Henri Hirvenoja: Venus ja Jupiter

Runoja ruutuvihon laajuisella leikkikentällä

Henri Hirvenojan lapsuuden ja nuoruuden runot vievät aikamatkalle menneeseen. Runokokoelma Venus ja Jupiter paljastaa, miten maailma vähitellen alkaa kasvavalle runoilijanalulle hahmottua ja oivaltavasti sanallistua.

Henri Hirvenoja (s. 1970) kertoo teoksensa esipuheessa löytäneensä isänsä kuolinpesää siivotessaan pahvilaatikon, jossa oli siististi arkistoituna vihkoja ja paperinippuja. Niihin hän oli aikoinaan käsin ja koneella kirjoittanut runoja ja luonnoksia päivämäärineen. 

Hän on nyt julkaissut vuosina 1975–1995 kirjoittamansa runot alkuperäisessä muodossaan runoteoksessa Venus ja Jupiter (Basam Books).

Koska runoilijanalku ei vielä viisivuotiaana osannut kirjoittaa, hän saneli ensimmäiset runonsa äidilleen. Hänellä oli jo tuolloin omintakeinen katse maailmaan ja kyky ilmaista näkemäänsä ja kokemaansa sanallisesti. Runoilijan sielu nousee kepeästi lentoon kuin perhonen.

Kun perhonen / herää aamulla, / se ottaa siipensä, / ja nousee / taivaalle lentämään, // ja tanssii taivaalla / kuin pikkuinen pilvi, / joka on ilostunut.

Kymmenvuotias runosielu on jo oivaltanut kuvataiteen sisimmän olemuksen. Sen, miten taiteilijan sanoma teoksen kautta heijastuu katsojalle ja synnyttää vuorovaikutuksen. Kun teoksia katsoo eläytyen, sanoja ei tarvita, jotta ymmärtäisi näkemänsä.

Tauluilla on ihmeellisin / maailma. / Jos katsot / ja kosketat / voit joutua / sen sisään. // Taulut eivät puhu, / vaan haluavat ihmisiä / omaan taulumaailmaansa.

Murrosikä ansaitsee, totta kai, omat tuskaiset säkeensä. Viisitoistavuotias Henri on jo kovia kokenut. Hän katsoo itseään ymmärtäen ja piirtää tunteensa kaihtelematta paperille. Ilma on sulaa lasia. / Se kovettuu häneen. / Silmissä kipunoivat / kyynelten tähteet. // Pian hän on iskunkestävää, / vaikka kontrolli onkin / vaarassa haljeta. Oi (voi) noita aikoja!

Henri Hirvenoja on helsinkiläinen runoilija, 
Kruununhaasta. Kuva: kotialbumista

Runoilija tunnustaa, etteivät rakkausrunot luonnistu häneltä: runot ja rakkaus / kun eivät tunnu / aidoilta yhdessä. Sydänsurut sen sijaan suorastaan vaativat tulla kirjoitetuksi. Samalla on raastavan itsetutkiskelun paikka.

Ei täällä ole ketään. / Turhaan keikkasin / hänelle ruusukimpun // ja toilailin väärän / rapun ulkopuolella / osamääränä itsetunnostani. Tyttöjen kanssa e aina ole helppoa.

Henrin runosuoni ehtyi lähes kymmeneksi vuodeksi, kunnes harjoitusaika Opetusministeriössä 1994–1995 sai sen taas pulppuamaan. Nämä sanat vain antoivat / odottaa itseään jossain / paperilta ja kynältä piilossa // minä kuitenkin paljastan ne / ilmiannan ne / teen niille muodon

25-vuotias nuorimies on saanut makua arjen haasteista. onko tämä sitä / mitä kutsutaan / arkipäiväksi? // vai onko tämä / sitä mitä kutsutaan paoksi? Työelämästä on runoilu kaukana. Tehdyt työt / voivat saada // pahalle päälle / vaikka niissä / olisi allekirjoitus // diaarinumerot / momentit // kaikki se / oleellinen // kaikki se / joka tekee / työelämästä / niin epäoleellisen

Onneksi ilonaiheitakin löytyy ja Maurinkadun Alkokin on lähellä. Jos minulla ei / olisi muuta kuin / sinut niin siinä / olisi jo monta // syytä ja tekosyytä / lasilliseen viiniä / ja ehkä toiseenkin / lasilliseen // eikä Maurinkadun / Alkoonkaan olisi loppujen lopuksi / pitkä matka // eikä itse asiassa  / olisi pitkää matkaa / minnekään // paitsi todellisuuteen

Vaikka runoilija toisin väittää, niin kyllä todellisuus on vahvasti läsnä hänen kuudennessa runokokoelmassaan. Viehättävä pieni teos vie lukijan matkalle omaan lapsuuteen ja nuoruuteen. Tunnistan runojen tunteet ja tunnelmat, hymyilen Henrille ja itselleni. Elämä kantaa.

Henri Hirvenoja: Venus ja Jupiter. Lapsuuden ja nuoruuden runot 1975–1995.

Basam Books. 2022. 175 s.