Leena Majander-Reenpää: Kirjatyttö

 Kirjatyttö kustannusmaailman aitiopaikalla

Kustantaja Leena Majander-Reenpään muistelmissa Kirjatyttö elämä ja työ nivoutuvat luontevasti. Tekijän ja näkijän intohimo tihkuu kirjan sivuilta ja todistaa sanan ja rakkauden voimaa.

                       ”It is all about passion!”    (Jonas Bonnier)

Kun Leena Majander 23-vuotiaana vasta palkattuna yleisen kirjallisuuden markkinointiassistenttina astui sisään Otavan graniittilinnan ovesta, se oli alku taipaleelle, joka on jatkunut neljänkymmenen vuoden ajan. Hänen pitkälle uralleen on mahtunut niin menestystä kuin katkeria vastoinkäymisiä.

Näkijänä ja tekijänä monessa mukana olleena hän päätti tehdä tutkimusretken omaan elämäänsä. Muistiinpanoista, päiväkirjoista ja sähköposteista syntyi paitsi elämäkerta Kirjatyttö (Siltala) samalla myös kiinnostavaa ja värikästä Suomen kirja-alan historiaa 1970-luvulta saakka. Kirjan alaotsikon mukaisesti: Kustantajaelämää.

Leena sai jo varhain näppituntumaa kirjalliseen maailmaan jutellessaan lapsuudenperheen kesänaapurin Mika Waltarin kanssa. Monenlaiset hilpeät anekdootit kirjatytön taipaleen varrelta elävöittävät teosta alusta loppuun saakka.

Kustantajaansa Touko Siltalaan Leena tutustui 9-vuotiaana samalla luokalla Kulosaaren yhteiskoulussa. Kun koulu teki retken Kumpulan uimalaan, Leena huomasi unohtaneensa pääsymaksurahat kotiin ja lainasi lantit Toukolta. Tulevalla kirjamaailman vaikuttajalla oli jo tuolloin tyyli hallussa. ”Muista maksaa Touko-herralle! hän sanoi kevyesti kumartaen.”

Kirjatytön hiihtosunnuntai Laukkoskella 1964.
Kuva: Taito Majander

Kirjatyttö ei kaihda intiimejäkään paljastuksia; hän on rehellinen, mutta ei ilkeä eikä kostonhimoinen. Elämäkertaan sisältyy myös kohtauksia tekijän kahdesta avioliitosta. Niistä ensimmäinen sai alkunsa kirjallisten jatkojen jatkoilla toimittaja Pekka Tarkan poikamiesboksissa Katajanokalla.

Parisuhde yli kaksikymmentä vuotta vanhemman, kaksi kertaa eronneen Tarkan kanssa järkytti Leenan vanhempia. ”Äiti: Että miun tyttärestäin tuli vanhan miehen huora!” Avioliitto päättyi seitsemän vuotta myöhemmin Tarkan ennustuksen mukaisesti: ”Tämä kurssi tuo meille vielä avioeron!”.

Leena ja Antti kesällä 2020.
Kuva: Anni Reenpää

Rakkaus Otavan teknillisen johtajan Antti Reenpään kanssa oli syttynyt yhteisillä kurssimatkoilla Haikon kartanoon eikä näytä hiipumisen merkkejä. Leena Majander-Reenpäästä tuli osa Otavan omistajasukua – ja sen perhedraamoja.

Kirjatytön pää kolahti lasikattoon, kun hänelle luvattu Otavan markkinapäällikön pesti yllättäen peruttiin. Hänen appensa, firman tuolloinen toimitusjohtaja Olli Reenpää totesi Metsästys ja kalastus -lehtensä takaa: ”Ei allekirjoittanutkaan ollut sinun iässäsi päällikkö. Sitä paitsi, sinä saatat haluta vielä toisen lapsen”. 

Kirjatytön johtopäätös, ”olin väärässä firmassa töissä”, sai hänet jatkamaan matkaa toisaalle.

Monipuoliset tehtävät lennättivät kirjatyttöä eri puolille maailmaa, ja tutuiksi tulivat monet kuuluisuudet Monica Lewinskystä ladakuskina toimineeseen Lennart Mereen, josta yhdeksän vuotta myöhemmin tuli Viron presidentti.

Kirjasäätiön puheenjohtajana Majander-Reenpää toi esille kustannusmaailman ajankohtaisia aiheita puhuessaan Finlandia-palkintojuhlissa. Monet kisan voittajat ovat myös käyttäneet hyväkseen tilaisuutta omaan suunvuoroon ja ladanneet täysillä mielipiteensä kulttuurin ja yhteiskunnan tilasta.

Näin tekivät muun muassa Pentti Holappa: ”kulttuuritoimittaja peittää henkevyyden vajeen ilkeyksillä”, ja Laura Lindstedt: ”maan hallitus harjoittaa huiputusta, sumutusta, kulutusta ja kuristusta”.

