Riikka Szalai: Paratiisi on täällä ettekö te näe

Mitä onni on?

Löytyykö onni rappeutuneesta majatalosta Czárda Paprikasta Balaton-järven rannalta? pohtii Riikka Szalain romaanin raskaana oleva minäkertoja. Toteutuakseen yhtälö kaipaisi kuitenkin myös rakastavan aviopuolison.

Do we always stick together / does it really matter / if we go insane, my darling?

Riikka Szalai maalaa elävällä, ilmeikkäällä kielellään romaaninsa Paratiisi on täällä ettekö te näe (Basam Books) lumoavan tapahtumapaikan luonnon helmaan. Kesällä 1995 majatalon puutarha pursuaa antimiaan:

Voipäärynät tihkuivat kullankeltaista mehua, tuoksuivat kuoren alla siemeniään myöten. Viinirypäleet pullistelivat nahkeina ja tuoksuvina, ja karhunvatukat värjäsivät kädet ja suupielet.

Nuori pariskunta, kertoja ja hänen miehensä Miki, olivat tavanneet vuosi aikaisemmin vappuna Helsingissä ja rakastuneet päätä pahkaa. Miki oli tullut Unkarista rakentamaan huonekaluja ja korjaamaan uuneja. Hänen palveluksiaan ei kuitenkaan enää kaivattu.

 Päähenkilö puolestaan ei ole löytänyt töitä valmistuttuaan yliopistosta. Lama oli vienyt työmahdollisuudet mennessään.

Viinitarhojen ympäröimä vanha, osittain romahtanut kivitalo Czárda Paprika puutarhoineen tarjoaa nuorelleparille kuitenkin paikan elää niin omavaraisesti kuin mahdollista. Lisätienestejä pariskunta hankkii vanhempien naapureidensa Arankan ja Ödönin avustamana majoittamalla ja ruokkimalla turisteja puutarhansa antimilla ja viinitynnyreidensä helmeilevällä juomalla.

Majataloa ympäröivä luonto täydentää auvoista tunnelmaa parhaansa mukaan. Itkupajun oksat pyyhkivät keittiön eteen nostettua pöytää, silkinpehmeä ilma vahvistaa tuoksuja, orapihlajan siemeniä sisältävät pavut soivat kuin helistimet tuulisella ilmalla. Poppeleiden vaaleanvihreät lantit eivät lakkaa lepattamasta.

Näen maiseman elävänä silmissäni. Szalai herättää taitavalla kerronnallaan lukijan kaikki aistit avoimiksi. Tuntuu kuin olisin itse Balaton-järven rannalla, näkisin, kuulisin, haistaisin ja – niin, maistaisin kaikkia niitä mausteisia herkkuja, joita majatalon vaatimattomassa keittiössä valmistetaan.

Kuva: Hannele Salminen

Keittäjätär Aranka ja kertoja uppoutuvat ruoanlaittoon täysin voimin aikaansa säästämättä. Herkuillaan he haluavat osoittaa kunnioitusta ja rakkautta lähimmäisilleen, tehdä heidät onnellisiksi. Ruokapöydän ääreen pelmahtavat usein myös Budapestista vierailuilla piipahtavat Mikin sisar Mariska miehensä Tamásin ja heidän kahden pienen poikansa kanssa.

Kertoja on itse raskaana ja unelmoi oman pienokaisensa syntymästä. Kuulostaako täydelliseltä? Näyttämön lavasteet ovat toki kunnossa, mutta pinnan alla kytee. Szalai rakentaa omanlaistaan kuvaa eräästä avioliitosta lyhyehköjen kohtausten myötä.

Niitä näytellään talossa, puutarhassa, rannalla ja kauppareissuilla arkisten puuhien ja uintireissujen lomassa. Pienessä yhteisössä vallitseva vaivautunut tunnelma paljastuu kuitenkin rivien väleistä ja sanattomien, mutta paljonpuhuvien katseiden myötä.

Tuntuu kuin Mariska perheineen olisi tullut kädet täynnä työtä olevan pariskunnan luokse täysihoitoon. Sukulaiset kun eivät tunnu panevan tikkua ristiin auttaakseen taloudenpidossa. Kaiken lisäksi kyläläiset eivät katsele parhaansa yrittävää uutta tulokasta suopeasti.

Riikka Szalai on aiemmin kirjoittanut novelleja.
Taustalla hänen edesmenneen miehensä 
Jarmo Koivusen maalaus.
Kuva: Hannele Salminen

Tämä ei kuitenkaan ole kertojan suurin huoli. Hän kokee, että Unkariin muuton jälkeen pariskunnan välille on noussut läpipääsemätön muuri. Miki on sulkeutunut omaan kuoreensa, väistää kosketusta ja katoaa alati omiin puuhiinsa. Suudelmat tyrehtyvät ennen kuin ovat edes puhjenneet.

Kertoja kaipaa turhaan vastakaikua lähentymisyrityksilleen. Mikin kasvot ovat muurautuneet umpeen.  Kurkottelin häntä kohti, mutta hänen vartalonsa oli muuttunut minulle sokeaksi.

Kummallakin on menneisyydestä nykyhetkeen ulottuvia traumoja. Elämä Suomessa ei tarjonnut heille tulevaisuutta. Oliko se hukkaan heitettyä aikaa? Mikiä painaa lisäksi hänen äitinsä kuolema toisen lapsen synnytyksessä. Omalla kömpelöllä tavallaan hän yrittää luoda läheisyyttä, mutta työt vievät valtaosan hänen ajastaan.

Kertojan muistot autoritäärisestä lapsuudesta heräävät heti, kun hän kokee Mikin määräilevän häntä. Hän myös kenties tulkitsee ihmisiä oman linssinsä läpi ja tekee tulkintoja ja johtopäätöksiä, jotka eivät vastaa todellisuutta.

Tilanne kriisiytyy räjähdysherkäksi. Kun täysi kastikekattila lentää päin seinää, varjotkin pakenevat. Melkein kuin varjot olisivat unohtaneet palata paikoilleen puiden alle selkä kosteaa nurmikkoa vasten. En voi kuin ihailla Szalain taitoa kirjoittaa luonto mukaan tarinaan ja antaa sen välittää päähenkilön tunteita.

Ristiriita ympäröivän luonnon tarjoaman paratiisin ja Mikin kylmäkiskoisuuden välillä tuntuu kertojasta kestämättömältä. Entä jos vain pakkaisin tavarani ja lähtisin, jättäisin kaiken taakseni? Ainakin yksi asia on varma: pian syntyvää lastaan hän rakastaisi ehdoitta: annan läheisyyden kutoutua välillemme tiiviiksi verkoksi.

Kenties tunnelin päässä kajastaa sittenkin valoa. Päähenkilö on jo maatunut ympäristöönsä ja kokee sen turvallisena. Arankan esimerkki valaa häneen toiveikkuutta. Hänen rauhallinen olemuksensa kertoi, että hän oli varma asiastaan, muurin lävitse oli mahdollista päästä.

Riikka Szalai: Paratiisi on täällä ettekö te näe. Basam Books, 2023. 145 s.