Pauli Sivonen ja Arja Maunuksela: Marita Liulia

”Multimedian kuningatar” tekee jo sitä, mikä on vasta tulossa

Maria Liulia on yksi kansainvälisimmistä ja menestyneimmistä nykytaiteilijoistamme. Rajanylitykset ovat hänen taiteensa kantava voima.

Marita Liulian monipuolisesta urasta ja hänen taiteensa lähtökohdista kertova komeasti kuvitettu kirja Marita Liulia (Parvs) sopii oivalliseksi juhlakirjaksi Suomen viettäessä satavuotista taivaltaan, ja taiteilijan juhliessa kuusikymppisiään sekä neljälle vuosikymmenelle ulottuvaa taiteellista uraansa.

Serlachius-museoiden johtaja Pauli Sivonen kuvaa taiteilijan taivalta kaksivuotiaasta nivelreumaa sairastaneesta pikkutytöstä maailmalla ylistetyksi ”multimedian kuningattareksi”.

Toimittaja Arja Maunuksela on haastatellut taiteen monitoimijaa, jonka työskentelyä ovat ohjanneet niin halu oppia uutta kuin synnynnäinen lahjakkuus ja intohimo, joita ilman ei nousta taiteen huipulle.

Samalla teos tarjoaa pitkittäisleikkauksen siihen, miten taide karkasi kehyksistään taiteilijoiden ottaessa käyttöönsä tekniikan kehityksen tarjoamat uudet välineet ja estradit. Liulia itse on työskennellyt maalauksen, valokuvan, installaation, videon, multimedian, kollaasin, graafisen suunnittelun, teatterin, kuunnelman, lyhytelokuvan, performanssin ja tanssin parissa. Peräti hengästyttävä lista.

Marita Liulia luo itselleen
roolin asuinen kulloisenkin
näyttelyn mukaisesti.

Liulia debytoi vuoden 1981 Nuorten näyttelyssä ja Ylioppilasteatterissa. Samaan aikaan hän työskenteli niin taiteilijana, teatterintekijänä kuin toimittajana ja valokuvaajana. Kunnes 1990-luvun tietotekniikkamurros vei hänet mennessään. ”Mä päätin nollata kaiken. Päätin aloittaa uudelleen kaiken, mitä ajattelen tai teen. Aloitin taas raivokkaan opiskelun.”  Tietokoneen ruudusta tuli hänelle uusi näyttämö, jolla esittää taidettaan.

Hän julkaisi useita vuorovaikutteisia multimediateoksia kuten Maire Gullichsenin elämäntyötä esitellen Mairen, mainonnan ihmiskuvaa käsitelleen Jackpotin ja naiseutta eri suunnilta tarkastelevan Ambitious Bitchin. Se ilmestyi myös CD-ROM-levynä, jonka saattoi hankkia kotitietokoneelleen.

Näyttelyissä Ambitious Bitchiin liittyvä tekniikka sai ylleen naisellisen polyesterihartsiveistoksen, jolla oli limaa jäljittelevä läpikuultava pinta. Materiaalivalinnalla Liulia viittasi Jean-Paul Sartren ajatukseen, että nainen olisi ”järjen tukahduttava limainen aukko”, kirjoittaa Sivonen. Näyttely kiersi maailmalla, se palkittiin ja siitä tuli myyntimenestys niin Suomessa kuin ulkomailla.

Kun suurten projektien rahoitus alkoi olla entistä hankalampaa, Liulia perusti oman tuotantoyhtiön Medeian. Sen puitteissa työstettiin paitsi taideprojekteja, suunniteltiin myös brändejä (kuten FILI, Teos ja Tero Saarinen Company), verkkosivustoja, multimediaa ja grafiikkaa.

Tero Saarinen, HUNT, 2002

Käsileikkauksen jälkeen oli epävarmaa, voisiko Liulia enää maalata tai käsitellä kameraa. Niinpä hän lähti käsi paketissa opiskelemaan digitaalista elokuvaa. Sen avulla syntyi muun ohessa tanssija Tero Saarisen kanssa yhteisprojekti HUNT.  

Siinä valkoisiin puettu tanssija on kangas, jolle taiteilija ”maalasi”, heijasti animaatiota. Esitys teki kulttuurihistoriaa kiertämällä 13 vuotta ympäri maailmaa.

Yhteiskuntatieteisiin keskittyneet aiheet saivat jäädä, kun Liulia alkoi tutkia henkisyyttä kahdessa suuressa projektissa. Kunnianhimoisesta kansainvälisestä hankkeesta Marita Liulia Tarot, syntyi kokonaine tuoteperhe. Tarot oli alkujaan 1400-luvulta peräisin oleva elämäntaitoja kehittävä peli, jonka 78 korttia Liulia modernisoi käyttämällä niiden malleina ystäviään ja sukulaisiaan.

Vaikka teosten muodot ovat vaihdelleet, Liulian keskeinen kiinnostuksen kohde on aina ollut ihminen. Oman näkemyksensä uskonnoista hän esitteli Choosing My Religion – Uskontoja jäljittämässä -projektissa, joka muodostui kiertävästä museonäyttelystä, verkkosivustosta ja projektin taustoja avaavasta kirjasta.

Viimeisen suuren projektin, Kultakausi, keskeisessä roolissa olivat suurikokoiset maalaukset ja valokuvat. Siihen liittyi myös Serlachius-museo Göstan näyttely ja samannminen kirja. Teoskokonaisuus on kunnianosoitus satavuotiaalle Suomelle, jossa ”tekemisen meininki” on aina ollut arvostettua. Projektin esittelyyn pääset napauttamalla tästä: Kultakausi.

Onko kultakausi tietty elämänvaihe vai voisiko sitä elää joka päivä, voisiko se olla elämänasenne? Marita Liulian jatkuva luomiskausi on kysymykseen itsestään selvä vastaus. “Minulta kysytään usein, miksei työhuoneellani ole yhtään vanhaa teosta, ei edes julisteita. Ne ovat arkistossa, mutta mina elän jo tulevaisuudessa.”

Pauli Sivonen ja Arja Maunuksela: Marita Liulia.

Serlachius-museot ja Parvs. 2017. 160 s.