willie Nelsonin esittämään versioon hän oli erityisen viehtynyt.