Tomi Kontio: Tunturin luokse, rakkaan

Maiseman, kielen ja mielen lumoava liitto

Tomi Kontio juhlii 30-vuotista kirjailijantaivaltaan runokokoelmallaan Tunturin luokse, rakkaan. Pienen kirjan universumiin mahtuu suuria teemoja ja pakahduttavia tunteita. Mutta miten keveästi ne teoksen sivuilla hengittävät.

   kuin hiekanjyvät, kuin pisarat

   loistimmeko me hämärän läpi,

   kosketimmeko, yli tyhjien, tyhjien aikojen?

Tomi Kontio voitti J.H. Erkon palkinnon (nykyään Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto) vuonna 1993 esikoisteoksellaan Tanssisalitaivaan alla. On siis syytä juhlaan, jota taiturillinen sanankäyttäjä viettää Lapin tiettömissä, tinkimättömissä maisemissa teoksessaan Tunturin luokse, rakkaan (Teos).

                                            Joskus tuntureilla ei ole väriä. Joskus niitä ei näy.

                                            Silloin ne juhlivat pilvien kanssa

                                                                          tanssisalitaivaan alla.

Kontio on vuosien ajan retkeillyt pohjoisen Lapin erämaissa poikansa kanssa. Lapin karu, mutta yksityiskohdissaan rikas luonto tarjoaa kulkijalle näkyjä ja niistä versovia eläviä kielikuvia. 

Teksti tempaa mukaansa ihan fyysisesti, sillä niin visuaalisena ja aistimellisena minä sen koen.

Näen ja kuulen, miten teltta lepattaa kuin sopulin sydän ja miten pojan siluetti lammen rannalla / On kuin kapea niemi, / jonka ylitse pikkukuovi lentää. (Nyt poika on jo iso ja joutuu kumartumaan matalien pilvien alla.)

Tässä kuitenkin lepatellaan vielä runokokoelman pinnalla kuin sudenkorento, mutta syvällä sen sisuksissa velloo raskaita teemoja, tunteita ja muistoja, joille luonto antaa muodon. 

Ja äkkiä surullisempi säe / kulkee lävitsemme: / lapinsirkku kurkistaa matalan mättään takaa, / kiven kyynel.

Ei voi kuin ihailla, miten kauniisti ja ilmeikkäästi suomen kieli taipuu Kontion notkeissa säkeissä. Miten maisema ja ajatukset erottamattomasti solmiutuvat toisiinsa: monta valoa ne antavat meille, puut ja niiden varjot, kuin reittejä salaisuuksiin, avaruuden syvyyteen, ikuiseen.

Teoksessa elämän kauneus ja kipu, surun monet sävyt, ja hetken viivähtävä onni elävät rinta rinnan. Rivit kantavat raskaita taakkoja, kuolemankaipuuta, menetyksiä ja eroja. Silti niistä päällimmäiseksi nousee toivo, lohtu. Aivan kuin runoilija sanoittaisi säkeillään omia tuntojani ja muistojani: Suurimmat haavat eivät umpeudu.

On matka, kulkematon, / täynnä surun kehystämää iloa. /On meidän yhä, askeltakaan ottamatta, / meidän, yksin.

En mahda mitään, silmäni kostuvat. Riveissä on häivähdys ikuisuutta. Ne kertovat kaipauksesta, menetyksestä ja rakkaudesta, joka ei kuole. Minulla on ikävä sinua.

Tomi Kontion kirjoja on käännetty lukuisille kielille. Hän voitti
Finlandia-Junior-palkinnon lastenkirjallaan Keväällä isä sai siivet. 
Kuva: Tomi Kontio

Runoilija rakastaa työvälinettään, kieltä, leikkii sen kanssa ja haluaa asettua asumaan sanaan ”ja”. Rinnastuskonjunktio, luonnoltaan kopulatiivinen kuin jänis sanoisi, että syksyisin tunturit hehkuvat kuin kekäleet / ja syysöisin ne palavat vihreällä liekillä, ja, ja,

tuli ilta ja tuli aamu ja minä rakastan sinua / huoneessa, joka liittää meidät yhteen, / kuin elämän ja kielen, maiseman ja toisen. Kenties minäkin rakennan huoneeni jahan.

Meidän mietteistämme piittaamatta porot tolvaavat tunturin laella shamaanirummun kumeiden lyöntien tahdittamina, pitkänä jonona kuin teksti vailla välimerkkejä. Äkkiä valonsäde lävistää pilvet kultaisella keihäällään ja kutsuu meidät juhliin tanssisalitaivaan alle. Otan kutsun riemumielin vastaan ja lähden Tunturin luokse, rakkaan.

Yksityiskohta Vaula Valpolan maalauksesta Lepokausi tuo
Lapin maiseman ja värit mieleen.

Kauniin kaihoisan kirjansa saatesanoissa Tomi Kontio kertoo valinneensa runoilijan vaikean polun, joka ei juuri maallista mammonaa tarjoa, mutta ”jota kulkiessani pystyn luomaan hieman kauneutta maailmaamme, pitämään hengissä kieltämme, jakamaan elämyksiä, ehkä tuomaan jollekulle iloa, jollekulle lohtua”. Kyllä, sen hän tekee, lumoavasti.

Tomi Kontio: Tunturin luokse, rakkaan. Teos. 2023. 94 s.

Vaula Valpolan maalauksia Galleria Brondalla 10.9. saakka.