”Minä jätin hänet henkiin”
Maisku
Myllymäki tunnustaa kirjoittaneensa esikoisromaaninsa Holly vasten kirjallisuuden helmiä. Silti merestä, saaresta,
linnuista ja kahdesta naisesta syntyy omaperäinen tarina halusta, muutoksesta
ja kuolemasta.
”Häntä en
juurikaan enää ajattele. Ajattelen itseäni, ehkä se on melkein sama asia.”
Kolmikymppinen Eva elää äitinsä tohvelin alla
symbioottisesti samassa asunnossa. Äiti on Ihmisen luonto -lehden julkkiksista
skuuppeja kärkkyvä päätoimittaja. Linnuista kiinnostuneen Evan hän on palkannut
lehteensä toimittajaksi.
Kun yksinäiselle meren saarelle vetäytynyt tunnettu
viisikymppinen näyttelijätär Holly vinkkaa nähneensä saarellaan harvinaisen
vihermehiläissyöjän, Eva lähetetään tekemään juttua paitsi säihkylinnusta ennen
kaikkea Hollysta ja hänen elämästään karun luonnon helmassa.
Eva ihmettelee, onko vihermehiläissyöjä, joka harvoin
harhautuu Suomeen asti, eksynyt reitiltään. Vai onko se tehnyt kunnon irtioton
rutiineistaan? Myllymäki sirottelee pitkin matkaa vinkkejä, jotka vihjaavat
tuleviin tapahtumiin. Oivalsin sen vasta, kun kirjan luettuani kävin sitä
uudelleen läpi.
Maisku
Myllymäen Holly (WSOY) viekoittelee
lukijan mukaan kahden, peräti erilaisen naisen viikon mittaiseen piirileikkiin
rappeutuneessa huvilassa meren rannalla. Seurasin uteliaana, miten naiset
vähitellen tutustuvat toisiinsa, ja outo jännite heidän välillään kasvaa.
Iris
Murdochin vuonna 1978 Booker-palkinnon voittanut hieno, psykologinen romaani Meri, meri vilahtaa Hollyn taustalla ja sivuilla. Holly
puolestaan valittiin viime vuonna Helsingin
Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokkaaksi. Lehden haastattelussa Myllymäki
tunnusti velkansa hienoille kirjailijoille.
”Soudin saareen Marja-Liisa
Vartion ja Raija Siekkisen
kanssa. Kutsu oli lähetetty myös Monika
Fagerholmille, Markku
Pääskyselle, Hannele Mikaela
Taivassalolle ja Anna-Kaari
Hakkaraiselle.” Teoksensa loppuun Myllymäki on vielä listannut kirjat,
joita vasten hän on Hollyn
kirjoittanut.
Esikuvien tunnelmat ja asetelmat ovat Hollyssa tunnistettavia, mutta Myllymäki
luo silti täysin omalakisen ja psykologisesti oivaltavan tarinan, jota rento
kieli ja lukuisat yksityiskohdat höystävät. Vihermehiläissyöjä
(Merops persicus)
Palataan saarelle, jonne Eva on juuri yhteysveneeltä
rantautunut. Holly tarkkailee tulijaa pettyneenä: Eivätkö kaikki lintuharrastajat olekaan miehiä? Häpeilemätön,
riehakas, peräti rietas Holly tuo Evan mieleen linnun: strutsin, flamingon tai
jalohaikaran.
Peilatessaan itseään Hollya vasten pyyteetön äidin tyttö
näkee elämättömän elämänsä: Minussa on
valtavan paljon kohtia, joita kukaan ei ole koskenut. Holly sen sijaan osaa
nauttia elämästä. Hän on nainen, joka
ajattelee vartalollaan, kun taas Eva ajattelee vartaloaan. Häpeä voisi olla
hänen toinen nimensä.
Evassa herää halu tulla Hollyn lailla näkyväksi ja saada
jotain, mitä lumoavalla näyttelijättärellä on. Myllymäen herkulliset kielikuvat
luovat visuaalisia mielenmaisemia: Eva tuntee
olevansa tyhjä taulu tai hylätty taajama, jokin unohdettu ontto pinta, joka
vain odottaa, että asioita alkaisi tarttua siihen.
Näin tapahtuu. Paitsi Holly – ja viini-illat hänen
kanssaan – saaren luonto ja sen hiljainen tunnelma lumoavat Evan. Hän ei kaipaa
mitään entisestä elämästään ja kokee saarella hetkiä, joiden sisällä tuntuu
hyvältä ja oikealta.
Meri kimaltelee, pauhaa, kuohuu ja tuoksuu Hollyn sivuilla. Elämä saarella soljuu
aistillisena, peräti elimellisenä. Kolmantena päivänä Holly on jo meressä. …mutta Eva. Eva tutisee vedenrajassa. Seisoo siinä
alusvaatteisillaan, reidet sinilaikkuisina, tummat ihokarvat pystyssä, kainalot
ja selän kuopat viinintahmaisina. Maisku Myllymäki on Lahteen päätynyt
kirjastonhoitaja. Kuva: Tomi Reunanen
Kukin Hollyn
luku kertoo yhden päivän tapahtumista saaressa naisten suhteen kehittyessä
intiimimmäksi (ainakin Evan mielestä). Ne alkavat epilogeilla, aurinkoisen
souturetken kuvauksilla, jotka edetessään heittävät yhä synkemmän trillerin
varjon Hollyn ylle. Kirjailija on
kertonut halunneensa huiputtaa lukijoitaan. Siinä hän melkein onnistui.
Evan ja Hollyn yhteiselo rakoilee hetkellisesti, kun
saarella piipahtaa Hollyn eksä, komeudestaan tietoinen Robert purrellaan.
Vierailu lisää särmää, jännitettä ja jännitystä piirileikkiin. Evalle valkenee,
ettei Hollykaan ole täydellinen.
Myllymäki eläytyy Evan mielenmaisemaan niin täysillä,
että lukija ajautuu kuin huomaamatta itsekin Evan nahkoihin. Viikon aikana
äidin tytössä hiljalleen tapahtunut muutos johtaa kliimaksiin. Harmaavarpunen tekee
saman kuin vihermehilässyöjä: kunnon irtioton. Evasta tulee viimein näkyvä, kun
Holly sivelee karmiinia punaa hänen huulilleen.
Myllymäki käyttää taitavasti kirjan taittoa tehokeinona vahvistamaan
tarinan odottamattomia käänteitä. Tyhjä aukeama kertoo enemmän kuin sille
kirjoittamattomat sanat. Lukija saa ne itse sommitella mielessään.
Kriitikko Helena
Ruuska ennusti arviossaan, että Holly
”saattaa olla kirjasyksyn parhaimpia
esikoisia”. Ennustus toteutui. Maisku
Myllymäki astuu Hollyn seurassa
komeasti kirjalliselle kentälle. Jään uteliaan innostuneena odottamaan jatkoa.
Maisku Myllymäki: Holly. WSOY, 2021. 255 s.