Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinnot Aura Siltalalle ja Kaisa Vahteristolle

Aura Siltala omaperäisellä esikoisrunoteoksellaan Kyborgikesä sekä Kaisa Vahteristo esikoisromaanillaan Nieltyjä esineitä voittivat vuoden 2025 Kalevi Jäntin säätiön kirjallisuuspalkinnon.

Professori Jalmari Jäntti ja rouva Hildur Jäntti perustivat vuonna 1942 säätiön nuorena kuolleen poikansa muistoksi. Kalevi Jäntin säätiön tarkoituksena on suomalaisen kaunokirjallisuuden edistäminen palkitsemalla nuoria, lupaavia kirjailijoita. Palkinnon on nyt saanut 141 kirjailijaa.

Kaisa Vahteristo ja Aura Siltala poseeraavat palkinnon
perustajien muotokuvien äärellä.

Säätiön palkintolautakuntaan kuuluvat puheenjohtaja, kanslianeuvos Satu Jäntti-Alanko sekä jäseninä kirjailija, VTT Anna Alanko, VTM Leena Alanko, professori Jyrki Nummi, kustantaja, fil. tri h.c. Touko Siltala ja runoilija Saila Susiluoto.

Raadin luettavaksi lähetettiin 34 teosta, joiden tekijät ovat alle nelikymppisiä ja julkaisseet korkeintaan kolme teosta. Palkintosumma on yhteensä 40 000 euroa, joten kumpikin kahdesta tänä vuonna palkitusta saa 20 000 euroa. 

 

”Onko toi tyttö vai poika?”

Tommi Musturin kansi noudattaa
kyberneettistä logiikkaa.

Aura Siltala (s.1992 Helsingissä) kertoo kuluttavansa paljon aikaa ”näyttöjen ääressä  transnaisten nettikeskusteluissa, joissa luodaan uutta kieltä. Niiden aineettomassa maailmassa syntyy ennen kokemattomia olemisen tapoja”. Tämä materialisoituu hänen proosarunoteoksessaan Kyborgikesä (Poesia),

Siltalan pienoisesseissä videopelit, tekniikka ja todellisuus kietoutuvat erottamattomasti toisiinsa. Olenko ensimmäistä sukupuolta, joka kokee voimakasta tai voimakkaampaa eroottista viehtymystä virtuaalisiin kuin konkreettisiin tiloihin? teoksen minäkertoja pohtii.

Lukiessa tuntuu kuin olisin sujahtanut mustan aukon läpi vieraaseen sivilisaatioon, jonka kieltä, tapoja ja tunnelmia en tunnista. Mutta ei se haittaa, pikemminkin innostaa jatkamaan tutkimusretkeä, pitelemään tiukasti kiinni hurjastelevien sanojen reunoista.

Kustantajan mukaan Kyborgikesä ammentaa speedrun-videoista ja Tumblr-puheesta. Käsittääkseni kompastelevaa matkantekoani helpottaisi, jos minulla olisi käytettävissäni ”edistyneitä liikkumistekniikoita kuten wavedashaamista ja corner boosteja”. Nyt on vain selvittävä ilman niitä.

Kyborgikesän minäkertoja käy läpi transitiota, siirtymää syntymäsukupuolesta omaan sukupuoleen. Rintani materialisoituvat hitaasti sieltä, missä aaveraajoja ja hellittyjä valemuistoja säilytetään. Ei menetetyn ajan saamista takaisin vaan sitä, ettei aika ole yksiulotteista enää.

Kun ”hegemoninen maskuliiniisuus.exe” on lakannut toimimasta, tyttöystävät katoavat, mutta tilalle tulee ihan toisenlaisia deittejä ja leikkejä. Joskus pornossa kiihottavinta on halpa kamera, jolla se on kuvattu.

Palkintoraadin mielestä Aura Siltalan esikoisteos on vaikuttava näyttö: ”Kyborgikesä tuo esiin transnaisen kasvun ja kokemuksen, mutta samalla myös sukupolvikokemuksen, välillä mustan huumorin avulla, välillä lempeästi, lohdullisesti ja sydäntäsärkevästi.”

