Juhani Styrman ja Tiina Tainio: Kirjava Kallio

Kallio pintaa syvemmältä

Juhani Styrmanin kirjoittama ja Tiina Tainion kuvittama teos Kirjava Kallio vie sykkivän kaupunginosan ytimeen, sen historiaan, arkkitehtuuriin ja asukkaiden värikkäisiin vaiheisiin. Tällä reissulla et pitkästy.

Juhani Styrman kuvaa itseään Kalliossa asuvana kulttuurin sekatyöläisenä ja kaupunkioppaana. Tiina Tainio puolestaan on taiteilija, jonka yritys Kamiter-Ars Kaarlenkadulla järjestää näyttelyitä ja kulttuuritilaisuuksia. Parivaljakko on nyt yhdistänyt tietotaitonsa ja laatinut vetävän matkaoppaan Kirjava Kallio (Reuna).

Tainion maalauksia katsellessani löydän rakennuksista monia yksityiskohtia – julkisivukoristeita, ornamentteja ja symboleita – jotka kadulla kiirehtiessä ovat jääneet huomaamatta. Hyvä esimerkki tästä ”piiloviestinnästä” on kirjan kannessa oleva rakennusmestari Kaarlo Lappalaisen suunnittelema vuonna 1908 valmistunut rakennus Helsinginkatu 7.

Talo julisti sortovuosina suomalaisuuden sanomaa. Rakennuksen torni pyöreine ”ampuma-aukkoineen” ja ylimmillä tähystysikkunoillaan muistuttaa vartiotornia. Harjukadun puolen päätykolmion alla on nouseva aurinko -symboli. Se on väkevä viesti siitä, että vielä kerran aurinko nousee itsenäisen kansakunnan ylle, Styrman kirjoittaa.

Myös Aleksis Kivenkatu 22 sai osansa sotahistoriasta. Rakennusta kutsuttiin ”Pamauksen taloksi”. Nimi tuli ravintolasta, jossa Suomessa olevat saksalaisupseerit viihtyivät jatkosodan aikana. On talolla silti mukavampaakin kerrottavaa.

Sen kuudennessa kerroksessa asusti huippusuositun Dallapé-orkesterin muusikko Helge Pahlman perheineen. Hänen poikansa Kai potki palloa kavereiden kanssa Harjun ruumishuoneen piha-alueella.

Kenties tulevan jalkapalloilijan ja pianistin legendaarinen banaanipotku sai alkunsa Roinilan talon kulmasta, Kaitsun kotitalon naapurista. Näen sieluni silmin nuoren kaverin harjoittelevan kierteistä potkuaan kulman ympäri.

Kallion kulmilla pyöri nuoruudessaan monia muitakin tulevia kuuluisuuksia. Helsinginkadun ja Kirstinkadun kulmassa sijaitsevassa vuonna 1907 valmistuneessa komeassa kivilinnassa, Paasosen talossa, asui paitsi venäläisiä upseereita myös Hämeenlinnasta muuttanut Lars ja Olga Bränsin viisihenkinen perhe yhden huoneen ja keittokomeron kokoisessa asunnossa.

Perheen nimi muuttui myöhemmin Paloksi. Kuopus, Tauno Waldemar, aloitti vartuttuaan Sörnäisten Työväennäyttämön iltanäyttelijänä. Loppu on historiaa. Hän sai omaa nimeään kantavan puiston entisen kotitalonsa lähettyviltä.

Hakaniementorin rakentaminen alkoi vuonna 1886 Hakaniemen-
lahden täyttötöillä. Se valmistui 11 vuotta myöhemmin.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen kaikille ei riittänyt voita, joten puutetta korjaamaan perustettiin Valtion margariinitehdas. Helsinkiin siirryttyään se rakennettiin Sörkan vankilalta saadulle tontille Lautatarhankadulle. Kun tehdas lopetti toimintansa, se palveli hetken Estonian uhrien ruumishuoneena vuonna 1994. Muutettuaan muotoaan asuintaloksi se säilytti vanhan nimensä: Asunto Oy Vanha Margariinitehdas.

Ei voi kuin ihailla, miten monipuolista tietoa tekijät ovat saaneet ujutettua vetävään teokseensa. Tuntuu kuin olisin itse menossa mukana. Kun hyppään Styrmanin ja Tainion aikakapseliin näen, miten Kallion kirjaston talonmiehen asunnosta säntää nuori alivuokralainen juoksulenkilleen.

Illalla hän hurmaa neitokaisia tanssitaidollaan Sörkan Vennussa, Arbetets Vännerin juhlahuoneistossa talossa, joka 1960-luvulle saakka sijaitsi Hakaniementorin lähistöllä. Kuka hän on? Vinkki: Pariisin kesäolympialaisissa 1924 parkettien partaveitsi voitti viisi kultamitalia.

Tässä vaiheessa Kallion kierrosta alkaa jo tulla hiki puseroon. Apu on onneksi lähellä. Vuodesta 1928 toimineen Kotiharjun saunan pehmeät löylyt rentouttavat kulkijaa. Kaikille avoin sauna Harjutorinkadulla on viimeinen perinteinen puulämmitteinen korttelisauna Helsingissä.

Saunan löylyistä virkistyneenä jatkan matkaani aikakoneessa 1950-luvulle Olavi Virran levykauppaan Hämeentien kulmaan Kustaankadulle. On helppo arvata, mistä se sai nimensä. Tällä hetkellä Ruotsissa valtikkaa pitelee Kaarle XVI Kustaa.

Levykaupassa törmään Hämeentie 38:ssa asustaviin Raittisen veljeksiin Eeroon ja Jussiin, joita ei tango kiinnosta. He himoitsevat uutta musiikkia, jota kutsutaan rock ’n’ rolliksi. Kiikarissa heillä on levy ”Elvis Presley – Elvis’ Golden Records” huimaan 2 400 markan hintaan. Tuolloin elettiin vuotta 1959. Nykyrahassa levy maksaisi 69,31euroa.

Viimeiset pennoset ostokseen haalimme kantamalla tyhjiä pulloja vasta perustettuun Helsinginkadun Alkoon. Levykaupassa näemme ovenraosta Olavi Virran heittävän tikkaa takahuoneessa.

Musiikin makuun päästyäni liityn tekijöiden opastamalle kotiseutumatkalle jäljittämään suomalaisen rockin edelläkävijän, Somerolta Helsinkiin muuttaneen Rauli Badding Somerjoen kujanjuoksua Kallion reviirillä.

Naisystävät ja osoitteet (joita oli peräti 8) vaihtuivat tiuhaan, mutta matkan varrella syntyi ikimuistettavaa musiikkia. Lempikappaleeni Baddingin yhdessä runoilija Arja Tiaisen kanssa sanoittama Paratiisi ei kuuntelemalla kulu.

Kun seuraavan kerran suunnistan Kallion kulmille, kaappaan mukaani mainion matkaoppaan. Kirjavan Kallion ansiosta kaupunginosan rikas arkkitehtuuri ja historia legendaarisine alkuasukkaineen saavat ihan uusia ulottuvuuksia.

Juhani Styrman ja Tiina Tainio: Kirjava Kallio. ReunaPublishing House. 2024. 80 s.