Philip Teir: Neitsytpolku

Rakkaudesta, rehellisesti

Philip Teir astelee Henrik Tikkasen ja Karl Ove Knausgårdin jalanjäljissä autofiktiivisessä romaanissaan Neitsytpolku. Ero ja uusperheen perustaminen eivät suju kivutta. Rakkauskin haukkoo välillä henkeään.

”Minullahan on asiat mukavasti, ei ole valittamista, ei minulla ole mitään syytä rakastua.”

Niin kuitenkin käy kirjailija, toimittaja Philip Teirin uudessa, hänen omaan elämäänsä perustuvassa romaanissa Neitsytpolku (Otava). Kun hänen alter egonsa Richard tapaa Paulan kustantamon hälisevissä joulujuhlissa, se on menoa. Sitä Teir kirjassaan aidosti kuvaa.

Richard elää tuolloin sopuisassa avioliitossa Sonjansa kanssa, eivätkä syrjähypyt kuulu kuvioon. Heillä on kaksi lasta: murrosiän kynnyksellä kipuileva William ja jalkapalloa harrastava Nelly. 

Vaikka Richard viihtyy työssään lehden kulttuuriosaston pomona, hän haaveilee kirjailijuudesta ja vapaammista maisemista – joka suhteessa.

Mielikuva juhlissa tavatusta, kustantajana työskentelevästä Paulasta ei jätä Richardia rauhaan. Nykyajan Amorin jousta jännittävät Facebook ja älypuhelin. Niiden nuolina toimivat viestit alkavat viuhua Paulan ja Richardin välillä.

Teir kirjoittaa niin mutkattomasti ja kouriintuntuvasti, että tuntuu kuin olisin itsekin mukana tapahtumien pyörteissä. Osittain tämä johtuu varmaan siitä, että hänen kuvaamansa tilanteet ovat monille meistä liiankin tuttuja.

Jaana Nikulan suomennos soljuu luontevasti, ja paljolti keskusteluihin perustuvan tekstin puhekieli kuulostaa aidolta. Suora kerronta, ilman vuorosanaviivoja, sujuvoittaa menoa entisestään.

Anniina Vainionpään linopiirros
Temppeli.

Paulasta kehkeytyy vähitellen, kuin huomaamatta, perheen varjojäsen. Richard tekstaa hänelle jopa tietoja Nellyn otteluissa tekemistä maaleista. Siitä huolimatta, ettei Paula ole tyttöä edes nähnyt. Richardin ja Paulan yhteydenpito on päivittäistä.

Kunnes koittaa perheen yhteinen kesäloma mökillä Richardin vanhempien lähettyvillä. Kesä Sonjan kanssa menee hyvin, erittäin hyvin. Kolmannen lapsen mahdollisuudestakin keskustellaan.

Kustantamon syysjuhlat sisäpihalla saavat viisarin jälleen heilahtamaan toiseen suuntaan. Richardin ja Paulan yhteiset illat viinilasillisten äärellä ja viattomat aamukahvit Paulan asunnossa Neitsytpolulla ovat jo arkipäivää. Seksiä he eivät harrasta, sillä se toisi liikaa vastuuta, johon kumpikaan ei ole vielä valmis. Tilanne saa Paulan puuskahtamaan:

”Tämä on maailman tylsin pettämisjuttu. Omituista, että me vain juttelemme tuntikausia, kun ajattelee miten huono omatunto meillä on.”

Neitsytpolku on mainio lukupiiriromaani, sillä se herättää niin monia kysymyksiä ja keskustelunaiheita. Miksei voisi rakastaa kahta samaan aikaan? tuskailee Richard. Olisiko ero edes taloudellisesti mahdollista? Miten Sonja tulisi toimeen? Entä miten lapset kokisivat vuoroviikkoasumisen? Teos houkuttaa myös pohtimaan, mitä itse tuossa tilanteessa tekisin?

Neitsypolku -romaani, jota Richard työstää, ei edisty. Hänen mielessään pyörii vain kysymys: mitä pitäisi tehdä? Hän soutaa ja huopaa sekä valehtelee Sonjalle, ettei ole ketään toista ja viestii Paulalle: ”En voi hajottaa perhettäni”.

Philip Teir on Helsinki Litin ohjel-
majohtaja. Kuva: Helen Korpak

Kun esirippu nousee kirjan toisen osan alussa, ero on jo tosiasia. Kuten Paula aivan oikein ennusti, hänestä on tullut ”se nainen” ainakin Richardin omistus- ja määräilynhaluisen äidin mielestä. Pahan äitipuolen viittaakin sovitellaan hänen harteilleen, kun taistelu uusperheen kotirintamalla alkaa.

Paulan mielestä jokaisen, myös bonuslasten, olisi osallistuttava kotitöihin, sillä aina ei voi olla pizzaperjantai. Teir kuvaa herkullisen kouriintuntuvasti, miten leikkuulaudalle lojumaan unohtunut tomaatinsiivu sytyttää pariskunnan välille leiskuvan riidan, joka johtaa halpamaisiin henkilökohtaisiin solvauksiin.

Richardista alkaa tuntua, etteivät hänen voimavaransa enää riitä jatkuvaan säätämiseen, jonka uusi elämä on tuonut tullessaan.

 ”He olivat asuneet yhdessä vasta pari kuukautta, heidän olisi pitänyt elää vielä onnenhuumassa, mutta sen sijaan he olivat uupuneita ja epätoivoisia.”

Tämän kaiken Richard paljastaa tekeillä olevassa käsikirjoituksessaan. Luettuaan siitä muutamia katkelmia Paula loukkaantuu, koska Rikhard ei ole kirjoittanut enempää heidän rakkaudestaan. Tähän Richard oikeutetusti toteaa, ettei yksikään kirjailija ole vielä onnistunut kirjoittamaan kokonaista romaania onnellisesta rakkaudesta.

Neitsytpolun pohjavireenä soljuu kuitenkin – karikoista huolimatta – Paulan ja Richardin välinen lämmin rakkaus, jonka lukija aistii.  Se selittämätön voima, joka kärsivällisesti odottaa, että myrsky jälleen tyyntyy.

Maisema Kaivopuistosta. Kuva: Hannele Salminen

Muuton yhteydessä Richard on löytänyt vanhan vihkisormuksensa, eikä tiedä, mitä merkityksensä menettäneelle metallinkappaleelle pitäisi tehdä. ”Hän ajatteli, että sen voisi ehkä säästää lapsille, jompikumpi heistä voisi jonain päivänä käyttää sitä, jos menisi naimisiin.” Tähän tekee mieli lisätä: Mutta ennen kuin astut alttarille, lue Neitsytpolku.

Neitsytpolku (Jungfrustigen, suom. Jaana Nikula). Otava, 2020. 221 s.

Anniina Vainionpään teoksia nähtävillä Galleria Dueton sivuilla.