Minna Rytisalo: Jenny Hill

Häpeän aika on ohi

Minna Rytisalo pistää naisia sortavat tuhkimotarinat pilkkeiksi uudessa romaanissaan Jenny Hill. Sen koukuttavan tarinan myötä keski-ikäisestä, epävarmasta Jenni Mäestä kuoriutuu itsellinen, seksuaalisuuden vääristyneitä kuvastoja kyseenalaistava Jenny Hill.

”Satu tappaa minut”, ennusti Diana, Walesin prinsessa.

Olipa kerran Mäen Jenni. Näinhän sadut alkavat, mutta Minna Rytisalon Jenny Hill (WSOY) ei ole satu vaan totisinta totta. Jenni Mäki, 48 v, toteuttaa vuosien kypsyttelyä vaatineen päätöksensä hulppeassa merenrantatalossa Espoossa jääpalakoneen ja täyspuisen keittiösaarekkeen äärellä.

Hänen kaksi lastaan ovat lentäneet pesästä, ja menestyvä aviomies Jussikin lentelee ties missä kukasta kukkaan. Jennillä on työpaikka, vanhemmat ja sisar. Kaikki näyttää olevan päällisin puolin kunnossa. Kunnes Jussin naisvieraan kylpyhuoneeseen unohtama hammasharja katkaisee kamelin selän. Jenni itse oli tuolloin tapaamassa vanhempiaan.

Kun Jenni merenrantatalosta lähtiessään jättää Jussille lapun ”menin nyt”, allekirjoituksen i:stä valahtaa koukku, joka muuttaa sen j:ksi. Tämä on ensimmäinen merkki siitä, että Jenny Hill alkaa pyristellä Mäen Jennin sisältä päivänvaloon.

Yksinäisyys humisee ympärillä, ja puhelin on vaiti, kun Jenny totuttelee uuteen elämäänsä itsellisenä naisena yksiössään. Onneksi hän saa tukea toisesta todellisuudesta, ajattomasta ulottuvuudesta. Sieltä Jennyä tarkkailevat ja neuvojaan jakelevat kuusi ajatarta: Tuhkimo, Lumikki, Ruusunen, Kerttu, Tähkäpää ja Punahilkka.

Ajattarien tarinat ovat meille tuttuja unina ja satuina, ikiaikaisina naisia ja tyttöjä alistavina ohjeina ja moraalikoodeina, miten tulee käyttäytyä, jotta miellyttäisi miehiä. Nyt kukin ajattarista haluaa oikaista vääristellyn tarinansa ja kertoa, mitä tapahtui todella. Posket punehtuvat heidän raadollisia kertomuksiaan lukiessa. Ne tihkuvat seksiä ja väkivaltaa.

Ajattaret virittävät samalla taajuudet sopiviksi kirkastaakseen Jennyn silmät, jotta hän näkisi tarkemmin niin oman menneisyytensä kuin nykyisen elämänmenon vääristyneen kuvaston. Eihän Jenny ajattarien ääniä tietenkään kuule, mutta kenties heidän lähettämänsä värähtelyt saavat hänet havahtumaan ja katsomaan todellisuutta silmästä silmään.

Minna Rytisalo on palkittu ja monesti kehuttu kirjailija.
Kuva: Laura Malmivaara / WSOY

Rytisalo kyntää samaa kyistä peltoa kuin Anu Kaaja hulvattomassa Katie-Kate- romaanissaan. Se imaisi syliinsä niin Englannin kuninkaalliset kuin pornonkin paljastaessaan seksuaalista vallankäyttöä ja sukupuolitettua kontrollia.

Jenny muistaa tanssitalven punaisen jumppa-asun ja salaisen nautinnon, kun pukua veti vyötäröllä niin ylös, että sileä kangas kiristyi haaroissa. Hän oli seitsemän mutta tiesi heti, että näin ei saa tehdä, että tässä on joitain kielletyn suloista.

Kontrolli iskostetaan tyttöihin jo lapsina. Imemmekö me sen suoraan äidinmaidosta?

