Marja Kyllönen: Vainajaiset

Se oli vain pahaa unta – vai oliko?

Marja Kyllönen imaisee lumoavalla kielellään toden ja houreen raadolliseen pyörteeseen, kahden maailman väliseen kamppailuun romaanissaan Vainajaiset. Vaikuttava teos nousi Finlandia-ehdokkaaksi.

…tässä talossa hengen kitsaus oli hyve ja saita sielu siunaus kantajalleen.

Jussi Karjalaisen suunnittelema uhkaava, tumma kansi vihjaa, mistä Vainajaisissa (Teos) on kyse: maaseudusta, nuoresta rakkaudesta, kaupungistumisesta, polkupyörällä ajosta ja lastenvaunuista. Kaiken keskellä sikiö napanuorineen vajoaa suonsilmäkkeeseen virvatulien kylmässä loimussa.

Nämä ovat kuitenkin vain kulisseja kirjan teemoihin: unelmiin, pettymyksiin, keskenmenoihin, osattomuuteen ja ihmisten sisäiseen tyhjyyteen. Vainajaiset etsii vastausta kysymykseen: mistä paha sikiää? Ja vastaa: ihmisen henkisistä haavoista, joihin paha luikertelee sisuksiin piinaamaan onnetonta.

Marja Kyllösen omaperäinen, lähes kalevalainen kieli sai mainetta jo hänen romaanissaan Lyijyuuma, joka sai Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon. Sen jälkeen kirjailija vaikeni yli kahdeksikymmeneksi vuodeksi palatakseen entistä vahvempana.

Vainajaisissa suomen kieli juhlii tavalla, johon en aiemmin ole törmännyt. Kyllösen uudissanojen höystämästä tekstistä syntyy outo kieli, kuin loitsu tai manaus, joka vetää hypnoottisesti imuunsa.

Moniäänisessä tarinassa vallan kertojalta yrittää riistää vainolainen, paha henki, joka tekstiin tunkeutuessaan heilauttaa kirjaimia ja maalaa ne mustiksi. Sen ammottavasta kidasta kajahtaa räikeä lapsen nauru:

Minut kutsuttiin kuun pimeältä puolelta, tähtien tyhjistä väleistä, yöstä joka voisi olla, ja tovin minä kosketin tomua ja tuhkaa, tulin lihaksi ja lupaukseksi, mutten kiinnittynyt kehenkään vaan menin kesken ja jäin vähän välille, kahden maailman rajalle…

Laura Pohjosen grafiikanvedos Juuret

Vaikka Vainajaiset tihkuu mystiikkaa, jännäri- ja kauhuelementtejä, Kyllönen hämmästyi, kun se kirjastossa luokiteltiin fantasiaksi. Sitä se ei todellakaan ole, vaan komeaa kaunokirjallisuutta, joka kertoo maaseudun raadollisesta elämänmenosta viisikymmenluvulta yhdeksänkymmenluvulle.

Luonto elää tarinassa voimallisesti mukana... koivut ripustelivat norkkoja korviinsa kuin riipuksia ja keimailivat rihmankiertämissään tienposkilla, kunnes kasvoivat suvesta siveästi umpeen ja vilauttelivat lehvien alta vain kalpeita nilkkojaan.

Kirjan keskiössä kulkee kahden nuoren, Inarin ja Raunon perheen elämä. Kauan odotettu lapsi ei ota syntyäkseen, ja lukuisat keskenmenot rapauttavat heidän alkujaan kukoistaneen rakkautensa. Vanhaemäntä Sylvin pilkka ei pirtin tunnelmaa paranna.

Kun yhdeksännestä raskaudesta vihdoin syntyy lapsi, Veikko, poika tuntuu vanhemmista vaivalloiselta ja vieraalta. Laimiksi laimenneen entisen viehkon Inarin ja Raunon kuoleentuneet tunteet eivät Veikon henkeä ravitse. Vuosien mittaan pikkupojasta tulee oman elämänsä irtolainen, joka etsii nähdyksi tulemista ihmisten kasvoista, jotka ovat kuin ”tuulenkalvamat viipaleet lihaa”.

Tyhjäksi muodoksi ja rutiiniksi kuivettunut avioelämä ajaa Raunon kyseenalaisiin syrjähyppyihin. ”Pikkupillujen kyttä ja kähmijä”, sivaltaa Laimi vihapäissään. Yksi näistä ”pikkupilluista” on naapurintyttö Hertta, kiltti ”pörrö ja jäävi päästään”.

Marja Kyllösen kuunnelma Äänetön osakas 
valittiin Suomen edustajaksi Prix Italiaan 2110.
Kuva: Anniina Mannila

Eikä Rauno ole ainoa, joka tyttöstä käyttää hyväkseen. Hertta ei etsi hyväksikäyttöä vaan hyväksyntää ja ystävää: ”parempi edes pantavana kuin ypöyksin”. Tässä sivutaan Iida Rauman Finlandia-voittajateoksen Hävityksen rankkoja teemoja, koulukiusaamista ja vallankäyttöä.

Tunnustan, että jossain vaiheessa luotaantyöntävät julmuudet ja rivoudet vieroittivat tekstistä, mutta sen hypnoottinen ote piti loppuun saakka. Siellä alkoi sarastaa herkkä toivo paremmasta.

Laimi oivaltaa, että häntä piinanneet virvatulet ja näyt olivat vain painajaisia ja suokaasuja, jotka voi sammuttaa ja karkottaa kuun pimeälle puolelle. 

Niiden sijasta meillä jokaisella on tämä ainutkertainen, vaikkakin epätäydellinen, elämä elettävänämme. Se on elettävä tässä ja nyt, ei menneessä eikä haaveissa.

Äkkiä taivas heitti hyppysellisen pulmusta lunta ja hipenet tuikkivat ilmassa kuin tuhannet tiu’ut, kirkkaat kielet ja soivat valoa, vapahdusta.

Marja Kyllönen: Vainajaiset. Teos. 2022. 350 s.

Laura Pohjosen 50-vuotisjuhlanäyttely Galleria Duetossa 30.12. saakka.