maanantai 17. kesäkuuta 2024

Jaana-Mirjam Mustavuori: Afrikka muutti olohuoneeseeni

Rakkaus ei rajoja tunnusta

Kun Jaana-Mirjam Mustavuori löysi rakkauden Beninistä, Afrikasta, alkoi kahden ihmisen ja kulttuurin välinen vuoropuhelu. Omaelämäkerrallisessa tietokirjassaan Afrikka muutti olohuoneeseeni hän kuvaa lämmöllä arkea ja juhlaa kahden kulttuurin rajalla.

Kaikki uusi syntyy erilaisten ihmisten, kulttuurien, näkemysten ja ideologioiden virratessa toinen toisiinsa. Se on vuorovaikutusta, elämän hengitystä, liikettä ihmisestä toiseen. Se on laajentumista ja avartumista.

Kansainvälisyys kiinnosti Jaana-Mirjam Mustavuorta (tästä lähtien kutsun häntä lempinimellä Jami) jo lapsena ja nuorena. Myöhemmin juristiksi valmistunut Jami työskenteli tutkijana yliopistolla ja parisenkymmentä vuotta ihmisoikeus-, kehitys- ja ympäristöjärjestöissä. 

Kunnes maailma tuntui kaatuvan päälle. Hän paloi loppuun ja alkoi katsella ympärilleen toisin silmin.

Kulttuurien kirjo ja ihmiselämän monimuotoisuus häikäisivät. Asiat olivat koko ajan hyvin tai huonosti näkökulmasta ja katsojasta riippuen.

Hän muutti syrjäiseen taloon Bromarviin ja ryhtyi vapaaksi kirjoittajaksi, kääntäjäksi ja kehotietoisuuskouluttajaksi. Viisikymppisen Jamin avioliittokaan ei enää toiminut, se oli alkanut muistuttaa ”väljähtynyttä laatuviiniä”.

Vuonna 2012 hän lähti etsimään uutta näkökulmaa elämäänsä suomalaisafrikkalaisesta kulttuurikeskus ja taiteilijaresidenssi Villa Karosta ( https://villakaro.org/ ), joka sijaitsee Guineanlahden rannalla Grand Popon kylässä Beninissä.

Uusi näkökulma löytyi sieltä jo viisiviikkoisen vierailun ensimetreillä konserttilavan reunalta: hän oli musiikin ja englannin opettaja sekä muusikko Serge Gbeha, kirjan toinen päähenkilö. Suhteen myötä molempien arki muuttui seikkailuksi ja tutkimusmatkaksi. Jamille aukeni jälleen uusi ura, hänestä tuli ”monikulttuurisen arjen antropologi”.

Alku ei sujunut kuin Strömsössä. Äidille 23 vuotta tytärtä nuorempi afrikkalainen vävy oli järkytys. Viisumiongelmatkin piinasivat, ja lopulta tuli selväksi, että ainoa mahdollisuus Sergen Suomeen pääsylle oli avioliiton solmiminen.

Monien mutkien (ja eurojen) jälkeen häävalmistelut Suomessa olivat jo pitkällä, kun yllättäen tuli jälleen kielteinen viisumipäätös. Jamin luottamus lähetystövirkailijoiden ammattitaitoon erottaa kulissiavioliitot rakkausliitoista romahti.

Kun Serge vihdoin pääsi Suomen kamaralle, hänen oli opeteltava monia käytännön taitoja kantapään kautta. Ihmeteltävääkin riitti: ensilumi, mikseivät ihmiset bussipysäkillä juttele toistensa kanssa? entä sitten Karjaan K-marketin valtaisat valikoimat. Kotona Grand Popossa hän oli tottunut vain ”pieniin palmunlehväpuoteihin siellä täällä tien varressa”.

Vaikka pariskunnan vierailut Sergen kotimaassa olivat täynnä juhlia, iloa, tanssia ja laulua, Benin ei ole paratiisi. Elintasoero läntiseen maailmaan on huikea. Tämä selittää maassa vallitsevaa epätasa-arvoa, turvattomuutta, korruptiota ja rikoksia. Vaikka elämä siellä on yhteisöllistä, ihmiset eivät luota toisiinsa kuten Suomessa.


Serge halusi ansaita oman elantonsa ja tulla vaimostaan taloudellisesti riippumattomaksi. ”Kieli on avain Suomeen”, hän oivalsi heti alkuun ja aloitti saman tien opiskelut. Hän valmistui lähihoitajaksi kiittävin arvosanoin, työskentelee Kinaporin palvelukeskuksessa ja sen ohella näyttelijänä ja muusikkona.

Pariskunnan välinen vieraskoreus karisi kotoutumisen myötä. Vähitellen paljastui, ettei vilkkaaseen sosiaaliseen elämään tottunut Serge viihtynyt luontoretkillä eikä syrjäisellä talolla metsän keskellä päinvastoin kuin pohjimmiltaan erakkoluonteinen vaimonsa. Joskus Sergen koti-ikävä aiheutti peräti fyysisiä oireita.

Vaikka toista ihmistä ei koskaan voi loppuun saakka ymmärtää, halu kuunnella vie jo pitkälle. Joskus joudumme puolin ja toisin vääntämään asioita rautalangasta toisillemme kieli-, kokemus- ja kulttuurierojen takia, mutta aina on viesti mennyt perille.

Sergen pitkäaikainen unelma, oma talo Beninissä, toteutui vihdoin vuoden 2022 aikana. Gran Popon keskustaan muutaman minuutin kävelymatkan päähän merenrannasta kohosi juuri sellainen talo kuin pariskunta oli toivonut: Villa Onnela.

Korkeat huoneet, kattoterassi, ruukkupuutarha, muuri ympärillä. Talo hehkui punaisena kanelin ja auringonlaskun sävyissä. Pariskunta asuu talvella Onnelassa, muun ajan se toimii majatalona, jota voi vuokrata pidemmäksi tai lyhyemmäksi ajaksi. Serge vastaa puhelimeen suomeksi: https://www.airbnb.com/rooms/846078039653742507

Jaana-Mirjam Mustavuoren psykologinen silmä, kulttuurien tuntemus ja hänen omakohtaiset kokemuksensa raottavat lukijalle ovea monikulttuurisuuden eri ulottuvuuksiin. Afrikka muutti olohuoneeseeni -teoksen luettuani alan unelmoida, millainen mahdollisuuksien maailma meillä olisi, jos voisimme poimia parhaat palat eri kulttuureista ja rakentaa niistä onnelan.

Jaana-Mirjam Mustavuori: Afrikka muutti olohuoneeseeni

Momentum Kirjat (https://www.momentumkirjat.fi/) . 2024. 123s.