Meri Valkama: Sinun, Margot

Kuka minä olen?

Meri Valkaman palkitussa esikoisromaanissa Sinun, Margot DDR:n luhistumisen pyörteissä vietetyn ajan muistot piinaavat vielä vuosikymmeniä myöhemmin. Mikä on totta, mitä tapahtui todella?

”Muisti on edellytys ymmärrykselle itsestä, ja tämä pätee niin yksilöihin kuin yhteiskuntiinkin.”

Helsingin Sanomat jakaa vuosittain 15 000 euron suuruisen palkinnon parhaalle esikoisteokselle. Tänä vuonna se myönnettiin Meri Valkaman romaanille Sinun, Margot (WSOY). Raadin mukaan se on ”vasta-alkajan äärimmäisen kypsä ja hallittu teos, joka puhuttelee koko maanosaamme”.

Romaanin tapahtumien kulisseissa DDR katoaa, ja Berliinin muuri murtuu. Teos ei silti tarkastele vain ideologioiden ja maailman muutosta. Se kuljettaa monissa teemoissaan myös muistin haurautta, unelmien romahdusta ja yksilön identiteetin etsintää. Teoksen sitovana voimana kiemurtelee elämää suurempi rakkaus, kosto ja julma petos.

Tämä kuulostaa melodramaattiselta, mutta taidokkaasti rakennettu teos on kaikkea muuta. Valkama kirjoittaa eläytyen, ilmeikkäästi ja rehellisesti niin ihmisistä kuin heidän eroavista käsityksistään siitä, mitä tapahtui. Tarkalla psykologisella silmällä hän kuvaa henkilöidensä tunnemaailmaa ja heidän kehitystään ihmisinä vuosikymmenten vieriessä.

Tarina alkaa, kun vannoutunut sosialisti Markus Siltanen saa pestin Itä-Berliiniin Kansan Voiman ulkomaankirjeenvaihtajana vuonna 1983. Kyse on unelmatyöstä, sillä hän haluaa olla mukana rakentamassa oikeudenmukaisempaa maailmaa ja raportoida sen menestysaskelista DDR:n ytimestä.

Mukaan neljän vuoden komennukselle lähtevät hänen vaimonsa Rosa sekä lapset Matias ja kirjan päähenkilö Vilja, tässä vaiheessa vasta parivuotias. Perheen arki loksahtaa pian urilleen punaisia pisaroita sylkevän neulamaisen televisiotornin ja Berliinin harmaan taivaan alla.

Mikään ei kuitenkaan mene, kuten Markus on unelmoinut. Hänen suunnittelemansa todellisuus väistyy taka-alalle, ja hän joutuu kohtaamaan elämän sattumanvaraisuuden silmästä silmään. Kun muutoksen tuulet alkavat horjuttaa Berliinin muuria ja romuttaa sosialismin utopioita, vallankumoustakin suurempi voima vavisuttaa Markuksen elämää: luvaton rakkaus.

Kaisa-Tuulia Tuomen maalaus Sinfonia.

Epätoivoisena Markus tuskailee: ”Oliko sittenkin niin, että elämän parhaat ja pahimmat asiat olivat joskus sama asia. Oliko mahdollista, että ihminen teki samaan aikaan elämänsä virheen ja parhaan päätöksen ikinä?”

Sinun, Margot kulkee kahdella aikatasolla: 1980-luvulla sekä vuonna 2011, jolloin Markus menehtyy Helsingissä. Rakkaan isänsä kotia tyhjentäessään Vilja törmää nippuun vanhoja kirjeitä, jotka on allekirjoittanut salaperäinen Margot, josta kukaan ei tunnu tietävän mitään.

Kymmenet kirjeet kertovat kaipauksesta ja rakkaudesta sekä pahenevasta ahdingosta Stasin saappaankoron alla. Kirjeet, päinvastoin kuin kirjan kaksi aikatasoa, kulkevat ajassa taaksepäin. Näin ne rytmittävät kirjan kerrontaa välimerkin tavoin.

Mullistuksen vuonna 1989 Margot kirjoittaa Berliinistä odottaessaan Markusta takaisin luokseen Berliiniin: ”Toisaalta pelkään, että tapaamme vain huomataksemme, että välillemme kasvanut aika on muuttanut meidät toiseksi. Mitä jos emme enää osaakaan olla toisillemme elävässä elämässä?”

Kirjeitä lukiessa Viljan uteliaisuus herää. Hänen huterat muistikuvansa Berliinin ajasta kuitenkin pakenevat hänen yrittäessä ottaa niistä kiinni. Onko hän kirjeissä kaivattu Kastanja? Kuka oli kavaltaja? Entä oliko isällä jotain tekemistä Stasin kanssa? Yhdellä tasolla romaani saa trillerin muodon Viljan lähtiessä etsimään vastauksia kysymyksiinsä Berliinistä.

Totuus menneestä riippuu siitä, kuka sitä muistelee ja siitä kertoo. Näin myös DDR:n todellisuutta voi jälkeenpäin katsoa monelta kannalta. Muuri murtui, mutta nousi uudelleen näkymättömänä ja erotti entiset ystävät.

Meri Valkama on toimittaja, kirjailija ja 
varavaltuutettu. Kuva: Otto Virtanen.

Rosan ja hänen (entisen) ystävänsä Uten mielipiteet Saksojen yhdistymisestä eroavat rajusti. Ute: ”Oli naiivia olettaa, että kaikki kääntyisi paremmaksi. Rosa, usko kun sanon: palkat, eläkkeet, asunnot – kuilu on kasvanut älyttömäksi ja kasvaa vielä lisää”.

Teekuppi kaatuu, kun Rosa pomppaa pystyyn ja räjähtää pilkalliseen nauruun: ”Aivan tosissasiko puhut DDR:stä ja solidaarisuudesta samassa lauseessa? Kaiken paljastuneen jälkeen? Milloin sinä oikein avaat silmäsi”.

Tšernobylin ydinvoimalan räjähdyksestä vuonna 1986 sosialistinen lehdistö kirjoitti pikku haaverina, ” joka oli koetellut Neuvostoliiton energiatuotantoa mutta joka korjattaisiin kyllä”. Tosiasiassa Prypjatin aavekaupungista tuli kymmenien tuhansien ihmisten hautausmaa. Uutisen kuultuaan Markuksen valtaa pelko ja apokalyptinen kauhu maailman tulevaisuudesta.

Valkamalla on taito upota ihmisensä mielenmaisemaan ja luoda eläviä, tunnistettavia henkilöhahmoja. Teoksen palaset loksahtelevat kerronnan mittaan toistensa lomiin ja niistä syntyy monivivahteinen, rikas kuva. Viljakin saa lopulta tavoittelemansa: menneisyytensä.

Meri Valkama: Sinun, Margot. WSOY, 2021. 556 s.

Kaisa-Tuulia Tuomi: Kevät-näyttely GalleriaG12:ssa 16.12. saakka.