Peter Sandström: Laudatur

Mies vailla merkitystä

Peter Sandströmin Finlandia-palkintoehdokkaaksi yltäneessä Laudaturissa menneisyys ja nykyisyys kietoutuvat toisiinsa. Filosofisessa romaanissa käsitellään ikuisuuskysymyksiä omaperäisesti.

Laudaturin (Kustantamo S&S) viisikymppinen päähenkilö Peter on vähitellen oppinut hyväksymään melankolian ja elämän verkkaisen alamäen. Tutkijavaimoa Seepraa näkee harvoin kotona, ja teini-ikäiset lapsetkin elävät omaa elämäänsä, johon Peterillä ei ole pääsyä. Näin hän luonnehtii itseään: ”Usein tunsin olevani näkymätön, aivan kuin hahmoni olisi ollut vain hädin tuskin erottuva, vailla merkitystä.”

Romaanin kaksi aikatasoa vuorottelevat elokuun 1988 tapahtumien ja nykyhetken, syyskuun 2014 välillä. Peter etsii selitystä alavireiselle tilanteelleen menneisyydestä: ”Tämä päivä jäisi muhimaan kaiken tulevan alle eikä mikään olisi enää ennallaan.” 

Onko näin? Eikö meillä ole todellista valinnanvaraa, onko kaikki ennalta määrättyä? Peterin ajatusten ajelehtiessa, ajautuessa sivupoluille lukija kulkeutuu mukaan pohtimaan elämän merkitystä, rakkautta, kuolemaa. 

Yllä olevasta voi saada romaanista liian lakonisen kuvan, sillä Laudatur on myös hiljaisen hauska, tilanteet kärjistyvät aika ajoin absurdeiksi, ja on pakko nyökätä: noinhan voi käydä, elämällä on oma käsikirjoituksensa, joka usein yllättää meistä jokaisen.

Teoksen ytimessä sinnittelee kaksi pitkää avioliittoa, Peterin vanhempien ja hänen omansa. Päähenkilön avioliitto on hajoamassa, vanhempienkin avioliitto säröili, isän mielessä kun kangasteli toinen nainen. Ajan myötä rakkaus muuntuu, voiko ihmisten välillä ylipäänsä olla aitoa rakkautta ja lämpöä? Peter miettii.

Maailmakin on neljännesvuosisadassa muuttunut, eikä siitä tullut sellaista kuin 25-vuotias, juuri työpaikan tieteellisessä lehdessä saanut toimittaja oletti ja toivoi. Peter tuntee itsensä petetyksi, kun kaikki entinen murenee ympäriltä. Hän on hankkinut itselleen potkut lehdestä, koska ei suostunut raportoimaan työaikaansa uudella Reportronic-   seurantaohjelmalla. Kesken olevat projektit saavat jäädä, eikä hän vastaa kustantajan yhteydenottoihin.

Peter Sandström on suomenruotsalainen
kirjailija, jonka teoksissa yhdistyvät
realismi ja absurdius.

Arkisissa puuhissaan kotona Peter tuntee silti aika ajoin itsensä onnelliseksi. Nykyhetki hälvenee mielikuviin, muistoihin, uniin. Sandström luo Peterinsä välityksellä aidon kuvan todellisuudesta, käyttää sanoja aivan kuin Seepra, ”osaa muotoilla niistä jonoja ja renkaita, jotka kestivät ja laajenivat, sykkivät ja vetäytyivät taas kasaan.”

Romaanin henkilöiden välinen kommunikointi on verhottua, pinnan alla muhii suurempia tunteita kuin niitä ulkomaailmalle paljastetaan. Mutta tekstistä ne välittyvät, luovat universaalia kuvaa meistä ja maailmasta, ennen ja nyt. Emme me lopulta niin paljon ole muuttuneet, vaikka maailma onkin mennyt menojaan.

Voisiko teoksen viime virkkeistä päätellä, että Peterin pahimmat aavistukset eivät sittenkään toteudu? Kenties, sillä: 

”Onni on sellainen että se ei näyttäydy usein, mutta jossain se aina lymyää.” 

Erikoismaininnan ansaitsee Anders Carpelanin suunnittelema persoonallisen kirjan kansi. Siihen on koottu kertomuksen oleellisia elementtejä: lipputanko, karusellihevonen ja seepran raidat.

Peter Sandström: Laudatur (Laudatur). Suom. Outi Menna.

Kustantamo S&S, 2016. 228 s.