keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Kalevi Jäntin palkinnot kolmelle lupaavalle kirjailijalle


Juhani Karila romaanillaan Pienen hauen pyydystys, Reetta Pekkanen runokokoelmallaan Kärhi ja Pontus Purokuru esikoisromaanillaan Römaani voittivat vuoden 2019 Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinnot.

Pontus Purokuru ja Reetta Pekkanen palkintotilaisuudessa.
Kuvasta puuttuu kolmas palkinnonsaaja Juhani Karila-
hyvästä syystä: hän oli synnytyslaitoksella.
Kuva: Jouko Vatanen

Professori Jalmari Jäntti ja rouva Hildur Jäntti perustivat vuonna 1942 säätiön nuorena kuolleen poikansa muistoksi. Kalevi Jäntin säätiön tarkoituksena on suomalaisen kaunokirjallisuuden edistäminen palkitsemalla nuoria kirjailijoita. Palkinnon on nyt saanut 124 kirjailijaa. Tänä vuonna myönnettiin kolme 18 000 € suuruista palkintoa.

Säätiön palkintolautakuntaan kuuluivat tänä vuonna puheenjohtaja, kanslianeuvos Satu Jäntti-Alanko, VTT Anna Alanko, kriitikko Mervi Kantokorpi, professori Jyrki Nummi, kustantaja, fil.tri Touko Siltala ja runoilija, taiteilijaprofessori Saila Susiluoto. Heidän luettavakseen lähetettiin kaikkiaan 33 teosta, joiden tekijät ovat alle nelikymppisiä ja julkaisseet korkeintaan kolme teosta.

Niin erilaisia kuin palkitut teokset ovatkin – reaalifantasiaa, runoutta, fragmenteista koostuvaa kerrontaa – niitä yhdistää huoli maailman ja ihmisen tilasta, ympäristötuhosta ja millenniaalin ahdistuksesta internetin syövereissä. Silti teoksissa välähtää myös toivoa ja huumoria, joita ilman hienoja teoksia ei synny.

Reaalifantasiaa lappilaisella twistillä




Juhani Karilan (s. 1985 Kemijärvellä) romaani Pienen hauen pyydystys (Siltala) on kielellisesti virtuoosimainen romaani, yhtä aikaa rakkausdraama ja myyttinen fantasia, kansankomedia ja ympäristötuhoa edistävän elämäntapamme säälimätön kritiikki.

Raadin mielestä romaanin ”sydän on kielessä, jolla Koillis-Lapin murretta puhuvat hahmot hurmaavat lukijansa. Tarinan ekofilosofinen elämänkuva syvenee maisemaan, jonka yksityiskohtien kerronta on suomalaista proosaa kauneimmillaan.”

Poliisi ja hänen merkillinen kyytiläisensä jatkavat matkaansa kohti uusia seikkailuja. Niin mekin. Kohoamme yhä korkeammalle. Pian korpitkin jo lentävät altamme. Tuntuu kuin vauhtimme kiihtyisi. Imeydymme pilvien läpi…
    Ihana siunattu painottomuus.
   Eikä meillä ole muuta tekemistä kuin lepuuttaa silmiämme loivasti kaartuvassa maapallossa. Katso tähtiä. Aivan järjetön määrä tähtiä…”


Luopumisen ja kiinnittymisen hienovaraisia kuvia




Reetta Pekkasen (s. 1985 Outokummussa) toinen runokokoelma Kärhi (Poesia) on teos kiinnittymisestä ja irtaantumisesta. Erillisyys ja yhteys saavat erilaisia ilmentymiä, joiden kokoluokka vaihtelee mikroskooppisesta tähtitieteelliseen. Kärhi on runoutta ihmisen kurottautumisesta syvälle itseen ja ulos.

Raati luki kokoelmaa menetyksen kirjoituksena, ihmissuhteen tai elonkirjon katoamisen kuvauksena. ”Tähän mykkään maailmanhetkeen Pekkasen pohdittu, kaunis teos tuo armottoman valon, totuuden äänen, joskus hienovaraisen toivon.”

En voita ketään. Voittaminen ei auta mitään. Pitää sen sijaan auttaa. Minä autan kirjoittamalla, runoilija totesi palkintotilaisuudessa.

