tiistai 27. kesäkuuta 2017

Maylis De Kerangal: Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät

Simon Limbresin sydän

Maylis De Kegangalin hypnoottisesti kerrottu romaani vie elämän ja kuoleman rajapinnalle. Maagiseen leikkauspisteeseen, jossa kirjallisuus, havainto ja tunne ovat erottamattomat.

Ranskalaisen Maylis De Kerangalin mestarillinen romaani Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät (Siltala) alkaa hengästyttävällä vauhdilla, sivun mittaisella virkkeellä, joka vie helmikuun varhaiseen aamuun pienessä pohjoisranskalaisessa kaupungissa.

Parikymppinen Simon Limbres on lähdössä kahden ystävänsä kanssa ratsastamaan aalloilla, surffaamaan jääkylmään mereen aamun kalvakassa valossa. Silmissään planeetan upeimmat jättiaallot kaverukset kauhovat laudoillaan adrenaliinipiikin piiskaamina kohti ulappaa.

Sydämet kiihtyvät, alkavat korskua rinnassa, laajenevat ja muuttuvat raskaammiksi, lyövät tiheämmin, kaksi sykähdystä joka iskulla, kaksi lyöntiä, aina samat: pelko ja halu.” Näin alkaa Simon Limbresin sydämen tarina.

 Maylis De Kerangal on Ranskan arvostetuimpia
 ja palkituimpia nykykirjailijoita.
 Kuva: Catherine Hélie

De Kerangalin ilmaisuvoimainen kieli kaappaa lukijan mukaansa ja pitää hyppysissään viimeiseen kellonlyömään saakka. Vuorokauden mittaiseen matkaan on pakattu pienoismaailma ihmisineen, tapahtumineen, tunteineen niin tehokkaasti, että lukija jää haukkomaan henkeään, haluamaan lisää.

Ei ihme, että romaani oli viime vuoden Man Booker -ehdokas ja voitti Ranskassa kymmenen kirjallisuuspalkintoa.

Sen dialogit on sulautettu tekstiin orgaanisesti, näin syntyy voimakas läsnäolon tunnelma, jonka lukija kokee luissaan ja ytimissään. Voin kuvitella, ettei suomennostyö ole ollut helpoimmasta päästä, mutta Ville Keynäs ja Anu Partanen suoriutuvat tehtävästään hienosti.




Siirrymme toiselle näyttämölle, elinsiirojen koordinaattorin Thomas Rémigen maailmaan, teho-osastolle, jossa tunnelma väreilee yhtä intensiivisenä kuin rantapenkereen takana kohisevalla merellä.

Mutta sanat ovat pitelemättömiä, täältäkin ne karkaavat omille teilleen muistoihin, menneisyyteen. Uuteen Seelantiin, hetkeen, jolloin Thomas hankkii laulavan tiklin Algerista, pariisilaiseen karaokebaariin, jossa Thomas löytää laulun, jolla on tarinassa merkittävä rooli.

Elinluovutukset tulivat mahdolliseksi vuonna 1959, kun kuolema määriteltiin uudelleen: ”Sydämen pysähtyminen ei enää merkitse kuolemaa, vaan se määräytyy aivotoiminnan lakkaamisesta.” Vaikka sydän näin syrjäytettiinkin valtaistuimelta, Simonin sydän jatkaa pumppaamistaan, siitä huolimatta että hän on peruuttamattomasti aivokuollut.

On aika ennen ja jälkeen. Simonin vanhempien tuskan kuvaus vie sanojen tuolle puolen. ”Se pakottaa heidät kieleen joka edeltää kieltä, kieleen jota ei voi jakaa, sanoja ja kielioppia edeltävään tilaan, joka voi olla tuskan toinen nimitys.”

Mutta on ajateltava kuoleman odotushuoneessa istuvia eläviä, paikkailtava heidät niillä elimillä, joita on saatavissa. Ranskalaista filosofia Maurice Merleau-Pontya lainaten ”koko maailma itsessään on samaa rakennusainetta kuin hänen ruumiinsa”.  

Aikaa poistaa sydän luovuttajalta ja istuttaa se vastaanottajalle on vain neljä tuntia. Kertomuksen myötä sydämensiirtoon osallistuvat ovat tulleet tutuiksi. Varmoin, tarkoin lausein De Kerangal on piirtänyt heidät yksi kerrallaan inhimillisiksi, vikoineen ja intohimoineen aidoiksi ihmisiksi.

Särkynyt sydän
Yksi heistä on sydänkirurgi Virgilio Breva, jota viehättää paitsi sydämen kehittynyt mekanismi sen luomat metaforat ja mielikuvat. Hän on ihastunut tapaan, jolla se on kytköksissä kieleen, miten ”se on lakkaamatta läsnä siinä kielen maagisessa pisteessä, joka sijoittuu aina kirjallisen ja kuvainnollisen, lihaksen ja tunnetilan leikkauskohtaan”.

Juuri tässä samassa leikkauskohdassa De Kerangal oivallisesti työskentelee. Elämä tiivistyy kylmälaukussa valosfäärien päällä kiitävään Simon Limbresin kaksikymmenvuotiaaseen sydämeen. 

Se on voimistunut myrskyävillä aalloilla, potenut sydänsuruja ja löytänyt sydämen valitun. Se on täynnä elinvoimaa ja valmis jatkamaan tehtäväänsä.

Maylis De Kerangal: Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät
(Réparer les vivants). Suom. Ville Keynäs ja Anu Partanen. Siltala, 2016. 255 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti