Vincenzo Mascolo: Taivas ja kaupungit

Maisema joka ei vaikene

Italialainen runoilija Vincenzo Mascolo näppäilee lyyran kieliä soinnikkaasti Taivas ja kaupungit -runovalikoimassa. Jouni Inkalan elävästi suomentamassa teoksessa muinaiset myytit sulautuvat erottamattomasti osaksi nykykulttuuria ja inhimillisiä tunteita.

Mutka joka merkitsi kohtaloni / on yhtynyt muihin kämmenen viivoihin / eikä ole enää alkua eikä loppua / nyt kun jokainen raja on kaatunut / ja elämän aika on lähtenyt viimein / runouden matkaan.

Runoilija ja suomentaja Jouni Inkala tutustui Vincenzo Mascoloon ja hänen tuotantoonsa runofestivaaleilla Italiassa ja innostui laatimaan suomennosvalikoiman Taivas ja kaupungit (Siltala) hänen viimeisimmästä runoteoksestaan Il minimo comune viaggiatore, Pienin yhteinen matkamies vuodelta 2024.

Valikoiman ensimmäinen osa sarjasta Taivas ja kaupungit alkaa rakkauden siivin: On hyväntuoksuinen temppeli tänä iltana vartalosi / ja minä sivelen sen kaaria kevyesti / kuten voisi tehdä maankiertäjä, / mies temppelin suuaukolla / (…) sillä hän ymmärtää että matkalla / jotta saavutettaisiin taivas / jokainen yksityiskohta osaa tekeytyä rukoukseksi.

Lontoossa astutaan T.S. Eliotin maalle ja muistellaan hänen modernistista runoaan Autio maa vuodelta 1922. Se kuvaa ensimmäisen maailmansodan aiheuttamaa pettymystä kuuluisalla lentävällä lauseellaan: ”Huhtikuu on kuukausista julmin”. Mutta kuten Eliotin runossa myös Mascolon vastineessa orastaa toivo: Ja tämä ymmällään oleminen / tämä muukalaiseksi itseni maailmassa aistiminen / sen seuralaisena / on ilon aikaa, jota ei voi todistaa.

Valikoiman jälkisanoissa, jotka Inkala on osuvasti nimennyt otsikolla ”Ihmiskulttuurin runoilija” hän varoittaa Mascolon haastavan lukijan sivistysperinteen laajuutta ja syvyyttä. ”Jokainen sitaatti, alluusio ja upotus – viittaukset toisiin taiteilijoihin, runoilijoihin ja säveltäjiin – on taiteen vastarintaa nopeiden ja yksinkertaistettujen totuuksien edessä.” Nyt jos koskaan tällaista vastarintaa tarvitaan.

Mutta vaikkei olisikaan perehtynyt antiikin mytologiaan ja Euroopan kulttuurihistoriaan suvaitsevaisen runoratsu Pegasoksen satulaan kannattaa silti kavuta. Eläytyä säkeiden loihtimiin tunnelmiin ja nauttia niiden musikaalisesta soinnista. Kas näin:

rakastan myllerrystä joka syntyy / musteen pienistä hiukkasista / jotka muuttavat kouriintuntuvan kovan hiljaisuuden toisenlaiseen tilavuuteen. Menoa siivittää italian ja suomen kielten melodinen poljento, joka syntyy vokaalien runsaudesta. Sillä kuten Inkala kirjoittaa kielissämme vokaalien ja konsonanttien suhde on täsmälleen sama, ja vokaalien runsaus yltää Euroopan ja kenties koko maailman ennätykseen.

Vuodesta 2006 Mascolo on toiminut Roomassa
vuosittain järjestettävän Ritratti di poesia
(Runouden muotokuvia) -runousfestivaalin
taiteellisena johtajana.

