Suvi Ahola: Mitä Minna Canth todella sanoi?

”Suvakkihuorien esiäiti”

Suomen ensimmäinen feministi Minna Canth (1844–1897) teki sen, mitä terävissä teksteissään vaati: katsoi pelkäämättä totuutta silmiin eikä arastellut kirjoittaa näkemästään niin kirjeissään, lehtiartikkeleissaan kuin fiktiossaan.

Toimittaja-kriitikko ja kirjailija Suvi Aholan kiinnostava kokoelma Mitä Minna Canth todella sanoi? (WSOY) juhlistaa tänä vuonna vietettävää Minna Canthin syntymän 175-vuotispäivää. Teos korjaa puutteellista ja jopa väärää käsitystä, joka meillä hänestä on ollut.

Ensimmäisen kosketuksensa Canthin teksteihin Ahola sai lukiossa.

 – 1970-luvulla luettiin suomalaisia klassikoita, eikä vuorolukuna läpi käyty Papin perhe silloin kolahtanut. Mutta Helsingin yliopistossa novelli Köyhää kansaa laajensi tajuntaa. Se oli modernismia, joka yhdisti kaunokirjallisuutta ja dokumenttia, Suvi Ahola tunnusti kirjansa julkistamistilaisuudessa.

Kokoelma ei ole elämäkerta eikä tutkimus, vaan Ahola on pyrkinyt luomaan helposti lähestyttävän kokoelman Canthin keskeisiä ajatuksia ja mielipiteitä. Vuoden verran hän luki kaiken mitä Canth oli kirjoittanut ja mitä hänestä kirjoitettiin. Hän halusi myös selvittää, mitä hänen itsensä pitäisi teksteistä ajatella.

Materiaalista kypsyi seitsemän teemaa: lapsuudesta; rakkaudesta ja seksistä; köyhyydestä ja kirjoittamisesta naiseuteen sekä vanhenemiseen. Näiden välityksellä kansakunnan kaapin päälle nostetusta kirjailijasta kehkeytyy kokoelmassa lihaa ja verta oleva ihminen iloineen ja murheineen.

Minna Canth kirjoitti olohuoneessa sohvapöy-
dän ääressä keinutuolissa istuen sinikantisiin
vihkoihin. Kaarlo Vuoren maalaus v. 1891.

Jokaisen luvun aloittaa Aholan taustoitus, joka seurailee Canthin elämänvaiheita ja kytkee hänen tekstinsä tuon ajan elämään ja olosuhteisiin. 

Canthin pääteokset tunnetaan, hänen lehtikirjoituksiaan ei niinkään. Sen vuoksi niitä on kokoelmassa runsaasti. Lehtitekstien keskeinen sanoma on vaatimus naisten oikeuksista, tasa-arvosta sekä köyhyyden ja eriarvoisuuden poistamisesta.

Canth osallistui ahkerasti julkiseen keskusteluun, ja hänen eri fooruminsa – lehtiartikkelit, näytelmät ja proosa – tavoittivat laajan yleisön. Näin Ahola kirjoittaa:

”Esimerkiksi Työmiehen vaimo vaikutti aivan konkreettisesti yhteiskuntaan ja naisen asemaan, sillä 1885 valtiopäivillä hyväksyttiin ehdotus, jossa kumottiin miehen oikeus puolison tuloihin. Tästä epäkohdastahan koko teoksessa on kyse, ja draaman keinoilla se saatiin näkyväksi.”

”Suvakkihuorien esiäidin” – kuten Ahola Canthia leikillisesti nimitti – räväkät kannanotot yhteiskunnallisiin epäkohtiin ja naisten asemaan eivät kaikkia miellyttäneet. Aivan kuten vahvasti mielipiteensä ilmaiseva nainen nykyäänkin hän sai niskoilleen niin julkista kuin yksityistä vihapostia.

Kuopion piispa Gustaf Johansson ja kuvernööri Alexander Järnefelt ”syyttivät Canthia yhteiskuntarauhaa ja jumalallista oikeutta rikkovaksi anarkistiksi. Järnefeltin kutsumanimi hänelle oli ’mädäntynyt toukka’.”

Tällainen aggressiivinen pilkka luonnollisesti loukkasi ja masensi Canthia. Niinpä hän vuonna 1887 kirjoitti nuorelle ystävälleen Hilda Aspille haluavansa ”sanoa ylös tuttavuuden koko maailman kanssa”.

Kirjeissään Canth pystyi avautumaan ja irrottelemaan vapaammin. Hän testasi niissä ajatuksiaan ja mielipiteitään, jotka myöhemmin siirsi kehittyneempinä proosaansa ja näytelmiinsä. Hänen käsityksensä esimerkiksi rakkaudesta ja seksuaalisuudesta olivat ristiriitaisia, eikä hän lopultakaan muodostanut näistä selkeää mielipidettä.

Suvi Ahola toimi Minna Canth
seuran puheenjohtajana 2012-2017.
Hänen väitöskirjansa 2013 käsit-
teli suomalaisia lukupiirejä.

Muuttuiko Suvia Aholan käsitys Minna Canthista vuoden lähemmän tuttavuuden aikana, jolloin hänestä välillä tuntui siltä ”kuin hän seisoisi aivan takanani ja hengittäisi hiljaa”?

– Hänestä tuli ristiriitaisempi ja helpommin lähestyttävä, Ahola vastasi. Hänen mielestään Minna Canth on edelleen ajankohtainen, sillä uusia tulkintoja hänen näytelmistään syntyy joka vuosi, ja monet hänen esille tuomansa ongelmat ovat edelleen ratkaisematta. 

Hyvä esimerkki tästä on naisten esineellistämistä vastustava #metoo-liike, jonka eturintamassa Minna varmaan marssisi.

Suvi Aholan innostava ja inspiroiva kirja tekee kunniaa esimerkiksi kelpaavalle naiselle, jonka sanoma kantaa kirkkaasti nykyaikaan. Itseään säästämättä ja pelkäämättä hän ”halusi katsoa totuutta vasten silmiä, etsiä syyt epäkohtiin ja rehellisesti miettiä tehokkaimpia keinoja niiden poistamiseen”.

Suvi Ahola: Mitä Minna Canth todella sanoi?  WSOY, 2019. 171 s.