Heikki Nenonen: Hetkiä Berliinissä

Berliini pintaa syvemmältä

Heikki Nenonen vie teoksellaan Hetkiä Berliinissä lukijan mukaan kiinnostavalle vaellukselle kaupunkiin, jolle mikään inhimillinen ei ole vierasta. Paradoksaalisesti suurkaupungin hälinässä hän kuulostelee myös hiljaisia ääniä sisimmästään.

…Berliini, tuo Euroopan historian käsittämättömän kiehtova päänäyttämö. Ja sieluni sisäisen maailman ulkoinen estradi.

Yhdeksänvuotiaan Heikki Nenosen ensimmäinen mielikuva Berliinistä on Ilkka-lehden valokuva, jossa ihmiset kiipeilevät graffiteja täyteen piirretyn muurin päällä. Kaupungin kahtia jakanut 155 kilometrin pituinen fundamentalismin suojavalli oli murtunut lähes 30 vuoden sulun jälkeen vuonna 1989.

Lehtiartikkelit, kirjat ja elokuvat kertovat järkyttäviä tarinoita epätoivoisista ihmisistä, jotka hyppivät ikkunoista, yrittivät kiivetä muurin tai piikkilankaesteiden yli pakoon länteen. 

Jos haluaa saada kattavan kuvan tuon ajan tapahtumista, Nenonen suosittelee Helena Merrimanin arkistotietoihin perustuvaa teosta Pako Berliinin ali. Siitä on tehty myös palkittu reaaliaikainen dokumentti The Tunnel.

Pahin muuri luikerteli kuitenkin ihmisten korvien väliin manipuloinnin, disinformaation ja pelon saattelemana. Historian ratas on pyörähtänyt kierroksen, ja se mikä tapahtui DDR:ssä, toistuu nyt Venäjällä ja monessa muussa diktatuurissa. Meri Valkama on käsitellyt aihetta monesta näkökulmasta Helsingin Sanomien esikoispalkinnon voittaneessa romaanissaan Sinun,Margot.

Nenonen tarkentaa katseensa lukuisiin Berliinin historiaa huokuviin arkkitehtuurin monumentteihin, niin paikattuihin, uudelleen rakennettuihin kuin raunioksi jätettyihin muistomerkkeihin. Katsellessaan ihmisten hyörinää Bernauer Straßella, entisellä umpeen muuratulla kummituspysäkillä, hänen mieleensä tulee tosiasia, jonka sodan polkemat tietävät: tavallinen arki on elämän ja historian suurinta luksusta.

Hölkätessään keveästi Tiergartenin vehmaiden lehmusten katveessa Nenonen antaa ajatustensakin lentää – peräti ajattelun tuolle puolen, abstrakteihin asioihin kuten Jumalan olemassaoloon. Hän ei ihmettele ihmisiä, jotka ratkaisevat hankalan asian kieltämällä sen täysin. Häneltä mysteerin kieltäminen ei onnistu.

Vaikutus maailmankuvalleni olisi sama kuin toisen silmän peittämisellä on näkökyvylle: teknisesti ottaen kaikki näkyy, mutta yhtä ulottuvuutta köyhempänä. Elämän estetiikasta katoaa sen jumalallinen syvyysvaikutelma.

Heikki Nenonen on pappi, valokuvaaja ja viestijä.
Kuva: Uzi Varon

Sanoilla ja ajatuksilla Jumalaa ei voi tavoittaa, mutta Nenonen kertoo pienistä, ohikiitävistä hetkistä, jolloin jotain kirkastuu ja jättää lämpimän jäljen hänen sielunsa rosoiselle pinnalle. Joel Haahtela on trilogiassaan kirjoittanut samanlaisista kokemuksista.

Trilogian aloittavassa pienoisromaanissa Adèlen kysymys kerrotaan varhaisista kelttiläisistä kristityistä, jotka uskoivat, että maailmassa on ohuita paikkoja, joissa kahden maailman välinen raja häviää. Niissä paikoissa me voimme tuntea sen mikä on toisella puolella, ainakin lyhyen katoavan hetken.

Näistä elämän perimmäisiä kysymyksiä luotaavista pohdiskeluista Nenonen kapuaa vastakkaisiin tunnelmiin Teufelsbergille, Pirunvuorelle. Grünewaldin kaupunginosassa sijaitsevaa 122 metriä korkeaa mäkeä rakennettiin parikymmentä vuotta pommitettujen berliiniläistalojen rakennusjätteistä.

Pirunvuorella Nenonen kokee kävelevänsä historian katolla, berliiniläisten ihmisten kotien, unelmien ja pelkojen raunioilla. Tämä vuori oli rakennettu tästä kaupungista, sen kaikista elämän ja kuoleman paloista. Tämän berliiniläisempää vuorta, sanan kaikissa eri vivahteissa, ei ole missään.

Nenonen kirjoittaa elävästi ja juohevasti, hän ei juutu yhteen havaintoonsa tai pohdiskeluunsa vaan matka jatkuu hölkäten jalkapallostadionille ja sieltä natsien vainoamien homoseksuaalien muistoa kunnioittavalle suurelle tummalle suutelukivelle. Sen aukosta sisällä näkyvän videon suutelevat parit kuuluvat seksuaalivähemmistöihin.

Kulkiessa tulee nälkä. Sen tyydyttäminen ei katuruokaravintoloistaan kuuluisassa Berliinissä ole vaikeaa. Kojujen tuoksujen huumaamana lähihistoriafani Nenonen tunnustaa heikkoutensa:

Minulle ohikiitävä hetki nakkikioskin pyöreän pystypöydän ääressä on kaupunkilaisen anonymiteetin ja tasa-arvon yksinkertainen, kaunis ilmentymä. Oudosti rakastan sitä ketsupin ja ranskalaisten perunoiden tuoksuvaa hetkeä!

Pirunvuoren takapihalle maalattu Jeesus.

Nenosen tummasävyiset, mustavalkoiset valokuvat täydentävät oivasti kerrontaa, tuovat siihen oman intiimin lisänsä. Sillä, kuten Nenonen toteaa, ”ihminen valokuvaa tavalla, jolla hän itse katsoo maailmaa”. Niinpä kuvassa on aina läsnä myös kuvaaja itse.

Heikki Nenosen siivellä on ollut inspiroivaa katsella Berliinin hetkiä kulkijan silmin.  Tämän ohella kirjoittajan pohdinnat eksistenssistä, ihmisen kosmisesta yksinäisyydestä ja Jumalasta veivät minut omalle mielenmatkalle. 

Sillä hyvä kirja ei pääty, kun sen kannen sulkee, vaan se jatkaa matkaansa lukijan mielessä.

Heikki Nenonen: Hetkiä Berliinissä – Kaupunki kulkijan silmin. Kirjapaja. 2023. 168 s.