Valikoiman toisessa osassa Orphée-runoelmassa upotaan antiikin runoilijan Ovidiuksen opastamana vuosisatojen lauluun, alkuaikojen tarustoon, joka laajenee ajalliseen tilaan. Jean Cocteau, James Joyce ja kumppanit saattelevat meidät Eurooppaan, josta ”on tullut loukkoon ajettu aave”.

Pegasoksen laukka päättyy runoelmaan Orfinen hymni. Sen katkeamattoman lauseen virrassa menneisyys vilistää silmien ohi Beatlesit Cat Stevens Neil Young Pink Floydin jäsenet minun vuoden -77 ujoissa säpsähdyksissä noiden vuosien lyijy jota kukaan ei osannut muuttaa kullaksi Inho Sivullinen maailma joka haihtui pois Gauloise-savukkeiden savuna

 Vähemmästäkin voisi herätä epätoivo, vähintäänkin epäilys: en tiedä hyödyttääkö selata aikaani tuottaa värinää lyyran kielillä etsiä tasapainoa hiljaisuuden ja harmonian kautta jos kirjoitus korvaa elämän jos tuntee rakkaus enemmän.

Mascolo ja Inkala eivät vakavissaan näin ajattele vaan kuuntelevat Rooman suden ulvontaa ja Väinämöisen laulua näppäillessään lyyran kieliä. He asettavat toivonsa lyriikkaan: ”Runous ei ole museo tai linnoitus. Se on inhimillisen todellisuuden reitistö ja verkosto; maisema joka ei vaikene.”

Vincenzo Mascolo. Taivas ja kaupungit. Siltala. 2025. 66 s. https://siltala.fi/  

Italiankielisestä alkuteoksesta Il minimo comune viaggiatore valikoinut ja suomentanut Jouni Inkala.

Viggo Wallensköld: Hypnoottiset sienet

Piispanmörskästä juoponkääpään

Viggo Wallensköldin hullaannuttava, moniaalle rihmastonsa ulottava Hypnoottiset sienet tarjoaa ainutlaatuisen oppaan aiemmin tuntemattomien hallusinatoristen sienten maagiseen maailmaan. Ilmeikkäiden kuvien ja monimielisten tekstien symbioosi viekoittelee unohtumattomalle sieniretkelle.

Kaunis syksyaamu ilman hermojääräkkään tuottamaa tärinää ja huitovien käsien toimeliasta harmoniaa on kuin kansallisrunoilija ilman gladiolusseppelettään, hohtavan keltaista tai paloauton punaista.

Kirjailija, taidemaalari Viggo Wallensköldin taiteilijaisä oli hänen sanojensa mukaan varsinainen sienihemmo, äitikin opetti sienten saloja neuvojana. Niinpä ei olekaan ihme, että Viggo jatkaa perinnettä jo seitsemännellä sienikirjallaan Hypnoottiset sienet (Siltala).

Kun hän tarjosi ensimmäisen sieniteoksensa Anatolj D. Mbdrinov, sienitieteilijä käsikirjoitusta Otavalle, hänet ohjattiin käytännön tietokirjaosastolle, Art Housessa ja Nemossa ihmeteltiin silmät ymmyrkäisinä ”mikä tämä on?” 

Punavuoren ahvenessa viimein tärppäsi, kun legendaarinen kriitikko Otso Kantokorpi innostui: Tottakai Taide kustantaa tämän!”

Hypnoottisten sienien oppaaseen kannattaa tutustua varoen, sillä sen sisuksista lemahtava tuoksu pökerryttää, ja ihmeelliset apokalyptiset näyt hyökyvät yllesi. Aikani sienikirjassa samoiltuani popsin sen uumenista koriin poimimani kavalakärpäsvahveron. 

Hallusinatorinen herkku vaivutti minut transsiin, vei oudon tunnistettaviin maisemiin. Julmatunkelon, raivorouskun ynnä muiden transsendentaalisten lakillisten lomassa hiiviskeli tutunoloista jengiä.

