Keskustelu J.P. Laitisen Hirviö-romaanista

Data muuttuu tunteeksi

J.P. Laitisen päiväkirjaromaanissa Hirviö palataan historiassa taaksepäin ja korjataan ekokriisiin johtaneita virheitä. Antikronologiaan limittyvät ympäristöaktivismi ja päähenkilön henkilökohtainen suru. Aiheesta käytiin kiinnostava keskustelu Rosebud Sivullisen lavalla.

Ylikulutuksen jarruttaminen ei tarkoita, että hyvinvointi loppuu. Asia on juuri päinvastoin: kun yli varojen eläminen lopetetaan, se turvaa hyvinvoinnin edellytykset pitkällä aikavälillä.

Heti alkuun tunnustus: En ole vielä ehtinyt lukea J.P. Laitisen Hirviö-kirjaa. Sain sen eilen teoksen julkistamistilaisuudessa, jossa merkitsin muistiin inspiroivan keskustelun aiheita. Rosebud Sivullisessa käytyä keskustelua voi seurata striimistä: https://www.youtube.com/watch?v=mYPU_mu7SB0

Ympäristötoimittaja, kirjailija Laitisen kanssa juttelivat hänen pikkuserkkunsa ”ekologikirjallisuuden kuningatar” Anni Kytömäki ja Teos-kustantamon kustantaja Päivi Koivisto. Hänen kysymykseensä ”onko ympäristökriisistä kirjoittaminen serkuksille sukuvika?” tuli sekä myönteinen, että kielteinen vastaus.

Laitisen mukaan ekokriisi hallitsee uutisvirtaa, joten aihetta ei romaanissakaan voi välttää. Tähän Kytömäki hymyillen totesi, että ehkä heissä sittenkin luikertelee aatteenpalongeeni, sillä yksi heidän esi-isistään oli intohimoinen körttisaarnaaja.

Laitinen joutui kirjaa tehdessään miettimään, miten ympäristökysymyksistä voi kirjoittaa fiktiota siten, etteivät ne tunnu päälle liimatuilta, miten datan voi muuttaa tunteeksi. Parisenkymmentä vuotta ympäristöasioista kirjoittaneelta toimittajalta asiaproosa sujui, henkilöhahmot tarjosivat sen sijaan uuden haasteen.

Laitinen kertoi suunnittelevansa ”himmeleitä”, kehikkoja, ennen kuin alkaa kirjoittaa. Hän tunnustautuu myös konservatiiviksi suhteessa kielivetoiseen romaaniin. Hän haluaa kirjoittaa tarinallisia kirjoja, joiden imu ei synny juonesta. ”Esimerkiksi Thomas Bernhardtin Hakkuu: Muuan mielenkuohu -romaanissa ei ole juonta, mutta silti sen tarina vetää.”

Idea kirjoittaa ilmastohistoriasta käänteisesti ei itsessään kantanut. Sen lisäksi Hirviöön tuli mukaan autofiktiivisiä elementtejä, kun Laitinen keksi ladata omia ongelmiaan kirjailijapäähenkilönsä niskaan. 

J.P. Laitinen on monipuolinen kirjoittaja ja taiteilija. Hänen
eskoisromaaninsa Lume voitti kaksi kirjallisuuspalkintoa.
Kuva: Hannele Salminen 

Kytömäen mielestä kirjan antikronologiset kohtaukset olivat lohdullista luettavaa, kun esimerkiksi sukupuuttoon kuolleet eläimet heräsivät vähän kerrallaan henkiin. ”Historiaa takaperin luettaessa aivot on käännettävä uuteen asentoon”, hän totesi. Takaperoisen historian kirjoittaminen oli Laitiselle vaikeaa, joten se oli tehtävä palanen kerrallaan.

Hän näkee menneisyyden mahdollisuudeksi. ”Tulevaisuus pelastetaan menemällä takaperin. Pohtimalla missä kohtaa olisi pitänyt pysähtyä ja korjata kurssia, jota tuhoa kohti menemisen olisi voitu pysäyttää.”

Nykyajan pahin ongelma on hänen mielestään lyhytnäköisyys. Hän on löytänyt historiasta lukuisia esimerkkejä kulttuureista, joissa elettiin sovussa luonnon kanssa, ja katsottiin kauas tulevaisuuteen. Näin taattiin elinmahdollisuudet myös tuleville sukupolville.

Suurin murros huonompaan suuntaa tapahtui kun tieto korvasi arvot ja maailmasta tuli tehdas, jonka piti tuottaa koko ajan enemmän ja enemmän. Hypernopeudella toimiva yhteiskuntamme ei kuitenkaan ole ollut väistämätön kehityssuunta, vaan se on syntynyt meidän valintojemme seurauksena. Voisimme valita toisin ja muuttaa näin kehityksen suuntaa.

Selaan kiinnostavaa kirjaa ja löydän aiheeseen sopivan kohdan. ”Joka uskoo että eksponentiaalinen kasvu voi jatkua ikuisesti rajallisessa maailmassa on joko mielipuoli tai taloustieteilijä”, tutkija ja kirjailija Kenneth Boulding on sanonut.

Mitä yksilö voisi tehdä? ”Ihmisen mahdollisuudet vaikuttaa ovat tietenkin vähäiset, mutta ainakaan ei pitäisi jättää vaurioittavaa jälkeä maailmaan”, Kytömäki pohti. Molemmat kirjailijat uskovat, että kirjallisuudella voi vaikuttaa kehityksen suuntaan. ”Uusia ajatuskulkuja on jo näköpiirissä ja ne voivat nousta valtavirtaan”, Laitinen toivoo.