Mutta eivät kivet ole, jotta voisivat tulla löydetyksi

edes silloin, kun ovi on kiinni ja koko yön sataa.
Ikuisuuden jäljiltä niin kovana: niin pihalla

Ametisti on halutuin kvartsilaji
Ametisti joka ei hiomista kaipaa

Vaikka tekisi kaikkensa, että pitäisi pintansa
ei mahda huokosilleen mitään

                                                                  Voittaminen ei auta ketään


Mieleenpainuvia kiteytyksiä



Pontus Purokuru (s. 1987 Jyväskylässä) on kirjailija, pop-filosofi ja podcast-artisti. Romaanin muotoa purkava Römaani (Kosmos) on kerronnan rajoja kokeileva teos ystävyydestä, riittämättömyydestä ja rakkaudesta. Römaanissa samoillaan internetin saastuttamassa maailmassa, jossa ihminen on ihmiselle sisällöntuotannon raaka-ainetta.

Raati löysi kollaasiromaanin ahneesta kidasta monenlaisia fragmentteja: proosaa, runoa, esseetä, aforistisia kärjistyksiä, kuvia, merkkejä, emojeja, twittejä. ”Sivu sivulta lukijan eteen rakentuva sanataideteos kertoo vaikuttavasti millenniaalin ahdistuksesta ajassa ja maailmassa, jonka internet on mykistävän täydellisesti vallannut.

Tarkimmillaan Römaani terävöityy mieleenpainuviksi kiteytyksiksi, ja sen depressiivisessä pimeydessä välähtelee kiero, aseistariisuva huumori.”

romaani oli eurooppalainen uuden ajan tekniikka jota lukemalla
ihminen oppi ajattelemaan itseään porvarillisena yksilönä jolla on
sisäinen ääni ja kokemaan itsensä kansallisvaltion alamaiseksi. nyt
romaanin tilalla on sosiaalinen media jossa ihminen oppii olevansa
kilpailija markkinoilla


Kirjailija kertoi epäilleensä ymmärtääköhän kukaan hänen kokeellista romaaniaan? Kaksi ryhmää näytti ymmärtäneen: alta parikymppiset, joita perinteinen kerronta ei kiinnosta ja korkeakulttuuriset piirit, joihin Kalevi Jäntin palkintolautakuntakin kuuluu.


Kalevi Jäntin palkinnon ovat aikoinaan saaneet muiden muassa Aila Meriluoto, Lauri Viita, Eeva Joenpelto, Pentti Saarikoski, Leena Krohn, Rosa Liksom, Kari Hotakainen, Olli Jalonen, Tuomas Kyrö, Katja Kettu. Palkinto on monesti ennakoinut hyvää tulevaisuutta kirjallisuuden parissa. Onnea tulokkaille!

Juhani Karila: Pienen hauen metsästys. Siltala. 2019. 280 s.
Reetta Pekkanen: Kärhi. Poesia. 2019. 74 s.
Pontus Purokuru: Römaani. Kosmos. 2019. 219 s.

Tilaisuudesta ja kirjailijoista on tilattavissa lehdistön käyttöön maksutta valokuvia 
valokuvaaja Jouko Vataselta (GSM 0400709204 tai vatanen4art@gmail.com)

1 kommentti:

  1. En koskaan tiennyt, että voisin saada hyviä ja luotettavia oikeinkirjoituksen pyörittäjiä verkosta, jotka voivat todella auttaa minusta samanlaisia ​​ihmisiä, jotka tarvitsivat parisuhdetta. Erotin aviomiehestäni, kun hän hajosi kanssani ja meni takaisin entisen rakastajalleen, olin niin tuhoisa ja sydämestäni murtunut. En ollut enää minä ennen kuin ystäväni lähetti minut suurenmoiselle miehelle nimeltä Great Baba Ogbogo, että hän voisi auttaa minua tilanteessa. Aluksi epäilin, otin myöhemmin yhteyttä häneen ja hän kertoi minulle, että hän saa rakkausloitsu, joka on valmistettu minulle saadakseni mieheni takaisin luokseni. Saatuaani tarpeelliset päätökset tein kaiken hänen ohjeidensa mukaisesti ja suurimpana yllätyksenä sain puolisolta puhelun, että hän tulee kotiin ja hän oli pahoillani kaikesta, jonka hän sai minut läpi. Tulos oli onnistunut ja tänään elämme onnellisina. Annoin hänelle sanani, että jaan todistukseni maailman kanssa, jotta muut voivat saada häneltä kaikenlaista apua. Voit lähettää hänelle sähköpostia sähköpostitse: greatbabaogbogotemple @ gmail. com tai, kirjoita hänet WhatsApp-rivilleen +234902018697. Olen niin onnellinen kiitos loistavalle BaBa Ogbogolle

    VastaaPoista