Yksi seurakunnan kyseenalainen edustaja neidonjyrsiö on singahtanut lööppeihin, sillä siitä ollaan raivokkaasti eri mieltä. Toiset pitävät sitä vaniljantuoksuisena ja hyväkäytöksisenä. Toisten mielestä se on karkeapiirteinen, vastenmielisen kulmikas, kömpelö ja eritteiden hajua peittämään tarkoitetun nuorisopartaveden hajuinen, töykeä, huonosti kasvatettu ja leviämään päässyt. Se on nuorten naisten makuun.

Mistä nämä pitelemättömät mielikuvituksen tuotokset oikein sikiävät? Järsiikö Viggo seitikin jalkaa saadakseen inspiraation itiöt lentoon? Päinvastoin. Mainion oppaansa julkistamistilaisuudessa hän paljasti kammonneensa sieniä kuusivuotiaasta lähtien. Viime aikoina hän on tosin tehnyt varovasti tuttavuutta tuiki tavallisen herkkusienen kanssa.

Senkään kannustusta ei tarvita kun Viggo aamuisin heittäytyy pariksi tunniksi sanojen vietäväksi. Hän ”antaa tulla sen, mikä on tullakseen ja hioo tekstiä myöhemmin”. Tämän jälkeen on kuvien vuoro. Ne muodostavat tekstin kanssa kokonaisuuden, eivät toimi vain kuvituksena.

Viggo Wallensköldin teoksia on useissa merkittävissä
kokoelmissa niin Suomessa kuin ulkomailla.

Oppaan lukuisat alaviitteet upottivat minut kuin huomaamatta sienten maanalaisen rihmaston syövereihin. Siitä manalasta ei noin vain kivuttukaan takaisin ihmisten ilmoille. Onneksi lähistöllä partioiva suojyrsiö kauhaisi minut lakillaan kohtalokkaaksi osoittautuneesta alamaailmasta sammalikon suojiin.

Seikkailu suolla herätti kiljuvan nälän. Mutta ei hätää, sillä apu on käden ulottuvilla. Vaikka myrkkysieniopas maanalisessa reissussa vähän rähjääntyikin, vesi herahtaa kielelle sen mystisiä ruokaohjeilta tavaillessa.

Annos paistettuja tuoksujyrsijöitä sipuliviinijuuresten kera kuulostaa houkuttelevalta. Herkkuruoka valmistuisi muuten tuossa tuokiossa, mutta ensin on odotettava, että baarimikko sammahtaa. Vasta sen jälkeen hänen annokseen tarvittavaa eliksiiriään voi lorauksen pihistää.

Hypnoottiset sienet pitävät paitsi nälän myös psykiatrin loitolla. On tieteellisesti todistettu sielullisesti järkkyneen koehenkilön henkisen tasapainon palautuneen hullunherkkusienen aiheuttaman transsitilan jälkeen. Seurantatutkimukset ovat osoittaneet tämän luonnonantimen vastaavan viittä psykiatria ja kuutta psykologia. Ja kuinka paljon mukavampaa tämä on asiakkaallekin!

Herttuansieni Amanita Duc

Lopuksi on vielä korostettava, miten arvokkaita hypnoottiset sienet ovat. Niitä ei ole myytävänä, eikä kukaan omistaan suosiolla luovu. Ja mikäli haluat nautiskella julmatunkelostasi kaikessa rauhassa kenenkään häiritsemättä, kannattaa noudattaa sienitutkija Analolj D. Mbdrinovin hyväksi havaittua neuvoa:

Ennen kuin kukaan huomaa, sieni livautetaan huulen alle ja pureskellaan salaa niin että näyttää kuin leuka vain vähän tärisisi.

Viggo Wallensköld: Hypnoottiset sienet. Anatolij D. Mbdrinovin tutkimuksia.

Siltala. 2026. 341 s. https://www.siltalapublishing.fi/