Hiljaisen tytön kesä
Irlantilaisen
Claire Keeganin palkitut romaanit kätkevät sisälleen pieniä maailmoja ja
ihmisenä olemisen ankaria ehtoja. Kasvatin
eleettömien lauseiden välistä pilkottaa vihaa ja rakkautta,
välinpitämättömyyttä ja huolenpitoa. Teos on jälleen kokoaan suurempi pieni
helmi. Tammen keltainen kirjasto ei laadusta tingi.
Tyttö syö mutta on hänestä jo töihinkin.
Niukan muodon mestari Claire Keegan menee suoraan asiaan, loihtii muutamalla mutkattomalla lauseenvedolla miljöön, ihmiset ja tunnelman. Suurin piirtein näin luonnehdin hänen edellistä suomennettua teostaan, The Orwell Prizen voittanutta romaaniaan Nämä pienet asiat.
Samalla koruttomalla, mutta äärimmäisen herkällä ja
tarkalla korvalla ja tyylillä hän kertoo pikkutytön kesästä romaanissaan Kasvatti (Tammi). Kesän mittaisen
kasvutarinan päättyessä tytön maailma ei ole ennallaan, se on saanut värejä ja
sävyjä, avautunut odottamattomalla tavalla.
Pienessä irlantilaiskylässä tytön köyhän perheen elo ei ole hääppöistä. Viinaan menevän isän maatalonpito onnahtelee, seuraava (ei toivottu) lapsi odottaa jo äidin vatsassa.
Katraan ruokkiminen vain käy lompakolle, isä tokaisee kaukaiselle sukulaismiehelle, John Kinsellalle, tuodessaan tytön lapsettoman pariskunnan kasvatiksi. Koruttomassa tilanteessa ei sanoja eikä tunteita juuri tarvita eikä näytetä. Tässä ei ole tytölle mitään uutta.
Olen tottunut
siihen miten miehet välttyvät puhumasta: he potkaisevat saappaan korolla
turvemöykyn nurmikosta, läiskäisevät auton kattoa ennen kuin se lähtee
liikkeelle, sylkäisevät, istuvat jalat leveästi harallaan muina miehinä.
Kinsellan pariskunnan luona tyttö oivaltaa tulleensa ihan
toisenlaisiin oloihin mihin on kotona tottunut: Täällä on tilaa ja aikaa ajatella. Tarvitset vain vähän huolenpitoa,
tuumaa Edna Kinsella ja kylvettää likaisen tytön kuumaa vettä höyryävässä ammeessa.
Meillä äiti laskee tilkan ammeen pohjalle
ja kylvettää meidät kaikki samassa vedessä.
Tyttö, jonka nimi tarinan mittaan paljastuu Petaliksi,
auttelee Ednaa huushollin pidossa. Johnin mielestä Edna on liian kiltti, uskoo
kaikista ihmisistä hyvää, vaikkei syytä olisi. Mutta ei hänkään ihan kaikkea juoruilua
ja ilkeilyä siedä: Herra armahda, jos
minä törmään vielä tuohon akkaan en vastaa teoistani. Petal tajuaa, että
ihmisten välillä on isoja eroavaisuuksia.
 |
| Claire Keeganin novellit ja pienoisromaanit ovat voittaneet lukuisia palkintoja. Kuva: Philippe Matsas |
Teoksen suomentaja Kristiina Rikman tavoittaa nuoren tytön mielenmaiseman ja aikuisten arkisen puhekielen sävyt luontevasti. Sanat ja sanonnat – tohtia, tälläytyä, petivaatteet, hiutunut puuvillamekko, soisi olevan totta – kuulostavat vanhahtavan tutuilta ja kodikkailta. Ne vievät aikaan ennen somea ja kännykkää.
Edna opettaa Petalille käytännön askareita, John
puolestaan jakelee kasvatilleen silloin tällöin elämänviisauksia: Muista aina, että sinun ei tarvitse sanoa
mitään. Moni on menettänyt paljon kun on menettänyt tilaisuuden olla sanomatta
mitään.
Kun naapurin kyylä, utelias rouva, suorastaan kihisee kalastellessaan
Petalilta yksityiskohtia Kinsellojen elämänmenosta, eikä saa haluamiaan
vastauksia, hän toteaa happamana: Hän on
hiljainen tyttö. Tähän Johnilla on vastaus valmiina: Hän sanoo sen mikä on sanottava eikä mitään muuta. Olisipa
hänenlaisiaan enemmän.
Keegan sirottelee hienovaraisia vihjeitä kertomuksensa
varrelle. Ne saavat ounastelemaan sanojen taakse kätkeytyviä salaisuuksia ja
peiteltyä surua. Kinsellan silmät
liikkuivat rauhattomasti. Ihan niin kuin hän ajattelisi jotain hankalaa.
Toisella lukukerralla vihjeiden merkitys selviää, ja näin tarinaan syntyy uusi,
pinnan alla kytevä taso.
Kasvatti-teoksesta
filmatisoitu elokuva Hiljainen tyttö
oli Irlannin Oscar-ehdokas vuonna 2022. En ole sitä nähnyt, mutta voin
kuvitella, miten Irlannin rannikon tyrskyt iskevät vasten jyrkännettä, jonne
Petal ja John ovat taivaltaneet. Mutta ennen kaikkea voin aavistella miten
Johnin ja Petalin hiljalleen vahvistuva luottamus on kuvattu.
Kesän päättyessä hiljainen tyttö on astunut askeleen
kohti aikuisuutta. John Kinsella on raottanut hänelle ovea mahdollisiin
maailmoihin: opettanut hänet lukemaan. Se
oli samanlaista kuin polkupyörällä ajaminen; tunsin olevani vapaa, pääsin
paikkoihin, joissa en ollut käynyt aiemmin ja se kävi helposti.
Ei sanoja tarvita paljon, jos valikoi ne hyvin ja osaa ne
oikein asettaa. Claire Keeganilla tämä taito on. Hän luottaa sanojensa voimaan,
lukijan mielikuvitukseen ja kykyyn täydentää kertomusta, lukea rivien väleistä
ja tulkita lausuttujen ja lausumattomien sanojen viestejä. Pieni kirja sulkee
sisäänsä kokonaisen maailman. Yhden niistä lukemattomista, joissa me elämme.
Sen humaani sanoma lähimmäisenrakkauden voimasta ei vanhene.
Claire Keegan: Kasvatti (Foster). Suom. Kristiina Rikman. Tammi. 2024. 83 s.