Kyllä kirjatyttökin osaa olla napakka. Häntä harmitti, miten vakiintuneet suurkustantajat leimattiin läpikaupallisiksi samalla kun pienkustantamoja ihailtiin sokeasti. ”Art Housen kustannusohjelmaa kehuttiin päivälehdessä tinkimättömän linjakkaaksi – Parhaat hampurilaiset ja Suuri kastikekirja olivat tarpeellisia myyntikirjoja sielläkin. Paavo Haavikon karisma ja myyttinen nerous muuttivat burgerit ja soosit puhtaaksi runoudeksi.”

Kustannusmaailmassa vain muutos on pysyvää. Niinpä kirjatyttö astuu uudelleen Otavan palvelukseen vuonna 2008, tällä kertaa kustannusjohtajana. Piiri pieni pyörii, ja perheoopperan juonenkäänteet yllättävät jälleen. Parinkymmenen vuoden menestyksekkään työrupeaman jälkeen Majander-Reenpää kuulee olevansa” troublemaker, jonka saaminen ulos firmasta puhdistaisi ilman”.

Kun vuorineuvos tämän lisäksi jälleen opastaa: ”Sinun asemasi yhtiössä on olla omistajan vaimo ja toimit siinä ominaisuudessa”, kirjatyttö vetää jo tutuksi tulleen johtopäätöksen: ”Olin totisesti väärässä firmassa töissä”.

Ilta-Sanomat, 15.3.2011

Kun ihminen menettää työnsä, johon on intohimoisesti sitoutunut, hänen elämästään putoaa kantava perusta, ja arvottomuuden tunne valtaa mielen. Näin kävi myös kirjatytölle, joka tilittää työttömän tuntojaan:

 ”Istun Espan puistossa penkillä vailla paikkaa mihin mennä ja puristan kassia rintaani vasten. Tunnen olevani yksi kaupungilla harhailevista avohoitopotilaista”. Majander-Reenpään hyvä ystävä Jörn Donner, jolle näppäimistö loi turvallisuuden tunnetta, on tiivistänyt olemassaolonsa oikeutuksen osuvasti: ”kirjoitan, siis olen”.

Monia luottamustoimia hoitavan kirjatytön ei tarvinnut kauaa ajelehtia vailla virkaa, sillä hänet kaapattiin Bonnierin strategiseksi neuvonantajaksi ja pian sen omistaman WSOY:n kustantajaksi vuonna 2011.

1980-luvun kirja-alan kultaiset vuodet ovat tässä vaiheessa vain muisto, kun kirjamyynnin laskeva suunta jyrkkenee. Kirjasta on tullut ”lukutuote”, jonka on kilpailtava yleisön ajasta ja rahasta yhä monimuotoisemmaksi muuttuvassa digiympäristössä. Ääni- ja e-kirjat onneksi loiventavat alamäkeä.

Aina pitelemätön Jörn Donner ei ole huolissaan WSOY:n siirtymisestä Bonnierille. Tiedotustilaisuudessa hän pamauttaa siekailematta mielipiteensä, jonka mukaan kustatamon viime vuosien alamäki johtui ”kirjailijoista, jotka sekoittivat päiväkodin ja kustantamon roolit keskenään”.

Kirjatyttö aloitti 15-vuotiaana lukiolaisena
kirja-alalla Kallion Kirjakeskuksen kesä-
myyjänä. Kuva: Anni Reenpää

Kirjatytöllä ei ole helppoa uudessakaan työympäristössä. Voiko tämä olla totta?! Digipalvelujen asiantuntija Tomas Franzén ei kenties ollut sopivin mies konsernijohtajaksi. ”Ensivisiitillään WSOY:ssä Franzén muistutti Google Translate -ohjelman pian hoitavan kirjallisuuden kääntämisen, mikä parantaisi suomennetun kirjallisuuden katetta.”

Siltalan syyspressissä Leena Majander-Reenpää totesi, ettei ole kirjailija. Olen eri mieltä. Kyllä hänessä ainakin aineksia alalle on, sillä luen Kirjatyttöä kuin koukuttavaa romaania. Kirjoittajan elävä kieli, kiinnostavat henkilökuvat, kohtausten ja tilanteiden yksityiskohdat sekä draaman kaari vetävät lukijan imuunsa kirjamaailman pyörteisiin.

Leena Majander-Reenpäälle hyvä suomen kieli on arvo, jota käännösohjelmat eivät korvaa. ”Identiteetti syntyy lukemisen kautta”. 

Samaa mieltä on Hannu Mäkelä, joka teoksessaan Lukemisen ilo kirjoittaa, että joskus hänelle riittää pelkkä kirjan fyysinen läsnäolo, sillä se ”luo tunteen siitä, että maailma on paikallaan ja kirjojen vuosien myötä rakentama ja muodostama minuuteni yhä edelleen koossa”.

 Leena Majander-Reenpää: Kirjatyttö – Kustantajaelämää. Siltala, 2021. 495 s.