Katri Tapola & Selja Raudas: Kiven ja veden kirja

Kun sanat takertuvat kurkkuun, kuvat tulevat avuksi

Katri Tapolan kirjoittama ja Selja Raudaksen kuvittama taidokkaasti toteutettu Kiven ja veden kirja kertoo lapsen näkökulmasta, miltä tuntuu elää epävarmuudessa ja pelossa, kun kotitilanne ei ole kunnossa. Muutos on kuitenkin mahdollinen, kun oikeat sanat löytyvät.

Kertominen on kuin heittäisi pikku kiviä veteen. Heitän monta pikku kiveä. Samalla kun heitän, syntyy sanoja.

Kiven ja veden kirjan (Etana Editions) jokainen aukeama on Selja Raudaksen herkällä kädellä maalaamana kuin taideteos, joka kuvittaa Katri Tapolan proosarunon kaltaisia säkeitä. Yhdessä ne kertovat surullista ja jännittävää tarinaa käsin kosketeltavasti. Tekijät suosittelevat, että lapsi ja aikuinen tutkisivat ja lukisivat kirjaa yhdessä.

Tarina on kerrottu kuvin ja sanoin niin elävästi, että heittäydyin saman tien sen matkaan. Joten seuraavaksi on luvassa juonipaljastuksia…

Kun tarina alkaa, lapsi vilkaisee vielä kerran auringossa kylpevää maailmaa ennen kuin astuu kodin tummalle kynnykselle. Sisällä vallitsee painostava tunnelma. Uhkaava musta varjo on ”sillä tuulella”. Silloin voi tulla mitä vain. Voi tulla sanoja kuin kivisade. Voi tulla jotain, mikä hajottaa. Se on minun vika.

Kirjan aukeama muistuttaa synkkää metsää, vaikka ollaan olohuoneessa. Kukaan ei auta, eikä lapsi ymmärrä, mistä on kyse. Voisin olla kuin helisevä pikkuinen puro, mutta nyt kolhin itseäni sinne tänne, ja huonekalutkin ovat kiviä.

Yö laskeutuu kuin musta huppu. Unessa laiva kyntää synkkää merta, majakkakin on musta ja valoton. Aamulla kivet ovat kurkussa eikä sanoja ole. Sirpaleet on lakaistu maton alle, ja kaikki on näennäisesti taas hyvin. Läksyt ovat jääneet tekemättä.

Mikä avuksi? Tarvitaan vain yksi tuttu aikuinen, joka laskee käden lapsen olalle ja kysyy, mitä kuuluu? Vähitellen sanat alkavat pulputa lapsen suusta ja se helpottaa oloa. Kannamme yhdessä kynnykselle vähän vaaleanpunaista valoa. Majakkakin herää eloon, ja sen valosiivet pyyhkivät myrskyistä merta ja suojelevat. Nyt lapsi tietää, ettei syy tilanteeseen ole hänen.

Unen laiva keinuttaa takaisin aamuun. Laiva on lastattu sanoilla, ja ne ovat omat ja uudet.

Taidekuvakirjan loppuun tekijät ovat laatineet Turvataitotehtävän, aukeaman värikkäisiin kiviin kirjoitettuja sanoja, jotka kertovat mikä lapsen elämässä on hyvää, mikä pelottaa: nalle, nukkua, eskari, salaisuus, itkettää … Niiden avulla lapsi ja aikuinen voivat opetella tunnistamaan ja nimeämään tunteita ja miettimään asioita, joita ei tarvitse kantaa yksin.

Lopuksi mukana on vielä luettelo yhteydenottotietoja tuen tarpeessa oleville lapsille ja heidän kanssaan työskenteleville aikuisille. Kiven ja veden kirja on oiva esimerkki, miten vaikeita ja isoja asioita voi taiteen keinoin käsitellä kiinnostavassa ja helposti lähestyttävässä muodossa.

Kirjailija Katri Tapola on julkaissut nelisenkymmentä teosta lapsille, nuorille ja aikuisille. Hän sai Suomen Kirjailijaliiton lasten- ja nuortenkirjallisuuden Tirlittan-palkinnon 2023 tunnustuksena koko tuotannosta sekä työstä suomalaisen kirjallisuuden hyväksi.

Selja Raudas on kuvittaja ja kuvataiteilija, joka on toiminut laaja-alaisesti kuvataiteen kentällä. Hänen teoksissaan on usein vahvan tunnelman luova havainto tilasta, paikasta ja valosta.

Katri Tapola ja Selja Raudas: Kiven ja veden kirja. Etana Editions. 2026. https://etanaedtions.com   

Meritta Koivisto: Erakko

Voiko taiteella vaikuttaa yhteiskunnallisiin epäkohtiin?

Meritta Koiviston rikoskonstaapeli Harriet Jaatisen koukuttavia tutkimuksia elävästi kuvaavan trillerisarjan neljäs osa Erakko on nyt nähnyt päivänvalon myös painetussa muodossa. Lääketeollisuuden etiikkaa kyseenalaistava romaani on polttavan ajankohtainen.

Jokainen yksityiskohta kertoo palapelissä oman osuutensa. Etkä sinä koskaan lopeta, ennen kuin olet saanut vastauksen. Joskus olen ihmetellyt, mikä sinua ajaa sinnikkäästi etsimään totuutta, hakemaan oikeudenmukaisuutta.

