Omanlaisensa uskonpuhdistaja
Yhdysvaltalainen
filosofi ja psykologi John Dewey oli aikansa radikaali, joka kyseenalaisti
uskonnollisten instituutioiden aseman ja pyrki määrittelemään uudelleen, mitä
tarkoittaa olla uskonnollinen. Vuonna 1934 julkaistu ja nyt suomennettu Yhteinen usko herättää ajatuksia tänäkin
päivänä.
Mikä tahansa
toiminta, jota harjoitetaan ihanteellisen päämäärän puolesta esteitä vastaan,
huolimatta henkilökohtaisen tappion uhasta ja sitoutuen sen yleiseen ja
kestävään arvoon, onominaislaadultaan uskonnollista.
”John Deweyn
asemaa erityisesti 1900-luvun alkuvuosikymmenten keskeisimpänä
yhdysvaltalaisena intellektuellina on vaikea yliarvioida”, Helsingin yliopiston
uskonnonfilosofian professori Sami
Pihlström kirjoittaa teoksen Yhteinen
usko – luentoja uskonnonfilosofiasta (Gaudeamus) esipuheessa.
Deweyn lähes sata vuotta sitten esittämät ajatukset
herättävät edelleen intohimoja puoleen ja vastaan. Hänen keskeinen teemansa oli
”luonnollisen inhimillisen kokemuksen mahdollisuus sisältää uskonnollinen
kvaliteetti ilman yliluonnollisia metafyysisiä sitoumuksia”, Pihlström
toteaa.
Dewey tuuletti uskontoja rivakalla kädellä. Hän halusi erottaa
uskonnollisuuden uskonnollisista instituutioista, jotka hän koki painolastina.
Mutta hän meni vielä pidemmälle haluamalla poistaa yliluonnollisen elementin
uskonnollisuudesta, koska: Vasta silloin,
ensimmäistä kertaa, kokemuksen uskonnollinen puoli saa kehittyä esteettä omilla
ehdoillaan.
Tämä oli aikoinaan ja on edelleen kova pähkinä
purtavaksi. Selvää on, etteivät uskonnolliset piirit tätä voi hyväksyä.
Toisaalta vastakkaiseen leiriin kuuluvien ateistien mielestä yliluonnollisen
hylkäämisen lisäksi paitsi uskonnot myös kaikki uskonnollisuuteen viittaava on hylättävä.
Pihlströmin mukaan Dewey puolestaan hylkäsi nämä molemmat
ääripäät, sillä ”ne kadottavat inhimilliseen kokemukseen sisältyvät aidot
uskonnolliset kvaliteetit ja näin redusoivat kokemuksemme köyhemmäksi ja
kapeammaksi kuin se voisi olla”.
Uskonnollinen kokemus oli Deweylle asenne, joka voi
liittyä ”esimerkiksi esteettiseen, tieteelliseen, moraaliseen tai poliittiseen
kokemukseen, samoin kuin esimerkiksi ystävyyden tai toveruuden kokemuksiin”.
Näistä hän johtaa määritelmän Kaikkivaltiaalle:
On nimittäin
olemassa ihanteita luovia ja ylläpitäviä luonnon ja yhteiskunnan voimia. Ne
yhdistyvät toisiinsa vielä kiinteämmin, kun toiminta suo niille yhteyttä ja
kiinteyttä. Kutsuisin tätä aktiivista
ihanteellisen ja aktuaalisen välistä suhdetta ”Jumalaksi”.
Hänen määrittelemänsä uskonnollisuus – yhteinen pyrkimys
kohti demokraattisia ihanteita – perustui toiveeseen edistyksen ja tieteen
riemuvoitoista, joiden avulla ihmiskunta kehittyy yhä paremmaksi. Historia on
osoittanut tämän haaveen harhaksi. Kuten me tänäkin päivänä voimme surullisina
todeta.
Selvää on, että tarvitsemme tiedettä ja älyä,
oikeudenmukaisuutta ja demokratiaa, tasa-arvoa, ystävyyttä ja rakkautta. Mutta
eiväthän nämä kannatettavat arvot pyyhi pois hengellistä mystistä kokemusta.
Mitä Dewey olisi menettänyt, jos hän olisi tämän hyväksynyt?
Hän kaappasi uskonnoilta uskonnollisuuden ja karisti
siitä samalla hengellisen elementin, mystisen kokemuksen, jolle kaikki uskonnot
rituaaleineen perustuvat. Radikaali temppu, mutta ei hän silti Jumalaan
täydellistä pesäeroa tee. Pihlströmin mukaan ”hän ei koskaan täysin torjunut
Jumalan ideaa, vaikka hän hylkäsikin käsitteen perinteisen teologisen käytön”.
Toista näkökantaa uskonnollisuuteen edustaa psykiatri,
kirjailija ja ortodoksinen diakoni Joel
Haahtela, joka on kertonut uskovansa ”selittämättömään ja siihen, että
asioiden takana on jotain monimutkaista ja kaunista, toisin sanoen mystistä”. Trilogiassaan
Adélen kysymys, Hengittämisen taito ja Jaakobin
portaat hän on kaunokirjallisesti lähestynyt aineettoman maailman
mysteeriä.
Näin kirjoitin arviossani Adélen kysymyksestä: ”Ihmeiden mahdollisuutta kertoja pohtii
sattumalta jyrkänteellä tapaamansa kirjailijan, Yvonnen, kanssa. Tämä kertoo
lukeneensa varhaisista kelttiläisistä kristityistä, jotka uskoivat, että
maailmassa on ohuita paikkoja, joissa
kahden maailman välinen raja häviää. Niissä paikoissa me voimme tuntea sen mikä
on toisella puolella, ainakin lyhyen katoavan hetken.”
Toinen näkyvän maailman takaista mysteeriä romaaneissaan
käsitellyt kirjailija on Nobel-palkinnon vuonna 2025 voittanut norjalainen,
katoliseksi kääntynyt Jon Fosse. Kirjoitin
hänen magnumopuksensa Septologian toisessa osassa Minä on toinen hänen päähenkilönsä taidemaalari Aslen
oivalluksesta:
”Aslen pohdinnat Jumalasta kulkevat teoksen syvänä
pohjavirtana kuten aiemminkin. Vaikka Asle tuntee Jumalan läsnäolon hiljaisuudessa,
kuvissaan ja kaipauksessaan, hän tietää että Jumalan ymmärtää silloin, kun
ymmärtää ettei Jumalaa voi ymmärtää. ”
John Dewey: Yhteinen
usko – luentoja uskonnonfilosofiasta.
A
Common Faith. Suomentanut Lauri Väkevä. Gaudeamus. 2026. 121s.
