Jon Fosse: Uusi nimi. Septologia VI-VII

”Pian me saamme taas olla yhdessä”

Nobelilla palkitun Jon Fossen suurteoksen Septologian päättävässä kolmannessa osassa Uusi nimi on luopumisen aika. Teos soi kuin hypnoottinen sielunmessu, joka kietoo sisäänsä elämän ja kuoleman, taiteen ja Jumalan. Kirkkaimpana loistavat kaipaus ja kuoleman ylittävä rakkaus.

Jon Fosse on valinnut teoksensa Uusi nimi (WSOY) motoksi Friedrich Nietzscen sanat: Nur Narr! Nur Dichter! Vain narri! Vain runoilija! Näin hän tunnustaa hengellisellä mystiikalla sävytetyn kirjansa alussa, ettei tiedä lopullista totuutta ja ymmärtää olevansa vain runoilija, joka luo omat merkityksensä ja arvonsa.

Fosse on kuvannut tyyliään varsinkin pääteoksessaan Septologiassa mystiseksi realismiksi, missä arkisissa realistisissa kohtauksissa on läsnä mystinen ulottuvuus.

Septologian päähenkilö taidemaalari Asle elelee yksin talossaan Norjan syrjäisellä seudulla vuonon äärellä puolisonsa Alesin menehdyttyä. Hänen harvalukuiseen tuttavapiiriinsä kuuluvat naapurissa asuva kalastaja Åsleik, hänen galleristinsa Beyer sekä Kaima, hänkin taidemaalari Asle, joka parhaillaan viruu alkoholimyrkytyksen aiheuttamassa koomassa sairaalassa.

Septologian toinen osa Minä on toinen on saanut nimensä Arhur Rimbaudin lauseesta Je est un autre. Est viittaa yksikön kolmanteen persoonaan häneen. Tästä syntyy teoksen kaksoisvalotus, sillä Asle olisi voinut olla toinen, Kaimansa, mikäli olisi valinnut toisenlaisen elämänpolun.

”En voi väistää ajatusta, että kaksi Aslea ovat Fossen alter egoja. Hän oli itse aiemmin ateisti, joka joi liikaa, nykyisin hän tunnustaa olevansa katolinen absolutisti. Pimeydestä kumpuava valo, jota Asle maalaamalla tavoittelee, symboloi Fossen pyrkimystä kirjoittaa näkymätön perimmäinen totuus näkyväksi”, kirjoitin luettuani Septologian ensimmäisen osan Toisen nimen.

Fosse on karsinut tekstistään kaiken ylimääräisen, maiseman kuvailun, kielikuvat ja pitkät dialogit. Arkisia tapahtumiakin on niukanlaisesti ja ihmisiä vain kourallinen. Näin hän pääsee syvemmälle, tavoittelee näkyvän takaista näkymätöntä todellisuutta.

Jon Fosse voitti Nobel-palkinnon
vuonna 2023. Kuva Agneta Bruun

Hänen katkeamattoman virkkeensä hypnoottinen poljenta, rytmiä luovat toistot ja Aslen tajunnanvirta imevät lukijan taikapiiriin, jossa se, mitä Fosse haluaa sanoa, rakentuu kertomuksen myötä lukijan mieleen alitajuisesti.  

Asle on kadottanut maalaamisen ilon. Hän huomaa, että kuvat hänen päässään ”ovat alkaneet haalistua, ne ovat alkaneet kerääntyä hitaaksi kuvaksi jota ei tarvitse eikä pidä eikä voi maalata, ne kuvat ovat kerääntymässä hiljaisuudeksi, rauhalliseksi hiljaisuudeksi, minä ajattelen ja minä tunnen rauhan täyttävän minut”.

Asle istuu keittiössään, katselee merelle ja antaa muistojen tulvia mieleensä. Hän aistii rakkaan edesmenneen puolisonsa Alesin läsnäolon voimakkaasti…  ja minä tunnen että hän tarttuu minua kädestä  ja me istumme siinä käsi kädessä, ja minusta tuntuu hyvältä pitää Alesia kädestä, minä ajattelen..

Menneisyyden tapahtumat ja nykyhetki limittyvät ja etenevät vuorotellen Aslen tajunnanvirrassa, solmivat Septologian langanpäitä yhteen, kertovat eletystä. Uuden nimen voi lukea itsenäisenä teoksena, mutta jos on lukenut Septologian edelliset osat, tietyt yksityiskohdat nousevat mielen syövereistä pintaan kuin omat muistot.

Ales pelasti Aslen Kaiman kohtalolta rakkaudellaan ja johdattamalla hänet katoliseen uskoon. Niinpä Aslen pohdinnat Jumalasta, sielusta ja taiteen yhteydestä korkeampiin voimiin kulkevat jälleen tarinan syvänä, selittämättömänä pohjavirtana.

.. sillä kaikella hyvällä taiteella on henki, hyvällä kuvalla, hyvällä runolla, hyvällä musiikilla, eikä siitä tee hyvää materia, eikä siitä tee hyvää sisältö, idea tai ajatus, ei, siitä tekee hyvän nimenomaan materian ja muodon ja sielun yhdistelmä, ja tästä syntyy henki, minä ajattelen..

Kuten jo Fossen ensimmäisessä suomennetussa teoksessa Aamu ja ilta, laiva on symboloinut ihmisen siirtymää tuonpuoleiseen. Aslen Kaimakin maalasi laivoja myrskyävällä merellä. Asle sen sijaan seilaa Åsleikin Paatilla tämän sisaren luo joulunviettoon vuonon pohjukkaan.

Katkeamattomalla lauseellaan Fosse tavoittelee näkymättömän maailman takaista mysteeriä samoin kuin hänen alter egonsa Asle: minä halusin vain maalata saadakseni sanottua jotain mitä ei voinut sanoa millään muulla tavalla, minä halusin maalata poissaolevaa läsnäoloa

Sivu sivulta, rivi riviltä, toisto toistolta Septologian teksti ei edetessään enää ole kirjoitusta vaan omanlaistaan liturgiaa, aineetonta ja näkymätöntä sielunmaisemaa, joka säteilee valoa ja lohdutusta.

Jon Fosse. Uusi nimi. Septologia VI-VII. WSOY. 2026. 377 s. https://www.wsoy.fi/

(Eit nytt namn. Septologien VI-VII). Uusnorjasta suomentanut Katriina Huttunen.