”Sinä haiset vereltä”
Pirkko
Saision syväsukellus ”Isä Aurinkoisen” elämään ja mielenmaisemaan romaanissa Suliko on yritys hahmottaa, miten väärien
valintojen ja yhteiskunnallisen umpikujan seurauksena idealistista sikisi
terroristi ja kansanmurhaaja Josif Stalin.
On keskusteltava
Vladimir Majakovskin kanssa sillä juuri Majakovski löysi vallankumouksen ensi
tahteihin ne sanat, jotka innostivat tavallisia ihmisiä nousemaan kohtalonsa
yläpuolelle.
Mihin ne sanat
ovat kadonneet?
Vanhenevan, ihmisiin kyllästyneen
diktaattorin ajatukset harhailevat hänen puhellessaan minä-muodossa suosikkilaulunsa
Sulikolle. Missä olet Suliko? hän kuiskaa monologissaan.
Näiden hiljaisten ja mietteliäiden tuokiokuvien lomassa kertoja luovii muistojen, takaumien ja monenlaisten tapahtumien myötä Neuvostoliiton karikkoisissa vuosissa.
Kun dramaturgi, ohjaaja, näyttelijä ja kirjailija
Saisio yhdistää taitonsa, moniääninen historia vyöryy kirjan sivuilta katsojan
tajuntaan kuin hurja epookkielokuva.
Kertoja valottaa kolmannessa persoonassa alkujaan Ioseb Besarionis dze Jughasvili -nimisen
georgialaisen pojan tietä, hänen köyhää, väkivaltaista lapsuuttaan, aikaa
teologisten opintojen parissa sekä sinnittelyä Siperian vankileirillä. Vallankumousliikkeessä
Stalinista tuli ateisti, mutta häilyikö hänen mielensä taustalla silti
jonkinlainen uskonnollisuus?
Tarinassa Stalinin lukuisista keskusteluista läheistensä
sekä historiallisten henkilöiden kanssa välittyy elävä kuva, miten alkujaan tasa-arvoon
ja hyvinvointiin tähdännyt ideologia ja usko vallankumouksen välttämättömyyteen
murenivat sortovuosien, teloitusten ja karkotusten hurmeeseen.
”Miten ne eivät ymmärrä kärsimyksen ja koettelemusten
välttämättömyyttä vallankumoukselle?”, ihmettelee Stalin vielä kuolemansa
kynnyksellä Saision dramatisoimassa muotokuvassa.
Sitä ei ymmärrä Stalinin vaimokaan. Alkujaan
kirkassilmäinen Nadežda Sergejevna
jakoi puolisonsa idealismin, kunnes hänen silmänsä muuttuivat elottomiksi
julmien teloitusten äärellä. ”Älä tule, sinä haiset vereltä”, hän nyyhkyttää
miehelleen. Sergejevna ampui itsensä mauserilla samoin kuin Majakovskikin.
Pirkko Saisio sai Finlandia-palkinnon
vuonna 2003 Punaisesta erokirjasta.
Kuva: Hannele Salminen
Talousuudistukset kompuroivat, horjahtelevat taaksepäin, jonot
kauppojen edessä pitenevät kunnes ostettavaa ei enää ole. Uuden neuvostoihmisen
synnytys kangertelee, kun nälänhätä piinaa, ja kaikki varastavat kaikilta. ”Ikkunat
tuijottavat kauhuissaan tyhjiä katuja, ja kaupunki vaikenee”, Saision loihtimat
kuvat upottavat lukijan terrorin ytimeen.
Kirjansa lehdistötilaisuudessa Pirkko Saisio kertoi
diktaattoreiden kiinnostavan häntä. ”Stalinilla oli alkuun visioita, mutta ”viemärirotta”
Putinilla ei niitä koskaan ole
ollutkaan”, hän totesi ja pohti, miten yksinäinen hänkin mahtaa olla 2 000
huoneen palatsissaan vainoharhaiseksi muuttuneen Stalinin tavoin.
Kun Stalinilla ei ole enää ketään, johon luottaa, hän puhelee
laulun Sulikolle:” ilman rakkauttasi kuolee sieluni, / missä olet, missä,
Suliko…” Georgiaksi suliko tarkoittaa sielua. Saision mukaan tämä antoi tarinaan
yhden perspektiivin lisää. Etsiikö Stalin Sulikossa vereen hukkunutta sieluaan,
kaipaako hän alkuaikojen vallankumouksen illuusiota?
Stalinin suuren puhdistuksen vuosina 1936–1938 miljoonat
ihmiset menettivät henkensä julman terrorin uhreina Neuvostoliitossa,
suomalaisia joukossa oli yli 25 000. Nyky-Venäjällä Stalin nauttii suurta
arvostusta.
Miten tämä on mahdollista? Mistä nämä diktaattorit
sikiävät? Valheiden verkostoista, joissa valta sokaisee, rahanahneista
alamaisista, joita ensin houkutellaan palopuhein, kunnes hakataan hiljaisiksi.
Mieleltään sairaat, säälimättömät diktaattorit ovat taitavia pelureita. Elämme
parhaillaan Sulikon
jatkokertomuksessa, jota viemärirotta Putin kirjoittaa mausereillaan
Ukrainassa.
Pirkko
Saisio: Suliko. Siltala,
2024. 411 s.