torstai 2. toukokuuta 2019

Miki Liukkonen: Hiljaisuuden mestari


Miki Liukkonen uudistaa kirjallisuutta komeasti

Hulvaton mielikuvitus ja idearikkaus yhdistettynä viiltävään katseeseen ja sanataituruuteen on lyömätön yhdistelmä Miki Liukkosen uudessa romaanissa Hiljaisuuden mestari.


 Miki Liukkosen edellinen romaani, Finlandia- ja Runeberg-palkintoehdokkaaksi päätynyt O (WSOY, 2017), oli 900-sivuinen joka suuntaan tempoileva maailmanselitys. 

Sen parikymmentä juonenpätkää törmäilivät toisiinsa, ja satakunta henkilöä harhaili infoähkyn tukahduttamassa universumissa yksinäisempinä kuin koskaan.

Uudessa romaanissa Hiljaisuuden mestari (WSOY) sivuja on yli puolet vähemmän, henkilöitä vain kymmenkunta ja alaviitteitäkin maltillisesti. Erona on myös se, että Liukkonen on nyt suunnannut aiemmin ulospäin kurottaneen katseensa sisäänpäin, mielen muljahduksiin.

Teoksensa kirjailija on omistanut itselleen, sillä se on henkilökohtainen, Liukkonen tunnusti julkistamistilaisuudessa. Hiljaisuuden mestarin keskeiset teemat, ahdistus, yksinäisyys ja kommunikaation vaikeus, jotka sen henkilökatrasta piinaavat, ovat tuttuja myös Liukkoselle.

Heti alkuun kirjan esikertoja epäilee, pystyykö sanoilla luomaan kommunikaatiota ihmisten välille, sillä hänen mielestään sanat ovat romahtamisalttiita siltoja: ”…ihmiset seisovat eri puolilla siltaa ja huutelevat sieltä toisilleen ja sanat tavallaan vapisevat ja hoipertelevat siltana kosken tai hirvittävän rotkon yli, pyrkivät kohti määränpäätä, joka on ymmärrys…”

Liukkonen on merkinnyt kirjan luvut pykälillä, joista syntyy eräänlainen kartta, joka kertoo missä kulloinkin mennään yhä eriskummallisemmiksi äityvien tapahtumien ja tilanteiden myllerryksessä. Nämä happeningit luovat kuitenkin vain kulissit niille keskusteluille, ajatuksille, mielenmaisemille ja muistoille, jotka kohtalon toisiinsa kietomien henkilöiden välillä ja päässä välähtelee.

Esirippu nousee luvussa § A. Tilanne on päällä Lennart Oneilin kotona, jossa hän majailee vaimonsa ja poikansa T.Oneilin kanssa. Paikalla on virkavaltaa (mainiosti luonnehdittua) tutkimassa, miten kohtalokkaaksi Botoxilla maustettu Subway-patonki voi koitua. Sängyn allakin tapahtuu kummia.

Toisaalla, bensa-aseman kahvilassa, korventavan, lohduttoman yksinäinen Herman Leorne haastattelee jälkituotantoassistenttikokelasta, joka pyrkii mukaan työstämään Hermanin YouTube-kanavaa Asioiden Kiinnostavuus. Jutun juju on tämän mielestä siinä, että asioiden kiinnostavuus on niiden vieressä.

Aki Roukala kuvasi Miki
Liukkosen Galleria Kajasteen
näyttelyyn.
Miki Liukkonen on mahduttanut romaaniinsa häkellyttävän määrän ajan ilmiöitä, jotka hän keihästää viiltävän tarkasti ja tarjoilee saaliinsa lukijalle nautittavan sujuvalla, ilmeikkäällä kielellä huumorin maustamana. 

Hän maalaa sanoillaan maisemia ja tunnelmia, joihin lukija ajautuu huomaamattaan mukaan ja alkaa täydentää niitä omassa mielessään.

Aurinko pursui niin kuin majoneesi, paksuna ja täyteläisenä, huoltoasemamarketin kulman takaa, se sai bensapumput ja asfaltin öljytahrat sädehtimään. Ne loikkasivat kuumeisina huutomerkkeinä silmille.”

Miki Liukkonen ja kirjan kumppanit ovat tosissaan. He pureutuvat syvälle olemisen ytimeen. Pohtivat onko aitoutemme, vilpittömyytemme vain ”sosiaalisten hahmojeni ja roolieni rakentama mielikuva autenttisesta; tässä minä nyt itken, tässä minä nauran…” Tässä sivutaan O:n teemoja.

Aitoa kohtaamista ei synny terapiaistunnoissakaan, ne vain turhauttavat. ”… me emme koskaan päässeet käsiksi siihen, mistä todella oli kysymys, mikä ikinä se sitten olikin.”

Näinkö me aina pysyttelemme sanojen päässä toisistamme? Onko aito kohtaaminen mahdotonta? Liukkonen lataa painavaa tekstiä, avaa polkuja moniin kiinnostaviin ajatussuuntiin, joita tekisi mieli lähteä seuraamaan pidemmälle ja katsoa, minne ne johtavat.

Yksityiskohta Maija Kiven
maalauksesta Pale Blue Eyes 

Hermania ja Lennartia – ja T.Oneiliä –  piinaavaan ypöyölliseen yksinäisyyteen, jossa seinäkellon naksutus heittelee ”tikkoja jokaisen valvotun sekunnin tulehtuneeseen huokoseen” ei tunnu löytyvän apua.  Mutta tätä kuvatessaan kirja tuo omalla tavallaan lohtua: emme ole yksinäisyydessämme yksin.

Esirippu laskeutuu, tapahtumat ovat saavuttaneet kliimaksinsa. Karusellin vauhti hiljenee, hälinä vaimenee, ja välitilassa tuoksuu nurmi. Kuolema kruunaa kaksi hiljaisuuden mestaria.

Voi olla, että sanat ovat romahtamisalttiita siltoja. Mutta Miki Liukkosen sanoihin voi luottaa, ne kantavat komeasti, luovat lukuelämyksen, joka ulottuu sanojen tuolle puolen.

Miki Liukkonen: Hiljaisuuden mestari. WSOY, 2019. 359 s.

Maija Kiven näyttely Garden of Death and Desire Galleria A2:ssa 5.5. saakka.