Hannu Väisänen: Esi-isät

Saippuaoopperasta suureen saagaan

Hannu Väisäsen uusi ”satukirja” – luomiskertomus – asettaa lukijan peilin eteen. Tunnistatko itsesi?

Romaanillaan Toiset kengät Finlandia-palkinnon voittanut kirjailija, taiteilija Hannu Väisänen oli jo pitkään haaveillut oman satukirjan tekemisestä. Kirjoja hän on toki tehnyt lukuisia ja peräti kuvittanut Kalevalan, mutta Esi-isät (Otava) oli aivan toisenlainen prosessi.

– Ensimmäistä kertaa tein samaan teokseen sekä kuvaa että tekstiä, kokemus oli jännittävä. Lause synnytti kuvan, josta syntyi hahmo kirjaan. Ja päinvastoin. Mietteestä, ”kuka kumma tässä kuvassa luuraa”? syntyi tarinan pätkä. Absurdit tilanteet loivat muotoja ja lisää henkilöitä, Hannu Väisänen luonnehti teoksensa syntyä Galerie Forsblomilla. Samaan aikaan siellä avattiin hänen kirjansa kuvitusten originaalinäyttely.

Toisiaan tyrkkivät hahmot, tai henkilöt, ovatkin varsinaisia veitikoita, esi-isiä, joiden pillien mukaan me ihmispolot tanssimme. Kirjavaan konkkaronkkaan mahtuvat niin rehvasteleva, yksisilmäinen punkki ja tyranni Puutiainen, Ammo, suurikitainen pohjaton säkki vailla aivoja kuin vinhasti pyörivä juoruratas Hosu, muiden muassa.

He ovat henkiolentoja, idoleja, joita palvoessaan ihmiset menettävät loisteliaaksi ennustetun tulevaisuutensa. Menneisyyshän on meille jo surullisen tuttu. ”Muisteltiin pyhimyslegendojen katkottuja päitä, miekalla sivallettuja rintoja, sokeutettuja silmiä, kaikkia niitä tunnusmerkkejä, joita kuvaavien taulujen eteen ihmiset muinoin kantoivat toiveensa, votiivinsa, rahansa.” 

Mutta eivät kaikki esi-isät ole pahiksia, muutama hyviskin mukana sinnittelee.

Oulussa syntynyt, nykyään Ranskassa
asuva Hannu Väisänen on palkittu
sekä kirjailijana että kuvataiteilijana.

– Olin signeeraamassa edellistä Elohopea-romaaniani, kun vanhempi nainen tuli pyytämään nimikirjoitusta ja toi minulle kaksi tavaraa. Toinen oli äitini virkkaama pieni liina. Näin mukaan lennähti Emokki, ohikiitävä sininen sankaritar, joka kuolee kerran vuodessa saadakseen voimaannuttavan sinensä takaisin, kertoi viisivuotiaana äitinsä menettänyt kirjailija.

Entä kuka kirjan hahmoista Hannu Väisänen itse on? Kysymys vaatii hetken miettimistauon, kunnes vastaus on selvä: ”Olen Rikka, häärin aina kaikkien palveluksessa.” Teoksessa Rikkaa luonnehditaan sanoilla ”repaleista tehty piikanen”. Minä itse nimeäisin Hannun Hiilakaksi, ikityyneksi rauhantekijäksi.

Työtä tehdessä kirjailijan mielessä soi usein musiikki, jolloin tempo ja rytmin vaihtelut siirtyvät tekstin omaan sävelmään. Niin nytkin. Oili-tädin komerossa suunnitellun vallankumouksen pyörteet tyyntyvät hetkeksi täydenkuun loisteessa.

”Se siirteli meriään, vuoriaan ja kraattereitaan parempiin paikkoihin, ja kun se oli vihdoin painanut ristiselkänsä mukavasti paksua pilveä vasten, se katsoi alas ja hymyili leveästi hopeisilla hampaillaan.” Kaikki ei siis vielä ole menetetty, kunhan Savu-setä vain saisi suunsa ja pääsisi pitämään saarnansa Esikartanon kielekkeeltä.

Hannu Väisäsen alter ego, Rikka.

Hannu Väisäsen kuriton mielikuvitus, eloisa kynä, tarkka ja lämmin katse ovat jälleen synnyttäneet omannäköisensä teoksen, luomiskertomuksen siitä, mistä maailmassa lopulta on kyse. Suosittelen ”satukirjaa” niin pienille kuin vähän suuremmillekin lukijoille.

Hannu Väisänen: Esi-isät. Otava. 1671 s.

Samanniminen näyttely Galerie Forsblomilla 22.3. saakka.