Runot tarkkoja kuin haukankatse
Martina
Moliis-Mellbergin ruotsinkielisen runokokoelman falk merkityksillä ladatut runot vievät haukan siivin menetyksestä
ja surusta kohti orastavaa toivoa.
”Ljuset faller på
fågelns vingar / och fågeln sträkker dem, glider ut / och skapar rymden.”
Bo Carpelan
Teoksen minä on ajautunut alkumerestä rannalle vettä
keuhkoissaan ja kidusten arvet vielä kaulallaan. Menneestä ovat jäljellä enää
muistot. Eikä niihinkään voi luottaa, sillä samalla kun ne alkavat muotoutua,
ne vääristyvät.
Runeberg-raati valitsi falkin tämän vuoden ehdokkaaksi ja totesi perusteluissaan
runokokoelman tarjoavan minimalistisessa ulkoisessa ja sisäisessä muodossaan
vahvan lukuelämyksen. ”Teksti ei tee pelkästään näkyväksi kielen
mahdollisuuksia vaan ennen kaikkea yksittäisten sanojen voimaa niiden toimiessa
keihäänkärkien lailla, kun ne kohdistetaan oikein.”
Voisi kuvitella, että pienen, ohuen teoksen kolmiriviset
runot olisi nopeasti luettu. Näin ei kuitenkaan ole. falkin jokainen rivi pysäyttää näkemään ja kokemaan niihin
tallentuneita maisemia ja kiteytyneitä merkityksiä. Voi vain ihailla, mikä
voima sanoilla on, kun niitä Moliis-Mellbergin lailla osaa oikein käyttää. Näin
maisema muuttuu eleettömästi minuksi:
en obruten
horisont / en rosenträdgård vid havet / djuret i mitt bröst
falk on surutyö, joka
alkaa menetyksen säkeillä. Uusimaa-lehden
haastattelussa kirjailija kertoo, että ”kirja on yritys päästää irti, jatkaa
pois surusta”. Hän korostaa kuitenkin, että runous syntyy lukijan kautta: ”se
mitä näet ja koet on oikein juuri sinulle”.
Martina Moliis-Mellbert on kirjailija ja elokuvakriitikko
Kuva: Helen Korpak
Moliis-Mellberg on ollut ahkera viime vuonna.
Niukkasanainen, merkityksillä ladattu falk
ilmestyi keväällä ja sen vastakohta, sanoja suoltava monologi Pisces szn syksyllä. Näiden lisäksi hän Maimouna Jagne Soreiaun ja Martin
Welanderin kanssa valitsi runot antologiaan Bländad av död och kärlek – 130 år finlandssvensk poesi. Hänen omia
runojaan on siinä myös mukana samoin kuin Bo Carpelanin lumoava avaruuden
haltuun ottava runo.
falkin kolmannessa
osassa painostava suru kevenee kaipaukseksi, ja minä alkaa koota maailman
tuuliin kadonneita palasiaan: bryter loss
delar av mig själv / matar vinden / sväljer det som blåser tillbaka. Runot
jatkavat tarinaa, alkavat kesken, jäävät kesken lukijan täydennettäväksi.
Raskasta menetystä, painavaa höyhentakkia, kukaan ei
jaksa loputtomiin kantaa, eikä surussa piehtaroida: oförmågan att bärä / fjädrarnas tyngd över skuldran / det som sjunker
skall åter stiga
Säkeet soivat ja pysäyttävät lukijan miettimään
kokemuksiaan ja antamaan runoille merkityksiä. Kuten Moliis-Mellberg totesi me
luemme runoja itsemme läpi, omien kokemustemme siilaamana.
oceanöga / söker
sig uppåt / letar efter ett rörligt fäste
Koin falkin
lopun lohtuna ja lupauksena. Bo Carpelanin ja Martina Moliis-Mellbergin linnut
lentävät yhä laajenevin kierroksin ja luovat siiveniskuillaan avaruuden. On
uuden aika, jätän hyvästit ja ojennan käteni kohti tulevaa.
falken cirklar /
slår sina lovar vidare / jag höjer armen
Martina Moliis-Mellberg: falk. 2021. 69 s. Emma Strömberg on suunnitellut falkin elegantin ulkoasun.
Bländad av död och kärlek – 130 år finlandssvensk poesi. Koonneet Maimouna Jagne Soreiau, Martina Moliis-Mellberg ja Martin Welander