Matti Mäkelä: Pitelemätön

Ihmisen ääni

Elokuussa menehtynyt Matti Mäkelä ehti kirjoittaa muistelmansa, joissa hän on pitelemätön niin mielipiteissään kuin intohimossaan kirjallisuutta ja maaseutua kohtaan.

Annetaan Matti Mäkelän (1951–2019) esitellä itsensä: ”Olen kirjoittanut kirjoja, kritiikkejä, kolumneja, esitelmiä, puheita, toiminut opettajana yläasteen tarkkailuluokalta yliopistoihin, perustanut akatemian, vetänyt sitä kahdeksan vuotta, puuhannut monen alan luottamustoimissa taidehallinnosta kylätoimintaan.”

Vähemmästäkin olisi ollut syytä tehdä muistelmat. Pitelemätön (Siltala) näki päivänvalon juuri ennen kuin parisen vuotta sitten todettu syöpä vei Mäkelän. Diagnoosi pani muistelmien alun uusiksi, mutta muutoin Mäkelä ei anna sen varjostaa elävää tekstiään.

Kirjailija syntyi ja vietti lapsuutensa lestadiolaisessa pienviljelijäperheessä Ilmajoella. Ainoan kosketuksen taiteen maailmaan tarjosivat kamarin seinällä riippuva Francois Millet’n Tähkänpoimijat ja Gustave Dorén Raamatun kuvat.

Kipuaminen lukemisen portaita pitkin alkoi sarjakuvalehdistä ja Hymy-lehden Veikko Ennalan juttujen synnyttämästä oivalluksesta: kirjoittaa voi myös nerokkaasti. Kiertävältä kirjakauppiaalta isän ostamaa Tiedon portaat -kirjasarjaa Mäkelä pitää ratkaisevana tiedollisen kehityksensä kannalta.

Kriitikon ura urkenee, kun Pekka Tarkka kiikuttaa kirjallisuuden opiskelijansa analyysin Veikko Huovisen Simpauttajasta Tuomas Anhavalle Parnassoon. Kotimaisen kirjallisuuden laitoksen tuolloinen näennäinen tšehovilainen ilmapiiri tuotti kirjallisuusmaailmaan kiintotähtiä Mäkelän ohessa.

Heistä Leena Krohn ja Markku Envall ovat saaneet Finlandia-palkinnon. Touko Siltala ja Pertti Lassila toimivat kustannusliikkeiden kirjallisina johtajina, Pekka Tarkka on tunnettu kriitikko ja Kai Laitinen emeritusprofessori.

Mäkelästä sukeutui esseisti, joka sai ensimmäiseksi kustantajakseen Otavan. Putki katkesi, kun kustannustoimittaja Martti Anhava torppasi Mäkelän ”läpimurtoteoksen” Kaksi vaimoa. Tuolloiselle WSOY:n kustannuspäällikölle Touko Siltalalle se kuitenkin kelpasi. Poleeminen teos nousi listojen kärkeen ja sinkautti tekijänsä julkisuuteen.

Ahkera työnteko, alkoholi, tupakka ja vuosikausia kestäneen rinnakkaissuhteen aiheuttama stressi saivat aikaan diabeteksen, sydänkohtauksen ja sitä seuranneen ohitusleikkauksen. Oli aika rauhoittua.

Syntyi Mäkelän toinen kestosuosikki ”Sääkirja”. Kustannustoimittajan saappaisiin oli astunut legendaarinen Harri Haanpää, joka itsekin intoutui kertoilemaan omista säähavainnoistaan.

”Niin että minun piti oikein sanoa, että laitetaanko tähän kirjaan se, kun minä makasin lapsena ojanpientareella piilossa valkoisen ensilumen hiljaa sataessa sulaan kynnöspeltoon, vai se, kun sinä makasit jossakin Porin tien kupeessa, kun aura-auto roiski soran sekaista loskaa päällesi tien poskeen.”

Mäkelä kirjoittaa hauskasti ja vetävästi, ihmisen ääni kuuluu, ja persoona tulee tutuksi. Kirjailijalla oli lähdeaineistonaan muun muassa parikymmentä vihkoa päiväkirjoja. Niissä epäilys omista kyvyistä vaihtuu nopeasti saavutuksilla rehvasteluksi. Ikä on kuitenkin tuonut perspektiiviä, ja nyt noita merkintöjä voi jo tarkastella itseironialla.

Kustannus- ja kirjallisuusmaailman muutokset ja ilmiöt kulkevat herkullisesti muistelmien taustalla. Kerran Anja Kaurasen ja Katri Wannerin kanssa kirjailijavierailulle matkatessa:

”Pohdiskelimme täysin vakavissamme, miten kahden runoilijanuorukaisen, Jari Tervon ja Kari Hotakaisen, olisi aivan mahdotonta tulevaisuudessa saada proosalleenkaan lukijakuntaa, vaikka nimiä alkoivat ollakin.” Niin muuttuu maailma.

Oman tiensä tinkimätön kulkija Mäkelä on ollut pitkin matkaa. Taaksepäin katsellessaan hän antaa arvoa sille, että: ”Olen kyennyt poleemisesti arvostelemaan yhteiskuntaa silloin kun sen toimet ja arvot ovat menneet talonpoikaisen arkiajattelun yli, käsittämättömään ja vaaralliseen idealismiin.”

Yllättäen hän pitää hyveenään myös kykyään takinkääntöön eli näkökulman muutokseen. Hänen tiensä vei vasemmistoradikalismista vihreän vaiheen kautta radikaaliksi konservatiiviksi. Vihervasemmistoa hän näykkii tekstissään aina sopivissa kohdissa.

Suurimpana työsuorituksenaan hän pitää nykyisin niin suositun esseen tuomista, laajempana kuin koskaan ennen, suomalaiseen kirjallisuuteen. Myös kriitikkona hänen panoksensa on ollut merkittävä.

Pitelemätön on muistelmille osuva nimi. Matti Mäkelä eli, rakasti ja teki töitä, itseään säästämättä täydellä liekillä. Loppuun saakka.

Matti Mäkelä: Pitelemätön. Matti Mäkelän muistelmat. Siltala, 2019. 352 s.