Anna Alanko: Ensimmäinen kesäpäivä

Ydinperheen raunioilla

 Anna Alangon rehellinen raportti erään avioliiton lopusta Ensimmäinen kesäpäivä tavoittaa viiltävästi minäkertojan päättämättömyyden ja sinnittelyn: Erotako vai ei? Ja jos, niin miten?

Puolisoni kysyy, haluanko jatkaa hedelmöityshoitoja, vaikka ei ole takeita, että suhteemme jatkuu.

Anna Alangon esikoisromaanin Ensimmäinen kesäpäivä (Otava) nelikymppisellä päähenkilöllä näyttäisi olevan kaikki hyvin, ainakin Facebookin perusteella: työpaikka yliopistolla, taapero ja aviomies. Facebookille on kuitenkin helppo valehdella.

Perheen elo ei ole niin auvoista, kuin voisi kuvitella. Ensioireita tulevasta näkyi jo pariskunnan seurusteluaikana, kun kumppani ei halunnut määritellä heidän suhdettaan. 

Pienten kellojen olisi pitänyt kilistä viimeistään eräänä aurinkoisena kesäpäivänä, kun puoliso tuntui haluttomalta muuttamaan yhteiseen asuntoon muuttopäivänä.

Pariskunnan väliset painostavat kohtaukset toistuvat niin usein, ettei niitä voi enää pitää jokaista suhdetta silloin tällöin vaivaamana eripurana. Perheen elämää varjostaa kommunikaatio-ongelmien lisäksi minäkertojan lähes pakkomielteinen halu saada toinen lapsi. Monesti lapsen saamisen toivotaan parantavan parisuhdetta. Harvoin näin kuitenkaan käy.

Hedelmöityshoitoja seuraavan raskauden keskenmeno ei helpota tilannetta. Alanko luo perhekuviosta vakuuttavasti hapettoman ja ahdistavan tilan, pakohuoneen, josta ei tunnu löytyvän ulospääsyä. Monenmoisista terapioistakaan ei ole apua, sillä ne eivät tunnu tavoittavan pariskunnan välisen kriisin ydintä.

Alkuun oudoksutti Alangon tinkimätön, lähes karu tyyli kirjoittaa romaania kuin raporttia. Kun tyyliin tottui, oivalsin, että analyyttinen ote sopii vaikean aiheen käsittelyyn. Se tuo kohtauksia eräästä avioliitosta ja sen murenemisesta koruttomasti suurennuslasin alle. Sanottavaa ei piiloteta rivien väliin eikä silata tunteilemalla, vaan asiat tykitetään suoraan niin kuin minäkertoja ne kokee:

Hän sanoo, ettei ole kymmeneen vuoteen iloinnut mistään. Järkytyn, mutta en oikein osaa sanoa mitään. Juuri noista kymmenestä vuodesta viimeiset kahdeksan ja puoli ovat olleet aikaa minun kanssani.

Rakkauslukkoja Katajanokan sillan kaiteella. 

Ihmissuhdekaruselli pyörähtää käyntiin, kun puolison entinen opiskelukaveri alkaa kummitella parisuhteen taustalla. Oletko sä ihastunut siihen opiskelukaveriin? … yllättäen puolisoni romahtaa ja sanoo joo ja melkein nyyhkyttää, että se on molemminpuolista.

Tästä huolimatta minäkertoja ei halua päästää irti ja erota puolisostaan. Kenties avoin suhde olisi ratkaisu pattitilanteeseen? Se ei kuitenkaan tule kyseeseen, sillä opiskelukaverikin haluaa naimisiin puolison kanssa.

Karusellin vauhti kiihtyy, kun kyytiin hyppää minäkertojan vanha tuttu, rumpali. Jos kerran puoliso, niin miksen minäkin hankkisi avioliiton ulkopuolista suhdetta, sillä monisuhteisuudestahan puhutaan nykyisin paljon, tuumii minäkertoja. Rumpali putoaa kuitenkin kyydistä, kun hyräilevä mies ilmestyy kuvioihin. Toinen lapsi syntyy vihdoin sekavan tilanteen keskelle.

Vauva valvottaa ja syö ahnaasti koko yön. Sen seurauksena ihoni menee rikki, ja nänneistä vuotaa verta. Kun vauva vielä itkee kurkku suorana, isosisko tuumaa, ettei hartaasti odotettu tulokas ole ihan sellainen kuin hän oli kuvitellut.

Anna Alanko on helsinkiläinen sosiologi, joka 
on yrittänyt elää ydinperheessä. 
Kuva: Nicklas Mäkelä

Tragikoominen huumori keventää ahdistavaksi ja kaoottiseksi muuttuneen perhe-elämän kuvausta. Tätä menoa puolisosta tulee ”lasteni isä”, eivätkä asumis- ja lasten tapaamisjärjestelyt hänen kanssaan luonnistu yhtään sen paremmin kuin parisuhdekaan.

Avioliiton – josta tuntuu, ettei se koskaan alkanutkaan – loppu alkaa vihdoin häämöttää, kun pariskunnan välinen kaupankäynti alkaa, ja lapsista tulee vaihtokapuloita. Surullinen tilanne toistuu monissa eroperheissä.

Minäkertoja tunnistaa paitsi ”lasteni isän” myös omat pimeät puolensa. Pariskunta on edelleen naimisissa, mutta asuu erillään. 

Koska ”lasteni isän” opiskelukaveri haluaa tämän kanssa naimisiin, minäkertoja tunnustaa: voin ylläpitää avioliittoa ihan kiusankin vuoksi, koska ei usko itse enää haluavansa naimisiin.

Alanko käy Ensimmäisessä kesäpäivässä tunnistettavasti läpi inhimillisten tunteiden laajan kirjon ihastumisista ja rakastumisista kateuteen, mustasukkaisuuteen ja vihaan. Myös nykyajan monipuoliset suhdekiemurat saavat läpivalaisua kaikkine ongelmineen. Pariskunnan tilanne keikahtaa vielä kerran uuteen asentoon, kun ”lasteni isä” ei sittenkään halua erota.

Hyräilevällä miehellä oli vasta vähän aikaa sitten iso uusperhe, kun hän alkoi seurustella minäkertojan kanssa. Tämä puolestaan on juuri saanut toisen lapsen puolisonsa kanssa. Kaikki ovat vähän pihalla siitä, mikä tällainen perhe on. Alanko onkin omistanut kirjansa ”monimutkaisille perheille”.

Anna Alanko pesee esikoisteoksellaan tositeeveen mennen tullen. Ensimmäistä kesäpäivää voisi pitää eräänlaisena self-help-teoksena. Se ei opeta eikä jaa neuvoja vaan osoittaa tinkimättömän rehellisesti: Kun rakkaus loppuu, on päästettävä irti. Silloin tulee tilaa uudelle, ja rakkauskin saa kenties toisen mahdollisuuden.

Anna Alanko: Ensimmäinen kesäpäivä. Otava. 2022. 304 s.