Meritta Koivisto Erakon julkistamisjuhlissa Kallion kirjaston 
Dekkarikirjastossa. Kuva: Hannele Salminen

Meritta Koivisto kertoi Erakon äänikirjan (Storytel) julkistamistilaisuudessa viime vuonna, miten jännittävät ja koukuttavat tarinat – joihin lukijat henkeään pidätellen eläytyvät –syntyvät. Tein siitä jutun, jossa samalla muistelin Harrietin aiempia sinnikkäitä tutkimuksia:

Hyppäsin Harrietin matkaan dekkarisarjan toisessa osassa Suojelija. Vauhdikas meno tempaisi saman tien mukaansa. Trillerin käänteet yllättivät kerta toisensa jälkeen ja koukuttivat minut odottamaan seuraavaa dramaattista kohtausta. Mikäli mahdollista, vauhti vain kiihtyi sarjan kolmannessa, itsenäisessä osassa Perijä.

Sarjan neljännessä painetussa teoksessa Erakko (Avain) menneisyyden salaisuudet varjostavat teemoja, jotka käsittelevät vallan väärinkäyttöä ja vaikenemisen kulttuuria. Aiheet on kuitenkin upotettu vetävän psykologisen trillerin rivien väliin osoittelematta. Näin ne havahduttavat kuin huomaamatta pohtimaan nuorten yleistynyttä masennusta ja sen hoitoon kehitetyistä SSRI-lääkkeistä syntynyttä ajankohtaista keskustelua.

Romaanin prologi vie muitta mutkitta jännityksen ytimeen Los Angelesin Malibuun, jossa 17-vuotias Greg katoaa. Tästä alkaa tapahtumaketju, jonka juuret ulottuvat vuoteen 1978, jolloin nuori taiteilija Susan kuoli kansainvälistä lääketehdasta vastaan marssineessa mielenosoituksessa auton yliajamana.  

Tästä pitkältä sairaslomalta Tukholman poliisin rikososastolle palanneella Harrietilla ei ole vielä hajuakaan. Hän on yksinäinen, tunnollinen susi, joka toimii vaistonsa ja aavistustensa ohjaamana. Harriet on raikas poikkeus dekkareista tuttujen eronneiden ja alkoholisoituneiden rikostutkijoiden joukossa. Esihenkilöitä hänen itsenäinen toimintansa ei kuitenkaan aina miellytä.

Harrietin pyöritys alkaa toden teolla, kun Thoreaun lailla materialismia vastustavan eläköityneen sosiologin Theodor Wrightin ruumis löydetään hänen palaneen talonsa raunioista Tukholman läheisestä metsästä. Wright oli erakoitunut metsämökkiinsä, mutta toimi aktiivisesti nettiyhteisössä, jossa keskusteltiin masennuslääkkeiden sivuvaikutuksista.

Kun lähistöltä löydetään nuoren tytön ruumis, Harriet ei voi olla yhdistämättä kuolemantapauksia toisiinsa, vaikka tytön väitetäänkin tehneen itsemurhan. Kesken tutkimusten Harrietille tarjotaan mahdollisuutta lentää Los Angelesiin tutustumaan paikallisen poliisin toimintaan. Turha mainitakaan, että Enkelten kaupungissa paljastuu yllättäviä yhtymäkohtia meneillään olevaan rikostutkintaan.

Vaikka kyse on trillerisarjasta, romaanit ovat silti myös itsenäisiä teoksia, joissa Ledermannien mahtisuvun varjot vaanivat vain sivunkäännön päässä. Sarjaa seuranneet mieslukijat ovat pahoittaneet mielensä siitä, että Koivisto päästi teollisuusmagnaatti Konrad Ledermannin päiviltä Perijässä.

Koivisto kertoo teostensa syntyvän henkilövetoisesti, sillä hänen kirjojensa hahmoilla on oma tahto. ”Ei heitä passaa ryhtyä pakottamaan”, kirjailija naurahtaa. Silti: ”Konrad oli jo täyttänyt tarinallisen tehtävänsä.”

Hänen sijastaan estradilla saa nyt enemmän tilaa ujo ja syrjäänvetäytyvä patologi Albert, joka on korviaan myöten ihastunut Harrietiin. Ilmassa väreilee romanssin siemen. Albert on erakko omalla tavallaan samoin kuin Harriet, joka tuntee itsensä ulkopuoliseksi osastollaan.

Meritta Koivisto tunnistaa itsessäänkin erakkouden oireita. ”Istun kirjoituskammiossani päiväkausia yksin. Eläydyn henkilöhahmojeni kohtaloihin ja se vie voimia. Metsässä kävely rentouttaa ja antaa puhdistautumisen kokemuksen. Kuljeskelen myös kaupungilla ja istuskelen kahviloissa katselemassa ihmisiä. Mutta viihdyn hyvin yksin.”

Konradin kuoleman jälkeen hänen rikas leskensä on puolestaan erakoitunut Strandvägenin luksusasuntoon. Margaretin henkireikänä toimii hänen perustamansa ja johtamansa taidesäätiö, joka yllättäen joutuu tapahtumien myrskyn silmään. Mitä nuori taiteilija Big T. Sam haluaa sanoa kantaa ottavalla installaatiollaan The Crap, joka koostuu lääketehtaan pulloista, pääkallon kuvista ja tuhrituista resepteistä?

Voiko taiteella vaikuttaa, kantaako yhden ihmisen oikeutta vaativa ääni suuremmalle joukolle? Meritta Koivisto uskoo, että näin on. ”Yhdenkin yksilön tekemisillä on väliä. Ei sitä aina edes itse tiedä, miten pitkälle ääni voi kantaa.”

Kun taitavasti punottu juoni viimein purkautuu, Harriet voi hetken hengähtää – kenties Albertin miellyttävässä seurassa. Tarinat päättyvät, mutta henkilöt jatkavat elämäänsä. Toivottavasti vielä tapaamme Harrietin penkomassa entistä mutkikkaampaa rikostapausta.

Meritta Koivisto: Erakko. https://avain.net/. 2026. 248 s.