Pirkko Koskenkylä: Vain muutos on pysyvää

Kun kohtalo kolhii, sattuma suosii

Pirkko Koskenkylän romaanin Vain muutos on pysyvää vetävä tarina vie Pariisista ja Afganistanin sodan jaloista poreilevan juoman syntysijoille Champagneen. Pyörityksen jälkeen mikään ei ole enää ennallaan, ja jokaisen on löydettävä paikkansa uudelleen.

Kirjailija Pirkko Koskenkylä on lieventänyt edellisen romaaninsa nimen ehdotonta väittämää: Mikään ei ole pysyvää. Sukusaagaa jatkaa nyt uusi, itsenäinen romaani Vain muutos on pysyvää (Airut Kustannus). Sen käänteet imaisevat heti mukaansa, eikä kirjaa malttaisi kädestään laskea, kun lukemisen on aloittanut.

Koskenkylän monipuoliseen tuotantoon kuuluu niin matkakirjoja, elämäkertoja kuin romaaneja. Elämäänsä Provencen keskiaikaisessa pikkukylässä hän kuvaa lämmöllä teoksessaan Koti Provencessa ja televisiouraansa vauhdikkaissa muistelmissaan Tänään kotona, huomenna maailmalla.

Ystäväni toimittaja Hilkka Kotkamaa haastatteli Pirkko Koskenkylää, joka tunnusti kirjoittavansa sellaisia romaaneja, joita itsekin tykkäisi lukea, kirjoja, joita parhaimmillaan ahmii aamuun saakka.

– Haluan tehdä kirjoja, joissa sattuu ja tapahtuu, ja joissa monenlaiset juonenkäänteet ja mukaansatempaavat tarinat pitävät pihdeissään. Vain muutos on pysyvää kertoo perheestä, johon ydinperheen lisäksi kuuluu niin entisiä, nykyisiä kuin tuleviakin ihmissuhteita, niin aikuisia, vanhempia kuin lapsia, jotka sukkuloivat suloisessa sekamelskassa. Mukana on myös murheita ja tragedioita.

Pariisilaisen avioparin, toimittaja Laurenin ja lääkäri Jeanin, elämä suistuu raiteiltaan, kun paljastuu – kuten Jean kuvittelee – että hän on naimisissa sisarensa kanssa. Tästä alkaa biologisten vanhempien etsintä, joka vie neljänkymmenen vuoden taakse. Yllätys seuraa toistaan, eikä kukaan välty kohtalon kolhuilta.

– Vaikka kirjani henkilöt ovat silkkaa mielikuvitusta, moni asia on silti todellisuuden heijastumaa. Romaanin riemunkirjava perhe muistuttaa omaani. Päähenkilö Laurenissakin on ripaus minua, kuten kirjoissa tuppaa usein käymään, Koskenkylä tunnustaa.

– Tällaiseen perheeseen saa upotettua paljon tapahtumia, ihmisen kasvua ja muutoksia. Kirjavien perhesuhteiden selvittelyn uusi piirre on, että sukutausta pystytään nykyään saamaan selville dna:n avulla. Silloin voi löytyä todellisia yllätyksiä, kuten kirjassanikin tapahtuu.

Pirkko Koskenkylällä pysyy myös sivellin kädessä ja hän on pitänyt
teoksistan lukuisia taidenäyttelyitä. Kirjailija kotonaan Provencessa.

Vaikka romaanissa pengotaan ja muistellaan menneisyyden tapahtumia, päänäyttämö on silti nykyaika. Laurenin edellinen aviomies menehtyi terroristien iskiessä Pariisin Bataclan-konserttisaliin. Nyt sekasortoa Pariisin kaduilla aiheuttavat mellakoiksi yltyvät mielenosoitukset, joissa poltetaan, rikotaan ja ryöstellään.

– Tein tätä kirjaa vahvasti nykyajassa. Mukana ovat USA:n presidentinvaalit, Ranskan politiikkaa ja jopa Afganistanin sota. Kirjan edellisessä osassa Jean joutuu kaapatuksi Afganistaniin ja elämään siellä talebanien panttivankina seitsemän vuotta.

– Hänellä oli tuolloin suhde paikalliseen sairaanhoitajaan Rashidaan. Sen seurauksena kuvioihin ilmestyy yllätyksenä Jeanin pieni tytär Ana. Monen mutkan kautta hän löytää isänsä perheen Ranskassa.

Yllättävän uutisen kuultuaan Lauren ei voi muuta kuin huokaista: ”Sinun kanssasi elämässä riittää yllätyksiä”. Vaikka korona hiljentääkin pariisilaiselämän, Lauren ja Jean ovat pohtineet rauhallisemmalle seudulle muuttoa. Yllättäen siihen tarjoutuu tilaisuus, joka vie uusperheen Ranskan samppanja-alueelle Champagneen.

Tähtiä lasissa M/S Marian
aurinkoisella kannella.

Jalon juoman valmistusmenetelmän keksi nuori munkki Dom Pérignon, joka epätoivoisesti yritti estää kuplivien viinipullojen poksahtelua rikki. Eräänä päivänä vuonna 1693 hän vihdoin avasi yhden ehjänä säilyneen pullon, maistoi siitä ja huudahti lumoutuneena: ”Juon tähtiä!”.

Maallemuutto ei suvun ihmissuhdekarusellin menoa hidasta, pikemminkin päinvastoin. Kaiken keskellä kohta nelikymppinen Lauren tuntee olevansa elämänsä taitekohdassa. Monien puuhiensa lomassa hän epäilee kirjoittamistaan: onko se ajantuhlausta, olenko liian tavallinen, liian keskinkertainen? Elämän sattumanvaraisuuskin mietityttää: ”Mikä on sattumaa, mikä kohtalo? Voiko niitä erottaa?”

Samaa voisi pohtia moni muukin kertomuksen yhä laajenevan suvun jäsen. Ihmissuhteiden mutkikkaat labyrintit ovat johtaneet monet heistä umpikujaan, mutta vieneet llopulta onnellisesti perille. 

Kun karusellin vauhti hiljenee ja viimein pysähtyy, ilmaan lennähtäneet suvun palapelin osat asettuvat sopuisasti uuteen kuvioon. Silloin on aika kohottaa malja ja juoda tähtiä.

Pirkko Koskenkylä: Vain muutos on pysyvää. 

Airut Kustannus. 2021. 368 s.