Herkkyys ja kapinamieli
Vilja-Tuulia
Huotarinen sukeltaa fiktiivisessä teoksessaan Heistä tuli taiteilijoita sadan vuoden taakse kahdentoista nuoren
naisen nahkoihin. Vastoinkäymisistä huolimatta heistä kasvoi tunnettuja
suomalaisia taiteilijoita.
Minna
Canthin syntymän 175-vuotispäivän kunniaksi WSOY on julkaissut kaksi kiinnostavaa
teosta. Suvi Aholan Mitä Minna Canth todella sanoi?
pureutuu oivaltavasti Canthin keskeisiin ajatuksiin niin proosan, näytelmien, lehtitekstien
kuin kirjeidenkin välityksellä.
Vilja-Tuulia
Huotarinen sen sijaan on antanut mielikuvituksensa lentää teoksessaan Heistä tuli taiteilijoita. Hän on luonut
fiktiivisiä tuokiokuvia hetkistä, jolloin kaikki muuttuu nuorten naisten
elämässä.
Jokainen oivaltaa kuin salamaniskusta, mikä on heidän tiensä: luoda
taidetta kukin omalla sarallaan.
– Valitsin
taiteilijoita eri aloilta. Kirjailijat, totta kai, olivat minulle läheisiä,
mutta mukana on myös kuvanveistäjiä, taidemaalareita, säveltäjiä ja
tanssijoita. Suomalaisesta modernin tanssin uranuurtajasta Maggie Gripenbergistä (1881–1976) en alkujaan tiennyt mitään,
tunnusti kirjailija Vilja-Tuulia Huotarinen teoksensa julkistamistilaisuudessa.
Huotarinen on luonut hahmonsa näiden kirjoittamien tai
heistä kirjoitetun materiaalin inspiroimana. Maggie Gripenbergin muotokuvan
taustalla on esimerkiksi opinnäytetyö. Sadan vuoden etäisyys henkilöihin ei
häntä haitannut:” Universaali tunne, kun luovaa työtä alkaa syntyä, menee yli
rajojen ja aikojen.”
Näitä hetkiä, leimahduksia, Huotarinen tavoittelee
teoksessaan jokaisen taiteilijanalun kohdalla tälle luonteenomaisella tavalla.
Mukana on kuviteltuja minämuotoisia pohdintoja, keskusteluja, loitsuja ja
kirjeitä. Yhteistä heille on herkkyys havaita, mitä ympärillä on ja kyetä
tulkitsemaan se taiteen keinoin.
Vilja-Tuulia Huotarinen voitti Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon v. 2011. |
Henkilökuvat saivat vapaasti hakea muotoaan Huotarisen alitajunnassa,
ennen kuin ne siirtyivät paperille. Tässä kirjailija on ilmeisen onnistunut.
Ainakin valokuvataiteilija Simo
Rista-Renvall tunnistaa nuoruuden muotokuvasta äitinsä kuvanveistäjä Essi Renvallin (1911–1979), joka vain
halusi upottaa nyrkkinsä saveen eikä istua Ateneumin kuivilla luennoilla.
– On hienoa, että
taiteilija on pureutunut henkilöidensä taustoihin, tuollainen käsitys minullakin
on Essin nuoruudesta. Hän ei itse siitä kertonut, ja kun kyselin lapsuuden
ystäviltä, he totesivat vain ”Ihan tavallinen tyttö”. Ei Essi kyllä ihan
tavallinen ollut. Tunsin muitakin teoksen taiteilijoita ja tunnistin heidät
mainiosti kirjailijan luonnehdinnoista, Rista-Renvall kommentoi.
Sata vuotta sitten nuoren naisen ei ollut helppo ryhtyä
taiteilijaksi. Tarvittiin kapinamieltä ja uskoa omiin voimiin. Ellen Thesleff (1869–1954), josta
aikanaan tuli yksi merkittävimmistä pohjoismaisista taidemaalareista, on hyvä
esimerkki.
”Hän oli
poikkeusyksilö, joka maalasi seitsemällä vuosikymmenellä ja uudistui koko ajan.
Hän kulki naturalismista symbolismiin, maalasi avantgarden ytimessä, oli Suomen
ensimmäisiä ekspressionisteja ja lähestyi uransa viimeisinä vuosina abstraktia
ilmaisua”, taidehistorioitsija Hanna-Reetta
Schreck kirjoittaa taiteilijan perinpohjaisessa elämäkerrassa Minä maalaan kuin jumala (Teos, 2017).
”Naisiin liitettyjä
tiukkoja rooliodotuksia oli pakko kyseenalaistaa ja murtaa, jos halusi edetä
harrastelijaa, perinteisten naisten aiheiden maalaria tai opettajan uraa
pidemmälle”, Schreck toteaa. Sitä Ellen halusi intohimoisesti. Ja onnistui.
Kirjailija Kati
Tervo puolestaan luo ”avainromaanissaan” Iltalaulaja (Otava, 2017) intiimin ja elävän kuvan
taiteilijan myöhäisvuoden kesästä 1945 hänelle rakkaassa, jo rapistuvassa Valkosessa
talossa Muroleen kylässä Ruovedellä.
Thesleff oli omapäinen radikaali, joka teki ja maalasi,
mitä halusi. Hän leikkautti tukkansa lyhyeksi ja kulki perheen kesäpaikassa
usein pojan vaatteissa. Huotarinen antaa Ellenin lausua itse:
”Olen päättänyt, että niin pian kuin
mahdollista minä lähden ulkomaille. Ehkäpä minua ei siellä tuijotella niin
pitkään, vaikka kuljen kauhtunut lippalakki päässä ja maalausteline kainalossa.”
Itseensä luottava nuori Ellen vakuuttaa: ”Olen tyttö, ellen poika, ihminen ellen
olento, joka ylittää kaikki rajat.” Niin elävästi Huotarinen on kuvannut nuoret
taiteilijanalkunsa, että tuntuu siltä, kuin he itse puhuisivat kirjassa. Teoksen
on tunnelmallisesti kuvittanut Riikka
Sormunen.
Vilja-Tuulia
Huotarinen: Heistä tuli taiteilijoita –
12 muotokuvaa suomalaisista naistaiteilijoista.
WSOY,
2019. 93 s.
Tänä vuonna juhlitaan Ellen Thesleffin syntymän
150-vuotispäivää
HAMin laajalla näyttelyllä
26.4.2019–26.1.2020.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti