Juha-Pekka Inkinen: Minun aikani

Kadonnutta aikaa kuvaamassa

Juha-Pekka Inkinen jatkaa persoonallista ajan luonteen tutkistelua uudessa valokuvateoksessaan ja näyttelyssään Minun aikani. Ajan vääjäämätön kulku tulee näkyväksi muotokuvapareista, joiden välillä on kulunut lähes 40 vuotta. Samalla ne piirtävät alati muuttuvan ajan muotokuvaa.

Tätä en olisi voinut toteuttaa millään muulla välineellä kuin kameralla. Tämä on juuri valokuvauksen ominta ydintä, ja aika on pääomaani joka vain kasvaa.

Valokuvataiteilija ja kirjailija Juha-Pekka Inkinen on tehnyt aikaa konkreettisesti näkyväksi mainioilla tekstiä ja kuvia yhdistelevillä teoksillaan. Kirjassaan Miten tavarat ovat hän vieraili kodeissa, joissa aika on kerrostunut, ja se saa näkyä sisustuksessa. Konmaritusta ei näissä huusholleissa tunneta.

Teoksessaan Hei elämä– Heräävän Suomen kuvia hän antaa puhuttelevat kasvot modernismiin havahtuvalle Suomelle. Vuosien varrella hänelle oli kertynyt tuhansia orpoja postikortteja, kodittomia kirjeitä ja anonyymejä valokuvia divareista ja kirpputoreilta. Näistä hän sommitteli kirjaansa herkullisia ajankuvia.

Pysäkkiaikakirjat teokseensa hän kuvasi lasikuituisia bussipysäkkejä, niihin kiinnitettyjä mainosplakaatteja ja niillä seisoskelevia ihmisiä 17 vuoden ajan. Kuvia katsellessa tulee nostalginen olo, ja samalla aika tekee pitkän harppauksen ja loihtii mieleeni menneen maailman kuvia ja tunnelmia.

Samalla asialla Inkinen on uudessa valokuvakirjassaan Minun aikani (Bokeh). Projekti alkoi vuonna 1985, kun hän kuvasi muotokuvia ystävistään ja tuttavistaan. Hän kertoo pyrkineensä kuvillaan ilmaisemaan tulevaisuuteen katsomista, voimaa ja uuden, paremman maailman nousua.

Hanke jäi muiden puuhien varjoon, kunnes hän lähes neljänkymmenen vuoden jälkeen teki aikamatkan ja kuvasi samat ihmiset uudelleen. Hänestä tuntui kuin kuluneet vuodet olisivat haihtunut jonnekin, sillä jutut kuvattavien kanssa jatkuivat luontevasti siitä, mihin ne muinoin olivat jääneet.

Riikka

Mustavalkoisissa muotokuvissa on vahva läsnäolon tuntu. Ihmiset katsovat kuvissa luottavaisesti kameraan niin ennen kuin myöhemmin. Vaikka vuodet ovat jättäneet jälkensä kuvattaviin, heidän silmissään on sama pilke kuin nuorempana ja hymy on herkässä. Monissa vanhempana otetuissa kuvissa ihmisten olemuksessa näkyy kokemusten tuomaa varmuutta ja rentoutta.

Kuvista paljastuu – joistakin enemmän, toisista vähemmän – ajanhenki, aatteet ja asenteet sekä menneen ajan muoti. Nuoruuskuvia katsellessa tulee nostalginen olo. Tuollaisia me olimme, vielä vähän epävarmoja, uhmakkaita tai aavistelevia tulevan edessä. Joistakin kuvapareista puuttuu vanhempi vastine, matka on jäänyt kesken…

Kirjasessa on kuvien lisäksi Inkisen kirjoittama johdanto Minun aikani. ”Edelleen eteen tulee mielenkiintoisia asioita, joihin tekee mieli tarttua. Toisaalta voi olla helpottavaa päästää irti. Elämä kevenee, kun on vähemmän vastuuta. Yksi katsoo lämmöllä mennyttä elämäänsä, toinen odottaa innolla tulevaa.”

Vänä

Kirjanen, jonka editio on 150, on Antti Nylénin taidokasta työtä, jo itsessään taideteos. Nylén on palkittu kirjailija, esseisti ja suomentaja, joka esikoisteoksellaan Vihan ja katkeruuden esseet (2007) sai Kalevi Jäntin säätiön palkinnon. Nykyisin hän liikkuu kuvataiteen ja kirjallisuuden hämärällä rajamaalla.

Nylénin perustama Bokeh Editions ei ole kustantamo, vaan monitaiteinen julkaisuprojekti, jonka nimi japaniksi merkitsee sumua tai utua. Nykysenä selailun ja silmäilyn aikakautena se ylistää painetun kirjan merkitystä siirtolohkareena, joka ”ei enää mene minnekään, se on valmis ja paikallaan”.

Kun avaan Minun aikani -teoksen hopeisena kiiltelevän kannen, näen sisäkannessa hämärästi oman peilikuvani. Tämä pysäytyskuva kuljettaa muistoihin, millainen minä olin 40 vuotta sitten? Entä mitä tulevaisuus tuo tulleessaan? Kirjasta ei selata oikealta vasemmalle vaan alhaalta ylös. Aukeamilta avautuu kuvakavalkadi muutoksista, jotka aika on kuvattaviin veistänyt.

Tätä elämän ja valokuvan paradoksaalista suhdetta Nylén käsittelee kirjasen tekstissä Muodonmuutos pysäytyskuvassa. ”Kun valokuvan ja nyt hetkisen todellisuuden välille kertyy aikaa, tulee koko ajan meneillään oleva muodonmuutos näkyväksi. (..)Valokuvaus auttaa meitä huomaamaan ja hyväksymään muutoksen estämättömyyden.”

Juha-Pekka Inkinen on valokuvaaja ja kirjailija, joka tällä 
hetkellä työskentelee erilaisia todellisuuksia käsittelevien
kollaasien parissa. Kuva: Derrick Frilund

Nuoruutta yleensä ihaillaan, mutta silloin unohdetaan, että yhteisessä aikakapselissa me kaikki olemme. Vanhemmat elävät samaa nykypäivää kuin nuoremmat, mutta sen lisäksi heillä on rikkautena muistoja ja kokemuksia, joita nuoremmilla ei vielä ole.

Kaikki me voimme tarttua tähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaojan Pysäkkiaikakirjojen esipuheessaan esittämään mahdollisuuteen: ”Avaa silmäsi ja katso Ajan suurta työtä: maailmaa, joka muuttuu yhä ihmeellisemmäksi, yhä yllättävämmäksi ja yhä enemmän mahdollisuuksia tarjoavaksi. Yhä kauniimmaksi.”

Juha-Pekka Inkisen poikkileikkauskuvat ovat vanginneet ohikiitävän ajan samalla kun ne kuvaavat jatkuvaa muodonmuutosta. Antti Nylénin sanoin: ”Emme pysty pysäyttämään elämää. Syntyy uusi ihminen, joka hetki, aina hiukan erilainen kuin vanha. Eikä mitään loppua näy.”

Juha-Pekka Inkinen: Minun aikani. Bokeh Editions. 2025. 48 s. https://bokeheditions.fi/en/

 Kirjaan liittyvä näyttely Minun aikani on esillä Hippolyte Korjaamon galleriassa 24.5. saakka. https://hippolyte.fi/korjaamo/