”Suvakkihuorien esiäiti”
Suomen
ensimmäinen feministi Minna Canth (1844–1897) teki
sen, mitä terävissä teksteissään vaati: katsoi pelkäämättä totuutta silmiin eikä
arastellut kirjoittaa näkemästään niin kirjeissään, lehtiartikkeleissaan kuin fiktiossaan.
Toimittaja-kriitikko ja kirjailija Suvi Aholan kiinnostava kokoelma Mitä Minna Canth todella sanoi? (WSOY) juhlistaa tänä vuonna
vietettävää Minna Canthin syntymän
175-vuotispäivää. Teos korjaa puutteellista ja jopa väärää käsitystä, joka
meillä hänestä on ollut.
Ensimmäisen kosketuksensa Canthin teksteihin Ahola sai
lukiossa.
– 1970-luvulla
luettiin suomalaisia klassikoita, eikä vuorolukuna läpi käyty Papin perhe silloin kolahtanut. Mutta
Helsingin yliopistossa novelli Köyhää
kansaa laajensi tajuntaa. Se oli modernismia, joka yhdisti kaunokirjallisuutta
ja dokumenttia, Suvi Ahola tunnusti kirjansa julkistamistilaisuudessa.
Kokoelma ei ole elämäkerta eikä tutkimus, vaan Ahola on
pyrkinyt luomaan helposti lähestyttävän kokoelman Canthin keskeisiä ajatuksia
ja mielipiteitä. Vuoden verran hän luki kaiken mitä Canth oli kirjoittanut ja
mitä hänestä kirjoitettiin. Hän halusi myös selvittää, mitä hänen itsensä
pitäisi teksteistä ajatella.
Materiaalista kypsyi seitsemän teemaa: lapsuudesta; rakkaudesta
ja seksistä; köyhyydestä ja kirjoittamisesta naiseuteen sekä vanhenemiseen. Näiden
välityksellä kansakunnan kaapin päälle nostetusta kirjailijasta kehkeytyy
kokoelmassa lihaa ja verta oleva ihminen iloineen ja murheineen.
 |
| Minna Canth kirjoitti olohuoneessa sohvapöy- dän ääressä keinutuolissa istuen sinikantisiin vihkoihin. Kaarlo Vuoren maalaus v. 1891. |
Jokaisen luvun aloittaa Aholan taustoitus, joka seurailee
Canthin elämänvaiheita ja kytkee hänen tekstinsä tuon ajan elämään ja
olosuhteisiin.
Canthin pääteokset tunnetaan, hänen lehtikirjoituksiaan ei
niinkään. Sen vuoksi niitä on kokoelmassa runsaasti. Lehtitekstien keskeinen
sanoma on vaatimus naisten oikeuksista, tasa-arvosta sekä köyhyyden ja
eriarvoisuuden poistamisesta.
Canth osallistui ahkerasti julkiseen keskusteluun, ja
hänen eri fooruminsa – lehtiartikkelit, näytelmät ja proosa – tavoittivat
laajan yleisön. Näin Ahola kirjoittaa:
”Esimerkiksi
Työmiehen vaimo vaikutti aivan konkreettisesti yhteiskuntaan ja naisen asemaan,
sillä 1885 valtiopäivillä hyväksyttiin ehdotus, jossa kumottiin miehen oikeus
puolison tuloihin. Tästä epäkohdastahan koko teoksessa on kyse, ja draaman
keinoilla se saatiin näkyväksi.”
”Suvakkihuorien esiäidin” – kuten Ahola Canthia
leikillisesti nimitti – räväkät kannanotot yhteiskunnallisiin epäkohtiin ja
naisten asemaan eivät kaikkia miellyttäneet. Aivan kuten vahvasti mielipiteensä
ilmaiseva nainen nykyäänkin hän sai niskoilleen niin julkista kuin yksityistä
vihapostia.
Kuopion piispa Gustaf
Johansson ja kuvernööri Alexander
Järnefelt ”syyttivät Canthia
yhteiskuntarauhaa ja jumalallista oikeutta rikkovaksi anarkistiksi. Järnefeltin
kutsumanimi hänelle oli ’mädäntynyt toukka’.”
Tällainen aggressiivinen pilkka luonnollisesti loukkasi
ja masensi Canthia. Niinpä hän vuonna 1887 kirjoitti nuorelle ystävälleen Hilda Aspille haluavansa ”sanoa ylös
tuttavuuden koko maailman kanssa”.
Kirjeissään Canth pystyi avautumaan ja irrottelemaan
vapaammin. Hän testasi niissä ajatuksiaan ja mielipiteitään, jotka myöhemmin
siirsi kehittyneempinä proosaansa ja näytelmiinsä. Hänen käsityksensä
esimerkiksi rakkaudesta ja seksuaalisuudesta olivat ristiriitaisia, eikä hän
lopultakaan muodostanut näistä selkeää mielipidettä.
 |
| Suvi Ahola toimi Minna Canth seuran puheenjohtajana 2012-2017. Hänen väitöskirjansa 2013 käsit- teli suomalaisia lukupiirejä. |
Muuttuiko Suvia Aholan käsitys Minna Canthista vuoden
lähemmän tuttavuuden aikana, jolloin hänestä välillä tuntui siltä ”kuin hän seisoisi aivan takanani ja hengittäisi
hiljaa”?
– Hänestä tuli ristiriitaisempi ja helpommin
lähestyttävä, Ahola vastasi. Hänen mielestään Minna Canth on edelleen
ajankohtainen, sillä uusia tulkintoja hänen näytelmistään syntyy joka vuosi, ja
monet hänen esille tuomansa ongelmat ovat edelleen ratkaisematta.
Hyvä
esimerkki tästä on naisten esineellistämistä vastustava #metoo-liike, jonka
eturintamassa Minna varmaan marssisi.
Suvi Aholan innostava ja inspiroiva kirja tekee kunniaa
esimerkiksi kelpaavalle naiselle, jonka sanoma kantaa kirkkaasti nykyaikaan.
Itseään säästämättä ja pelkäämättä hän ”halusi
katsoa totuutta vasten silmiä, etsiä syyt epäkohtiin ja rehellisesti miettiä
tehokkaimpia keinoja niiden poistamiseen”.