Heikki Nevala: Simsalabim – Solmu Mäkelän elämä

Simsalabim á la Solmu Mäkelä

 Heikki Nevala on tehnyt perusteellista työtä kirjoittaessaan legendaarisen taikurimestarin elämän värikkäistä vaiheista teokseensa Simsalabim – Solmu Mäkelän elämä. Kirja on samalla kappale elävää suomalaista kulttuurihistoriaa.

Hän otti taskustaan narun pätkän, ympärillä oli ihan hiljaista. Mies teki muutaman nopean liikkeen, naru katosi, hän näytti tyhjiä käsiään, sitten hän veti sen yhtäkkiä korvastaan loputtomana lankana.

Yllä olevan tarinan kertoo historioitsija Maarit Niiniluoto ystävästään taiteilijataikurista Solmu Mäkelästä (1922–2018) Heikki Nevalan teoksen Simsalabim – Solmu Mäkelän elämä (Aviador) esipuheessa.

Mäkelä oli aikansa julkkis ja kulttuurihenkilö, joka liikkui sujuvasti monissa piireissä. Hän hurmasi paitsi taikatempuillaan myös karjalaisella iloisuudellaan ja välittömyydellään, mutta yksityiselämästään hän vaikeni. 

Nevala on tutkinut Mäkelän kuolinpesän dokumentteja, joista hän on saanut kirjaansa paljon uutta tietoa myös taikurin yksityisestä puolesta.

Onnellinen lapsuus Viipurissa jäi taakse Talvisodan syttyessä. Mäkelän jo poikasena aloittama taikuuden harrastus siivitti hänet vasta 18-vuotiaana viihdytysjoukkoihin rintamalle. Hän kiersi niiden mukana kaikilla sotarintamilla Hangosta Liinahamariin.

Kirjan lukuisat anekdootit värittävät tarkkoihin faktatietoihin perustuvaa kerrontaa. Mäkelällä oli viihdytysjoukoissa mukanaan kaksi ”sotamarsua”. Ne olivat paitsi lemmikkejä myös apulaisia. Eräässä tempussa kattilaan rikotut paistettavaksi tarkoitetut kanamunat olivat muuttuneet kahdeksi marsuksi, kun kattilan kansi avattiin.

Sodan jälkeen elämä jatkui kiihkeänä. Mäkelän estradit vaihtuivat korsuista ja sotilassairaaloista Kaivohuoneen ja Fennian kaltaisten kabaree- ja revyyravintoloiden loisteeseen. Kerran Valpon poliisit ratsasivat Kaivohuoneen ja pidättivät kielletyn aseveliliiton jäseniksi epäiltyjä. Frakkipukuinen Mäkelä kaappasi nopeasti tarjoilijoiden käyttämän liinan käsivarrelleen ja taikoi itsensä tarjoilijaksi. Esitys meni täydestä.

Linnanmäen huvipuistosta ja sen Peacock-teatterista tuli Mäkelälle pitkäaikainen esiintymispaikka. Mäkelä itse muisteli nuoruutensa Linnanmäkeä ”kivana ja romanttisena paikkana”. Kun huvipuiston portit illalla suljettiin, esiintyjät saattoivat jatkaa juhlia ja pulikoida vedenneitojen kanssa heidän altaassaan.

Naissuhteissaan Mäkelä oli vapaamielinen. Vaikka hän oli kaksi kertaa naimisissa, hänellä oli silti pitkäaikaisia rinnakkaissuhteita muidenkin daamien kanssa. Monista tuli myöhemmin hänen pitkäaikaisia ystäviään. ”En tule juuri mitenkään kahlituksi, siitä säästää minut ammattini liikkuvuus”, hän lohdutti kirjeessään Fanni-äitiään, joka oli huolissaan poikansa avioliittoaikeista.

Heikki Nevala kirjansa julkistamistilaisuudessa.
Kuva: Hannele Salminen

Mäkelän laaja-alaiseen toimintaan kuuluivat myös osallistumiset taikurikongresseihin eri puolilla maailmaa. Hän raportoi niistä Helsingin Sanomissa, jossa hän piti taikuripalstaa ja esiintyi koko sivun mainoksissa.

Hän toimi myös aktiivisesti vuonna 1945 perustetussa taikurien Taikapiiri-yhdistyksessä ja sen Simsalabim-lehdessä. Hän ehti julkaista kaikkiaan seitsemän kirjaa, joista 1951 ilmestynyt Suuri taikakirja kohosi myyntimenestykseksi.

Taiteilijaeläkkeen saatuaan Taikuuden Grand Old Man ei suinkaan jäänyt lepäämään laakereillaan. Hän aloitti mittavan sirkusjulisteisiin keskittyneen näyttelytoiminnan maineikkaissa museoissa niin Suomessa kuin muualla Euroopassa. Hänen keräämistään sadoista harvinaisista julisteista syntyi näyttelyihin värikkäitä tuulahduksia menneestä maailmasta.

Vaikean synnytyksen jälkeen Fanni-äiti huokaisi: ”Se on sitten Solmu”. Nimi oli enne tulevasta ammatista. Harvinainen Solmu-nimi poistettiin kalenterista, mutta akateemikko Kustaa Vilkuna ehdotti myöhemmin Mäkelälle sen takaisin ottoa. Tätä Solmu ei kuitenkaan halunnut, sillä nimestä oli tullut hänen tavaramerkkinsä, tuon ajan brändi.

Simsalabim – Solmu Mäkelän elämä -kirjan julkaisutilaisuus päättyi maagisesti, kun taikuri Markus Tervo esitti vaikean tempun, johon Solmu poikasena oli päässyt avustajaksi yleisön joukosta. Hän sai pidellä palavaa kynttilää, joka rullattiin paperiin, josta se hävisi, mutta jonka taikuri saman tien veti palavana povitaskustaan. Temppu sytytti Solmussa palavan rakkauden taikuuteen, joka jatkui hänen pitkän ja vaiheikkaan elämänsä loppuun saakka.

Heikki Nevala: Simsalabim – Solmu Mäkelän elämä. Aviador. 2025. 286 s. https://www.aviador.fi/