Simsalabim á la Solmu Mäkelä
Heikki Nevala on tehnyt perusteellista
työtä kirjoittaessaan legendaarisen taikurimestarin elämän värikkäistä
vaiheista teokseensa Simsalabim – Solmu
Mäkelän elämä. Kirja on samalla kappale elävää suomalaista
kulttuurihistoriaa.
Hän otti
taskustaan narun pätkän, ympärillä oli ihan hiljaista. Mies teki muutaman
nopean liikkeen, naru katosi, hän näytti tyhjiä käsiään, sitten hän veti sen
yhtäkkiä korvastaan loputtomana lankana.
Yllä olevan tarinan kertoo historioitsija Maarit Niiniluoto ystävästään taiteilijataikurista Solmu Mäkelästä (1922–2018) Heikki Nevalan teoksen Simsalabim – Solmu Mäkelän elämä (Aviador) esipuheessa.
Mäkelä oli aikansa julkkis ja kulttuurihenkilö, joka liikkui sujuvasti monissa piireissä. Hän hurmasi paitsi taikatempuillaan myös karjalaisella iloisuudellaan ja välittömyydellään, mutta yksityiselämästään hän vaikeni.
Nevala on tutkinut Mäkelän kuolinpesän dokumentteja, joista hän on
saanut kirjaansa paljon uutta tietoa myös taikurin yksityisestä puolesta.
Onnellinen lapsuus Viipurissa jäi taakse Talvisodan
syttyessä. Mäkelän jo poikasena aloittama taikuuden harrastus siivitti hänet
vasta 18-vuotiaana viihdytysjoukkoihin rintamalle. Hän kiersi niiden mukana
kaikilla sotarintamilla Hangosta Liinahamariin.
Kirjan lukuisat anekdootit värittävät tarkkoihin
faktatietoihin perustuvaa kerrontaa. Mäkelällä oli viihdytysjoukoissa mukanaan
kaksi ”sotamarsua”. Ne olivat paitsi lemmikkejä myös apulaisia. Eräässä
tempussa kattilaan rikotut paistettavaksi tarkoitetut kanamunat olivat
muuttuneet kahdeksi marsuksi, kun kattilan kansi avattiin.
Sodan jälkeen elämä jatkui kiihkeänä. Mäkelän estradit
vaihtuivat korsuista ja sotilassairaaloista Kaivohuoneen ja Fennian kaltaisten
kabaree- ja revyyravintoloiden loisteeseen. Kerran Valpon poliisit ratsasivat
Kaivohuoneen ja pidättivät kielletyn aseveliliiton jäseniksi epäiltyjä.
Frakkipukuinen Mäkelä kaappasi nopeasti tarjoilijoiden käyttämän liinan
käsivarrelleen ja taikoi itsensä tarjoilijaksi. Esitys meni täydestä.
Linnanmäen huvipuistosta ja sen Peacock-teatterista tuli
Mäkelälle pitkäaikainen esiintymispaikka. Mäkelä itse muisteli nuoruutensa
Linnanmäkeä ”kivana ja romanttisena paikkana”. Kun huvipuiston portit illalla
suljettiin, esiintyjät saattoivat jatkaa juhlia ja pulikoida vedenneitojen
kanssa heidän altaassaan.
Naissuhteissaan Mäkelä oli vapaamielinen. Vaikka hän oli
kaksi kertaa naimisissa, hänellä oli silti pitkäaikaisia rinnakkaissuhteita
muidenkin daamien kanssa. Monista tuli myöhemmin hänen pitkäaikaisia ystäviään.
”En tule juuri mitenkään kahlituksi, siitä säästää minut ammattini liikkuvuus”,
hän lohdutti kirjeessään Fanni-äitiään,
joka oli huolissaan poikansa avioliittoaikeista.
Heikki Nevala kirjansa julkistamistilaisuudessa.
Kuva: Hannele Salminen
Mäkelän laaja-alaiseen toimintaan kuuluivat myös
osallistumiset taikurikongresseihin eri puolilla maailmaa. Hän raportoi niistä Helsingin Sanomissa, jossa hän piti
taikuripalstaa ja esiintyi koko sivun mainoksissa.
Hän toimi myös aktiivisesti vuonna 1945 perustetussa
taikurien Taikapiiri-yhdistyksessä ja sen Simsalabim-lehdessä.
Hän ehti julkaista kaikkiaan seitsemän kirjaa, joista 1951 ilmestynyt Suuri taikakirja kohosi
myyntimenestykseksi.
Taiteilijaeläkkeen saatuaan Taikuuden Grand Old Man ei suinkaan
jäänyt lepäämään laakereillaan. Hän aloitti mittavan sirkusjulisteisiin
keskittyneen näyttelytoiminnan maineikkaissa museoissa niin Suomessa kuin
muualla Euroopassa. Hänen keräämistään sadoista harvinaisista julisteista
syntyi näyttelyihin värikkäitä tuulahduksia menneestä maailmasta.
Vaikean synnytyksen jälkeen Fanni-äiti huokaisi: ”Se on
sitten Solmu”. Nimi oli enne tulevasta ammatista. Harvinainen Solmu-nimi
poistettiin kalenterista, mutta akateemikko Kustaa Vilkuna ehdotti myöhemmin Mäkelälle sen takaisin ottoa. Tätä
Solmu ei kuitenkaan halunnut, sillä nimestä oli tullut hänen tavaramerkkinsä,
tuon ajan brändi.
Simsalabim –
Solmu Mäkelän elämä -kirjan julkaisutilaisuus päättyi maagisesti, kun
taikuri Markus Tervo esitti vaikean
tempun, johon Solmu poikasena oli päässyt avustajaksi yleisön joukosta. Hän sai
pidellä palavaa kynttilää, joka rullattiin paperiin, josta se hävisi, mutta
jonka taikuri saman tien veti palavana povitaskustaan. Temppu sytytti Solmussa
palavan rakkauden taikuuteen, joka jatkui hänen pitkän ja vaiheikkaan elämänsä
loppuun saakka.
Heikki
Nevala: Simsalabim –
Solmu Mäkelän elämä. Aviador. 2025. 286 s. https://www.aviador.fi/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti