Marjo Niemi: Kuuleminen

Hillitön kirjallinen performanssi

Marjo Niemi käsittelee omaperäisissä teoksissaan ihmisenä olemisen kivuliaita, nurjia ja naurettavia puolia. Pitelemättömällä kielellään hän lietsoo nämä surullisen tunnistettavat olomuodot hulvattomaan menoon romaanissaan Kuuleminen.

Jussi Karjalaisen suunnittelema kansi Marjo Niemen Kuulemiseen (Teos) osuu naulan kantaan. Kertomuksen päähenkilö Titta K. kirjaimellisesti oksentaa pahaa oloaan sanaryöppyinä kirjan sivuille.

Titta haluaa epätoivoisesti tulla kuulluksi! Niinpä hän alkaa pommittaa ihmisiä – rakastettuaan, isäänsä, terapeuttiaan, ystäväänsä ynnä muita – kirjeillään. Niiden sävy vaihtelee rakkaudentunnustuksista syytöksiin, aneluista vihanpurkauksiin. Taustalla kytee synkkää yksinpuhelua.

Rakastetun Titalle esittämä kysymys: ”Miten sinä olet noin julma?” saa aikaan monenlaista kuohuntaa. Tämän Titta kertoo ensimmäisessä kumppanilleen osoitetussa kirjeessään Rakkaus. Hän on sulkeutunut vaatekomeroon analysoimaan julmuuttaan.

”Täällä minä ensikuohahduksen jälkeen aloin pohtia asiaa. Sain kiinni jostain, sitten se lipesi, mutta jäin sitä kuitenkin haromaan mojovilla kourillani kuin pölyhiukkasia auringonvalon kaistaleessa.”

Yleensä kuulemisen jälkeen ei tapahdu mitään. Nyt kuitenkin rakastettu saa tarpeekseen, nostaa kytkintä, ja Titta jää yksin. Hän puolestaan ottaa hatkat ”saatanan mainostoimistosta”, jossa on työskennellyt: nyt on muutosten aika.

Titta kaipaa lisää kuulijoita ja lähettää seuraavan kirjeen isälleen otsikolla Sota. Onko tappamisesta innostuneen isän luoma väkivaltainen kuvasto Titan lapsuudessa  jättänyt häneen ikävät muistijäljet? Löytyykö syy Titan julmuuteen sieltä?

Marjo Niemi on kirjailija ja dramaturgi.
 Kuva: Heini Lehväslaiho.

Kirjeiden kirjoittamisen lomassa Titta yrittää eri tavoin tilkitä rakkauden jättämää tyhjää tilaa elämässään. Elokuvakäsikirjoittamisen kurssi, epäonninen koiran hankinta, speed dating – pikatällit – eivät kuitenkaan onnistu tukkimaan aukkoa. Näihin aktiviteetteihin liittyvät dialoginpätkät kuulostavat surkuhupaisan aidoilta.

Titta hamuaa uutta suuntaa elämälleen ja uralleen. Entä jos ryhtyisi itseoppineeksi taiteilijaksi kuten maineikas Alpo Jaakola, joka loi lakeuksille vaikuttavan patsaspuiston? Titta inspiroituu tämän Loimaan shamaanin lausahduksista: ”Hyvä maku on taiteilijan pahin vihollinen / ja taidetta on jokainen askel kielletyllä nurmikolla”.

Titta alkaa tallata nurmea omalla tuhoisalla tavallaan. Toisaalta hän löytää kannustusta 1200-luvulla eläneen persialaisen runoilijan Rumin viisaista lauseista: ”Sisälläsi on valtava vesiputous.  /  Älä kävele ympyrää tyhjä sanko käsissäsi?”

Rumin rauhan ja rakkauden sanoman vastapainona Titan ajatuksissa kummittelee performanssitaiteilija Marina Abramović, joka nousi kuuluisuuteen luomalla taidetta kivusta ja kärsimyksestä. Hän kidutti julkisesti itseään ja kutsui yleisön mukaan julmaan leikkiin.

Niemi täydentää kärsimyksen teemaa viittauksilla historian tuntemiin kidutuksen muotoihin jalkojen sitomisesta alahuulen venytykseen ja paketointiin. Tässä vaiheessa luulin jo, että pahan maaperä oli aika tarkkaan kartoitettu, mutta mitä vielä!

Vasta kuudennessa kirjeessä, Paha, Titta ryhtyy toden teolla pahan papittareksi. Hänen bisnesideansa on luoda omanlainen ”kärsimyksen patsaspuisto” perustamalla Ihmishirviöiden seuran, jonka jokainen jäsen on tapaamisissa velvoitettu paljastamaan omat kaameat tekonsa.

Alan huolestua Titan henkisestä tilasta. Onneksi apu on lähellä. Seuraavan kirjeen Titta on omistanut psykoterapeutilleen Gunillalle. Sen otsikko Terapia lupaa helpotusta. Karvaaksi pettymyksekseni Titta kuitenkin sivaltaa auttajaansa:

”Sinä suoritit minulle toimenpiteen nimeltä terapia. Saimme viettää viikoittain monia tunteja aikaa yhdessä miltei kahdeksan vuoden ajan. Eikö sinusta ole hieman omituista, ettei ihminen siinä ajassa parane tämän enempää?”

Titta oivaltaa eläneensä terapeuttinsa luomassa kuplassa, väärässä tarinassa: ”Ristiriita vastaanoton ja kadulla odottavan meiningin välillä oli musertava”. Hänen on luotava itselleen uusi tarina, mutta siihen tarvitaan rahaa, josta elämänvalintojen ja tekojen seurauksena on huutava puute.

Kirsti Tuokon malaus Very Big Dress.
Kuva Hannele Salminen

Viihteellä mammonaa tahkoavat muutkin, miksei sitten sanavalmis Titta? Tuumasta toimeen. Daami sanailee elämänsä vuoristoradasta stand up -käsikirjoituksen ja tarjoaa sitä yökerhomoguli Rentsoselle. Esityksen loppuhuipennuksessa: ”Valot sammuvat. Pimeydestä kuuluu nautinnon tai epätoivon voihkaisu, siitä on vaikea mennä sanomaan”.

Luettuani Titan kirjeet korviani kuumottaa, ja ajatukseni säntäilevät päämäärättä sinne tänne. Kunnes ne päättävät kokoontua yhdessä pohtimaan pahaa oloa, sen alkujuurta ja ilmenemismuotoja. Muistutan varmuuden vuoksi, ettei ainakaan kannata sulkeutua vaatekomeroon miettimään syntyjä syviä. Siitä Kuuleminen on varoittava esimerkki.

Marjo Niemi: Kuuleminen. Teos, 2021. 224 s.

Kirsti Tuokon Very Big Dress on nähtävissä Bela Biennial -näyttelyssä Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa 14.8. saakka.