Maylis de Kerangal: Sillan synty

Kerskakulutus vastaan luonto

 Maylis de Kerangal lumoaa jälleen ryöppyävällä kielellään romaanissa Sillan synty. Runsaan, monitahoisen kertomuksen ytimessä sykkii huoli luonnon tuhosta.

Palkitun ranskalaisen kirjailijan Maylis de Kerangalin ensimmäinen suomennettu teos, vaikuttava Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät, kertoi surffailijapojan Simon Limbresin sydämestä, joka halusi elää kuoleman jälkeen.  Toinen suomennettu romaani Maailma käden ulottuvilla vei lumottuihin maailmoihin, kuvataiteen illuusioihin.

De Kerangalin uusimmassa suomennoksessa Sillan synty (Siltala) hän luo jälleen omintakeisen universumin. Nyt näyttämönä toimii jättimäinen siltatyömaa kuvitteellisessa Cocan kaupungissa Kaliforniassa. Kirjailijalla on todella maailma hyppysissään, näppäimistön ulottuvilla.

Megalomaanista siltaprojektia johtaa elävä legenda Georges Diderot, joka olemukseltaan muistuttaa väsähtänyttä Steve McQueenia. Keikat ovat lennättäneet häntä parisenkymmentä vuotta hulppealta rakennustyömailta toiselle. Jakutian ikiroutaan puhkotuilta timanttikaivoksilta hän kiitää Dubain petrodollareilla voidelluille, hiekalta kohoaville palatsityömaille ja keinotekoisille saarille.

Palkkiota vastaan Diderot on valmis mihin tahansa. Häntä tympäisee eksotiikka, sen joutavuuteen kyllästyneenä yksinäinen betonin palkkasoturi hamuaa konkreettisia tuloksia: Häntä riemastutti mahdollisuus päästä toteuttamaan tuhansien tuntien kalkyylit luonnollisessa koossa.

Diderot’n vanvedessä Cocaan on haalittu alansa parhaita ammattilaisia maailman eri kolkilta: hitsaajia, muurareita, nosturinkuljettajia ja ruiskurappaajia. Nuorella Summer Diamantiksella on betoninvalu suonissaan. Ylpeänä hän tokaisee: Betonityttöjä ei kasva ihan joka oksalla.

Siltatyömaalle vaeltaa rahakkaan keikan perässä myös kaikenkarvaisia duunareita. Yksi heistä on Katherine Thoreau, jolla on huollettavanaan väkivaltainen invalidisoitunut mies ja kolme lasta halvassa motellihuoneessa.

Maylis de Kerangal sai Medici-palkinnon
Sillan synnystä. Kuva: Catherine Helie

Voi vain ihmetellä, miten tarkkaan de Kerangal on jälleen perehtynyt aiheeseensa. Tarkkojen yksityiskohtien lomassa hän luo siltatyömaalle siellä työskentelevien ihmisten pienoiskosmoksen. Heidän rankan arkensa taustalla häilyvät muistot menneestä ja unelmat tulevasta. Näistä koostuvat episodit rakentavat Sillan syntyä samaan tahtiin, kun silta pala palalta valmistuu.

De Kerangalin suomentajat Ville Keynäs ja Anu Partanen selviävät jälleen oivallisesti lennokkaan kielen mutkista. Tarvittaessa he lataavat täysillä: Mitä helvettiä tuo tälläytyy tänne tiiraamaan? Puoliveriset kaverukset, ”neekeri” ja ”intiaani”, ovat saaneet uhkarohkean hulluttelunsa seurauksena potkut siltatyömaalta. He eivät toivota päällystöön kuuluvaa ”Miss Betonia” tervetulleeksi metsäpiiloonsa.

Tarinan pahiksen rooli lankeaa Cocan suuruudenhullulle kaupunginjohtajalle, lempinimeltään kuvaavasti Boa. Dubain megalomaaniset rakennushankkeet ovat sokaisseet hänen silmänsä: Cocasta on tuhottava kaikki vanha ja kaupungista luotava Dubain kaltainen ”konsumeristinen fantasmagoria”.

Suurhankkeen manifestiksi tarvitaan jättimäinen teräksestä ja betonista valmistettu riippusilta. Sen tarkoitus on viedä edistys joen vastarannan läpipääsemättömiin mangrovemetsiin. Siellä valonsäteiden täplittämässä viidakossa aukeaa toinen maailma, pieni tasku ajassa, jossa alkuperäiset intiaanit vielä sinnittelevät.

Santafeläinen älykkö, Berkleyn yliopiston tutkija Jacob, viettää puolet ajastaan intiaanien parissa. Siltahankkeesta kuullessaan hänet valtaa kylmä raivo: hän tietää kaiken teiden tunkeutumisesta, metsän todennäköisestä turmeltumisesta ja intiaanien ohjelmoidusta katoamisesta.

Jacob näkee jo paratiisin tuhon silmissään. Se siivittää hänet matkaan joelle kohti Cocaa. Ahdistus ja kiihko lietsovat häntä eteenpäin: väsymys lasittaa oudosti hänen raivonsa, säilyttää sen koskemattomana. De Kerangal osaa jännittää tarinansa jousta.

On muitakin, jotka vastustavat siltahanketta. He aiheuttavat lakkoja, sabotaaseja, tahallisia ja tahattomia onnettomuuksia, viivytyksiä. Diderot’n mielessä häivähtää ajatus, olisiko vihdoin aika asettua paikkaan, jossa voisi vain nauttia maailmasta sellaisenaan ilman, että pyrkisi koko ajan muokkaamaan sitä?

De Kerangalin sanat ryöppyävät ja pyyhkivät pisteet tarpeettomina tieltään. Ne eivät silti hengästy vaan asettuvat rytmikkäästi kukin kohdalleen, luovat sisäisiä ja ulkoisia maisemia, tilanteita ja tunnelmia.

De Kerangalilla on taito upottaa dialogit sulavasti kerrontaan. Näin hän ohjaa ”takkutukkaisen naisen” ja ”miehenroikaleen” kohtaamisen koreografian:

… yllättävän suoruuden puuskassa hän sanoo, varoitan että tässä on sitten kaikki mitä minulla on tarjota ja Diderot joka on vetäytynyt vähän taaksepäin puree poskiaan ja lausuu vuorollaan, tyynesti ja suoraan, siinä on jo paljon, ja Katherine toteaa ilmeettömästi niin minustakin.

Korutaiteilija Jari Saaren Perhonen.

Luen Sillan syntyä uhkakuvana yhä kiihtyvän kulutuksen aiheuttamalle luonnon ja ihmiskunnan tuholle. Teoksessa häivähtää silti toivo: hauraan, sinisen perhosen siivenisku voi muuttaa paljon, pelastaa mangrovemetsän ja sen asukkaat.

Silta on kaukana ja heidän edessään villi joki, jota vahvat virtaukset möyhentävät levittäen pintaan vaahtoa, nyt heitä ympäröi enää yksi ainoa maisema, mennäänkö?

Maylis de Kerangal: Sillan synty (Naissance d’un pont).

Suom. Ville Keynäs ja Anu Partanen. Siltala, 2022. 287 s.

Jari Saaren taidekorunäyttely Galleria Art Fridassa 24.2. saakka.