 

Kesä Karinan ja veitsien kanssa

Kaisa Vahteristo (s. 2000 Nurmijärvellä) on opiskellut kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa. Hän on kiinnostunut tekstilajien hämärtämisestä ja traumakuvauksista, kertoo hänen esikoisteoksensa takakansi. Tämä heijastuu Nieltyjen esineiden (Kosmos) aihepiiristä, päähenkilön fragmentaarisista muistoista.

Minäkertoja, koulutyttö kiertelee kesätyössään villin Karinan kanssa kaupittelemassa veitsiä talosta taloon. Heinäkuun helle hiostuttaa, mutta polte sisällä tykyttää rajummin. Tyttö on korviaan myöten rakastunut työpariinsa. Kuusitoistavuotiaana minun rakkauteni oli nälkäistä, fyysistä rakkautta, joka uhkasi niellä kaiken. Olin vimmainen ja hädissäni.

Kun lapsuuden leikit vielä kummittelevat takaraivossa, tuona kuumana kesänä tytölle aukenee ennen kokematon maailma: rakkauden piina ja seksi, joka tuo mukanaan ihan uusia leikkejä: Hän näki, miten tulva minussa lähestyi ja kuinka tahdoin hukuttaa hänet siihen, sillä minä olin perverssi ja itsekäs ja tarvitsin häntä.

Veitsiä vilahtelee muuallakin kuin tyttöjen myyntikoteloissa. Vasenkätisen Karinan oikeaa käsivartta koristavat viillot kuin tatuoinnit. Ja tämä: Äiti nostamassa veitsen. Avaamassa suunsa. Äiti nielee veitsen ja joutuu sairaalaan.

Kyseessä on harvinainen syömishäiriö nimeltään Pica. Kertoja rinnastaa itsensä äitiinsä: sillä eikö äitini halu niellä tarkoitakin, ettei hän välttämättä koskaan yrittänyt kuolla, että hän vain halusi hirvittävästi, ahnehti, niin kuin minä, että hän halusi ottaa kaiken vastaan, tahtoi maailman itseensä.

Vahteristo analysoi seismografin herkkyydellä ja tarkkuudella päähenkilönsä sisäisiä ja ulkoisia värähtelyjä. Mielen läikähtelyä ja halun ääriviivoja, joita ahnaat sormet iholle piirtävät. Paljon myöhemmin, kun kesästä Karinan ja veitsien kanssa on jäljellä enää haalistuva muisto: Ilkikurinen hymy, joka sai minut hulluksi vuonna jona täytin kuusitoista, näyttäisi nyt lapselliselta.

Raadin mukaan ”teoksesta voi halutessaan lukea myös pyynnön: älä aliarvioi kummallisessa kesätyössä olevaa kuusitoistavuotiasta, jolla on liian pieneksi jääneet farkkushortsit. Hänen elämänsä ja tunteensa ovat yhtä monimutkaisia kuin muidenkin”.

Asiantunteva raati löytää vuodesta toiseen kiinnostavia, uutta luovia kirjoja, joihin emme ehkä muutoin osaisi kiinnittää huomiota. Lautakunnan jäsenillä on tarkka vainu, sillä moni voittajista on jäänyt kirjallisuutemme historiaan.

Kalevi Jäntin palkinnon ovat aikoinaan saaneet muiden muassa Lauri Viita, Eeva Joenpelto, Pentti Saarikoski, Leena Krohn, Tomi Kontio, Katja Kettu ja Iida Rauma. Lista osoittaa, että tänä vuonna palkitut ovat hyvässä seurassa. Onnea voittajille!

Aura Siltala: Kyborgikesä. Poesia. 2025. 80 s. https://poesia.fi/

Kaisa Vahteristo: Nieltyjä esineitä. Kosmos. 2025. 192 s. https://www.kosmoskirjat.fi/