tiistai 1. tammikuuta 2019

Maggie Nelson: Argonautit


Pohdiskelua hormonimyrskyn kourissa

Maggie Nelson tekee henkilökohtaisesta julkista rehellisessä tilityksessään Argonautit. Hän lomittaa rakkautensa muunsukupuoliseen kumppaniinsa filosofisiin mietteisiin sukupuolesta, halusta, avioliitosta, äitiydestä ja kirjoittamisesta.


Jussi Karjalaisen eleettömän
tyylikäs kansi vihjaa, ettei
kaikki ole miltä näyttää.

Voisiko olla niin, että sanat ovat maan päällä viimeisiä markkinoita, joilla paljous – jopa ylenpalttisuus – tulee ilmaiseksi?” kysyy yhdysvaltalainen kirjailija ja tutkija Maggie Nelson lähes kulttimaineeseen nousseessa teoksessaan Argonautit (S&S).

Tätä paljoutta hän käyttää kirjassaan taitavasti antaessaan henkilökohtaisten elämänvaiheidensa käydä vuoropuhelua tunnettujen ajattelijoiden ja filosofien teorioiden kanssa. Heidän sanomansa ja kirjoittamansa on merkitty kursiivilla ja kommentoja itse mainittu marginaalissa.

Näin syntyy herkullinen ”keskustelukirja”, johon lukija väistämättä ajautuu mukaan. Aika ajoin on pysähdyttävä miettimään kirjoitettua, luettava lauseet uudelleen ja pohdittava niitä. Välillä tekee mieli esittää lisäkysymyksiä, väittää vastaan. Näin kirja laajenee pientä kokoaan suuremmaksi opukseksi.

Tarina alkaa lokakuussa 2007 kun Santa Anan kuumat, levottomuutta aiheuttavat tuulet ravisuttavat Los Angelesin palmuja. Tuolloin Maggie Nelsonin yksinäisyyden kupla puhkeaa kohtalokkaasti, ja kaikki muuttuu.

Tätä ennen hän on omistanut elämänsä Ludvig Wittgensteinin ajatukselle, jonka mukaan ”se mitä ei voi ilmaista sisältyy – ilmaisemattomana! – ilmaistuun”. Tämä on syy, miksi hän kirjoittaa ja samalla tutkii itseään.

Nyt kuvioihin on astunut peruuttamattomasti taiteilija Harry ”Harriet” Dodge, jolle Nelson lausuu kohtalokkaat sanat: ”Minä rakastan sinua”. Mutta tämä on vasta alkua, sillä kuten Roland Barthes on todennut, hän joka nuo sanat lausuu, on kuin kreikkalaisen mytologian Argo-laivan argonautti, joka matkan aikana uusii laivan osa osalta uudeksi. Silti se saapuu Argona perille.

Maggie Nelson opettaa luovaa
kirjoittamista California Institute
of the Artsissa. Kuva: Tom Atwood.
Samalla tavalla ”sekä rakkauden että kielen perimmäinen tehtävä on moduloida yksi ja sama fraasi aina uudeksi”. 

Näin Maggie ja Harry tekevät, solmivat ensin samansukupuolisten avioliiton ja keskustelevat välillä kiivaastikin HLBTQ+-liikkeen pyrkimyksistä ja eri suuntauksista: sopeutuminen vai kapina?

Kun homoseksuaalisuudesta on tullut sallittua, se ei enää samalla tavalla kaikkia kiehdo, tarjoa vaaran nautintoa. ”Sen tähden taiteilija Francis Baconin kaltaiset nihilistipervot ovat jopa väittäneet toivovansa, että homoseksuaalisuudesta edelleen rangaistaisiin kuolemalla”, Nelson tykittää.

Mielipiteiden vaihdon tiimellyksessä alkaa muutosten kesä: Maggie pohjustaa kohdunseinämäänsä keinohedelmöityksellä yrittämäänsä vauvaa varten. Harry puolestaan piikittää itseensä testosteronia surkastuttaakseen oman kohtunsa.

Hän valmistautuu samalla ahdistusta aiheuttaneiden ja sukupuoli-identiteettiään piinanneiden rintojen poistoon. Harry ei halua muuttua mieheksi, vaan identifioitua testosteronia käyttäväksi butchiksi.

Nelson kirjoittaa vaikeista, rankoista aiheista ihmeen kepeän tuntuisesti, rehellisesti, mutta paisuttelematta. Vaikka hän väitöskirjaansa Yksityisen esittäminen myöten on koko ikänsä yrittänyt tuoda henkilökohtaista julkiseksi, hän kammoaa silti Facebookissa tapahtuvaa ”välitöntä, puntaroimatonta digitaalista itsensä paljastamista”.

Nelsonin teksti sen sijaan on tarkkaan ajateltua ja puntaroitua, se avaa monenlaisia ikkunoita identiteettien ja halujen hämärään maisemaan tieteen teorioiden ja filosofeilta lainattujen kommenttien höystäessä pohdintaa.

Maggie Nelsonin puoliso taiteilijaHarry Dodge.

Hormonien tehdessä työtään pariskunnan ruumiit muuttuvat vieraammiksi niin heille itselleen kuin toisilleenkin. Harry nauttii uudesta ulkomuodostaan, purkautuvasta seksuaalisuudestaan. 

Maggien rintoja aristaa ja paikat ovat hellinä synnytyksen jälkeen. ”Sinua panettaa koko ajan ja minusta on tullut panokelvoton”, Maggie valittaa.

On jälleen löydettävä uusi tapa olla ja elää, sillä Argo-laivaan on taas rakentunut uusia osia. Mutta argonauttien matka jatkuu: ”huolenpito, sen jatkuva laulu, saa meidät hehkumaan”.


Kauniin kiitoksen Maggie Nelson antaa ajatuksia herättävän kirjansa lopussa Harrylle: ”Kiitos kun osoitat minulle, mitä aviosuhde voi olla – päättymätöntä keskustelua, loputonta kehkeytymistä.”

Maggie Nelson: Argonautit.
(The Argonauts). Englannista suomentanut Kaijamari Sivill. S&S, 2018. 208 s.