Vaikka patriarkaalisuus elää ja voi hyvin edelleen, siitä voi päästä eroon, sillä eihän se ole luonnonvoima. Tätä mieltä on ainakin edesmennyt suomalainen, maailmalla mainetta niittänyt sukupuolentutkija ja kirjailija Mari Ruti feministisessä teoksessaan Penis Envy and Other Bad Feelings. Patriarkaalisuuden murtaminen ei ole helppoa, mutta kyllä se onnistuu ”jahka vain lakkaamme tanssimasta falloksen toteemipylvään ympärillä”.

Marja Leskelän maalaus give me a break sarjasta Myötähäpeä.

Ajattarien tarinat ja analyysit niveltyvät saumattomasti Jennyn arkisiin ponnisteluihin hänen uuden elämänsä sarastaessa. Kollaasin palasista syntyy monitasoinen, ajattelemaan houkutteleva teos. Rytisalon kieli soljuu yhtä vaivattomasti ja luontevasti kuin hänen kehutussa esikoisromaanissaan Lempi. Sen sivuilla rakkaus kyti ja roihusi, nyt se loistaa poissaolollaan.

Jenny Hillissä Rytisalo ei jää iholle vaan kaivautuu syvälle syövereihimme, huokosiin ja soluissa velloviin vesiin. Hän paljastaa, millainen fyysinen elävä organismi ailahtelevan mielemme ja harhailevien ajatustemme koti on. Tämän hän tekee armottomasti, hellästi, ymmärtäen.

Jättäydyttyään yksin Jenny tuntee olevansa hukassa. Terapeuttinsa kehotuksesta hän alkaa kirjoittaa kirjeitä valitsemalleen henkilölle ja kertoa niissä ajatuksistaan ja tunteistaan. Kenties näin avautuisi polku hänen sisimpäänsä, ja hän löytäisi aidon itsensä annettujen roolimallien seasta.

Kuvitteelliseksi kirjekumppanikseen hän valitsee puoliksi ihailemansa itsevarman Brigitte Macronin. Hän hylkäsi lapsensa ja puolisonsa kaapatessaan rakastajakseen itseään 24 vuotta nuoremman tyttärensä luokkatoverin Emmanuelin.

Valta on sillä, joka ei häpeä. Se ero meillä on, Jenny tunnustaa Palais de l’Élysèehen osoitetussa kirjeessään. Ja parahtaa: Eikö sinua hävetä? Ajattaret tuonpuoleisissa ulottuvuuksissaan rypistelevät kulmiaan: Jennyn asenteessa on vielä parantamisen varaa!

Anna Klaus: Melancholia I

Eikö hän ole lukenut varhaisen hollantilaisen feministin Anja Meulenbeltin omaelämäkertaa Häpeän aika on ohi (Tammi, 1981)? Nyt epäilen, että ajattaret väreilivät mieleni taajuuksilla silloin, kun itse törmäsin Meulenbeltin kirjaan ja innostuin sen teemoista 1980-luvulla

Kompasteluistaan huolimatta Jenny kuitenkin etenee ajattarien viitoittamalla polulla. Hän oivaltaa, että sanat ovat tärkeitä, ne luovat maailmoja ja merkityksiä. Sen vuoksi hyvät, ajatuksia herättelevät kirjat kuten Jenny Hill ovat välttämättömiä. Ne luovat mieleemme rajattomia maailmoja ja mahdollisuuksia, joiden rinnalla tekoälyn virtuaalitodellisuudet kalpenevat.

(Voisin kuvitella tekoälyn puolustautuvan: ”Enhän minä tietenkään samaan pysty kuin ihminen, sillä minulla ei ole mielikuvitusta eikä mieltä, sielusta puhumattakaan. Minä vain matkin ja kopioin.”)

Ajattarien lopputarkastuksesta Jenny selviää mennen tullen. Vielä tallaamattomat polut avautuvat hänen edessään kutsuvina, mahdollisuuksia täynnä. Ajattaret nyökkäilevät hyväksyvästi ja sulkevat taajuudet Jennyn mieleen. Ei hän heidän neuvojaan enää tarvitse.

 Jenny Hill on oivaltanut, että satujen pelastavia prinssejä ei ole. Pelastus on sinussa itsessäsi.

Minna Rytisalo: Jenny Hill. WSOY, 2023. 294 s.

Marja Leskelän maalauksia ryhmänäyttelyssä Rajoilla Galleria Tilassa 30.7. saakka

Tietoja Anna Klausista: www.annaklausart.fi