”Multimedian kuningatar” tekee jo sitä, mikä on vasta
tulossa
Maria
Liulia on yksi kansainvälisimmistä ja menestyneimmistä nykytaiteilijoistamme. Rajanylitykset
ovat hänen taiteensa kantava voima.
Marita
Liulian monipuolisesta urasta ja hänen taiteensa lähtökohdista kertova komeasti
kuvitettu kirja Marita Liulia (Parvs)
sopii oivalliseksi juhlakirjaksi Suomen viettäessä satavuotista taivaltaan, ja
taiteilijan juhliessa kuusikymppisiään sekä neljälle vuosikymmenelle ulottuvaa
taiteellista uraansa.
Serlachius-museoiden johtaja Pauli Sivonen kuvaa taiteilijan taivalta kaksivuotiaasta
nivelreumaa sairastaneesta pikkutytöstä maailmalla ylistetyksi ”multimedian
kuningattareksi”.
Toimittaja Arja
Maunuksela on haastatellut taiteen monitoimijaa, jonka työskentelyä ovat
ohjanneet niin halu oppia uutta kuin synnynnäinen lahjakkuus ja intohimo, joita
ilman ei nousta taiteen huipulle.
Samalla teos tarjoaa pitkittäisleikkauksen siihen, miten
taide karkasi kehyksistään taiteilijoiden ottaessa käyttöönsä tekniikan
kehityksen tarjoamat uudet välineet ja estradit. Liulia itse on työskennellyt
maalauksen, valokuvan, installaation, videon, multimedian, kollaasin, graafisen
suunnittelun, teatterin, kuunnelman, lyhytelokuvan, performanssin ja tanssin
parissa. Peräti hengästyttävä lista.
 |
| Marita Liulia luo itselleen roolin asuinen kulloisenkin näyttelyn mukaisesti. |
Liulia debytoi vuoden 1981 Nuorten näyttelyssä ja
Ylioppilasteatterissa. Samaan aikaan hän työskenteli niin taiteilijana,
teatterintekijänä kuin toimittajana ja valokuvaajana. Kunnes 1990-luvun
tietotekniikkamurros vei hänet mennessään. ”Mä
päätin nollata kaiken. Päätin aloittaa uudelleen kaiken, mitä ajattelen tai
teen. Aloitin taas raivokkaan opiskelun.”
Tietokoneen ruudusta tuli hänelle uusi näyttämö, jolla esittää
taidettaan.
Hän julkaisi useita vuorovaikutteisia multimediateoksia
kuten Maire Gullichsenin elämäntyötä
esitellen Mairen, mainonnan
ihmiskuvaa käsitelleen Jackpotin ja
naiseutta eri suunnilta tarkastelevan Ambitious
Bitchin. Se ilmestyi myös CD-ROM-levynä, jonka saattoi hankkia
kotitietokoneelleen.
Näyttelyissä Ambitious
Bitchiin liittyvä tekniikka sai ylleen naisellisen
polyesterihartsiveistoksen, jolla oli limaa jäljittelevä läpikuultava pinta.
Materiaalivalinnalla Liulia viittasi Jean-Paul
Sartren ajatukseen, että nainen olisi ”järjen
tukahduttava limainen aukko”, kirjoittaa Sivonen. Näyttely kiersi
maailmalla, se palkittiin ja siitä tuli myyntimenestys niin Suomessa kuin
ulkomailla.
Kun suurten projektien rahoitus alkoi olla entistä
hankalampaa, Liulia perusti oman tuotantoyhtiön Medeian. Sen puitteissa
työstettiin paitsi taideprojekteja, suunniteltiin myös brändejä (kuten FILI,
Teos ja Tero Saarinen Company),
verkkosivustoja, multimediaa ja grafiikkaa.
 |
| Tero Saarinen, HUNT, 2002 |
Käsileikkauksen jälkeen oli epävarmaa, voisiko Liulia
enää maalata tai käsitellä kameraa. Niinpä hän lähti käsi paketissa
opiskelemaan digitaalista elokuvaa. Sen avulla syntyi muun ohessa tanssija Tero Saarisen kanssa yhteisprojekti
HUNT.
Siinä valkoisiin puettu tanssija on
kangas, jolle taiteilija ”maalasi”, heijasti animaatiota. Esitys teki
kulttuurihistoriaa kiertämällä 13 vuotta ympäri maailmaa.
Yhteiskuntatieteisiin keskittyneet aiheet saivat jäädä,
kun Liulia alkoi tutkia henkisyyttä kahdessa suuressa projektissa. Kunnianhimoisesta
kansainvälisestä hankkeesta Marita Liulia
Tarot, syntyi kokonaine tuoteperhe. Tarot oli alkujaan 1400-luvulta
peräisin oleva elämäntaitoja kehittävä peli, jonka 78 korttia Liulia modernisoi
käyttämällä niiden malleina ystäviään ja sukulaisiaan.
Vaikka teosten muodot ovat vaihdelleet, Liulian keskeinen
kiinnostuksen kohde on aina ollut ihminen. Oman näkemyksensä uskonnoista hän
esitteli Choosing My Religion – Uskontoja
jäljittämässä -projektissa, joka muodostui kiertävästä museonäyttelystä,
verkkosivustosta ja projektin taustoja avaavasta kirjasta.
Viimeisen suuren
projektin, Kultakausi, keskeisessä
roolissa olivat suurikokoiset maalaukset ja valokuvat. Siihen liittyi myös
Serlachius-museo Göstan näyttely ja samannminen kirja. Teoskokonaisuus on
kunnianosoitus satavuotiaalle Suomelle, jossa ”tekemisen meininki” on aina
ollut arvostettua. Projektin esittelyyn pääset napauttamalla tästä: Kultakausi.
Onko kultakausi tietty
elämänvaihe vai voisiko sitä elää joka päivä, voisiko se olla elämänasenne?
Marita Liulian jatkuva luomiskausi on kysymykseen itsestään selvä vastaus. “Minulta kysytään usein, miksei
työhuoneellani ole yhtään vanhaa teosta, ei edes julisteita. Ne ovat
arkistossa, mutta mina elän jo tulevaisuudessa.”
Pauli
Sivonen ja Arja Maunuksela: Marita Liulia.
Serlachius-museot ja Parvs. 2017. 160 s.