Kirjansa jälkisanoissa Laitinen kuvittelee vuodenvaihdetta 2099, jolloin hänen poikansa olisi 93-vuotias. Ehkä hän ajattelee minua: voi faija, etpä arvannut miten tässä kaikessa tulisi käymään. Ehkä matkan varrelta vuoteen 2100 riittävän moni löytää sen salaisen, avaran ja valoisan paikan – oman itsensä sisältä.

J.P. Laitinen: Hirviö. Teos. 2025. 224 s. https://www.teos.fi/

Gabriel García Márquez: Elokuussa nähdään

Elokuun miehiä

Gabriel García Márquezin postuumisti julkaistu pienoisromaani Elokuussa nähdään jättää haikeat jäähyväiset maagisen realismin mestarille. Myös tässä viimeiseksi jääneessä teoksessaan hän jäljittää rakkauden mysteeriä omaperäisellä, psykologisen tarkkanäköisellä tyylillään.

Tämä kirja ei kelpaa mihinkään. Se täytyy hävittää.   Gabriel García Márquez                

   

Vuosikausia sitten suhteeni sen aikaiseen poikaystävääni oli ajautunut umpikujaan. En muista, mistä riidassa oli kyse, mutta hänen kommenttinsa: ”Lue Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys niin ymmärrät kaiken.”

Luin, enkä pysynyt ihan kärryillä romaanin monipolvisessa tarinassa, suhde päättyi, mutta lumoava kirja jätti pysyvän jäljen mieleni maisemaan. Niinpä tartuin innolla Nobel-voittajan pienoisromaaniin Elokuussa nähdään (WSOY).

Ensimmäinen lukukerta tuotti pettymyksen. Ei ihme, sillä maagisen realismin isäksi kutsuttu kolumbialainen Gabo kärvisteli kirjan tekoaikaan jo muistisairauden kourissa.

 ”Muisti on minulle samaan aikaan sekä raaka-ainetta ja työväline. Ilman sitä ei ole mitään”, hän tuskitteli kahdelle pojalleen ja kielsi heitä julkaisemasta keskeneräistä Elokuussa nähdään -käsikirjoitustaan.

Se sai levätä rauhassa lähes kymmenen vuotta, kunnes monien vaiheiden jälkeen siitä työstetty espanjankielinen versio näki päivänvalon viime vuonna, ja nyt teos on ilmestynyt suomeksi. Ja hyvä niin.

Toinen lukukerta murtautui odotusteni tuolle puolen. Vaikka teoksessa on puutteita ja kömpelyyksiä – joita Gabo viimeiseen saakka kustannustoimittajansa kanssa korjaili – sen rivien väleistä säteilee hänen ainutlaatuinen läsnäolonsa.

Jos joku, niin hän on kyennyt raottamaan ja sanoittamaan rakkautta verhoavaa mysteeriä. Antamaan sille kasvot, jotka hälvenevät sillä hetkellä, kun yritämme niitä kuvata. Yhden näistä paljastuksista Gabo tekee myös Elokuussa nähdään -pienoisromaanissaan.

Hän suunnitteli alkujaan episodiromaania, jonka viidellä erillisellä kertomuksella olisi sama päähenkilö Ana Magdalena Bach. Elokuussa nähdään -käsikirjoituksen oli tarkoitus olla romaanin ensimmäinen kertomus. Gaboa haastatelleen toimittajan Rosa Moran mukaan episodiromaanin tarinoita yhdistävä teema käsitteli ”ikäihmisten rakkaustarinoita”.  

Nyt käsillä olevassa ensimmäisessä kertomuksessa viisikymppinen Ana Magdalena Bach matkustaa joka elokuun 16. päivä lautalla Karibianmeren pienelle saarelle viemään äitinsä haudalle kimpun miekkaliljoja. Rituaalin hän on toistanut tunnollisesti jo kahdeksan vuoden ajan, mutta tämänkertainen matka osoittautuu kohtalokkaaksi.

Neitsyenä naimisiin mennyt Ana Magdalena on elänyt tyytyväisenä avioliitossaan jo kolmenkymmenen vuoden ajan syrjähyppyihin sortumatta. Eikä hänellä ole aikomustakaan poiketa kaidalta polulta tälläkään vuorokauden pituisella matkallaan.

Gabriel Garcia Marquez sai Nobelin
kirjallisuuspalkinnon vuonna 1982.
Kuva Luis Miguel Palomares

Illalla hotellin baarissa lemmekkään, haikean boleron soidessa, ginigrogin lämmittämänä Ana Magdalena vaipuu unelmoimaan. Huomaamattaan hän tulee vilkaisseeksi syrjäsilmin tyylikästä, valkoiseen pellavapukuun sonnustautunutta viereisessä pöydässä yksin istuvaa herrasmiestä.

Se on menoa. Heidän iltansa kuluu rattoisasti rupatellen kunnes miehen tarjoamien brandylasillisten rohkaisemana Ana Magdalena tekee jotain, mihin ei kuuna päivänä olisi uskonut ryhtyvänsä.  Illan päätteeksi hän kysyy mieheltä huolettomasti: ”Mennäänkö yläkertaan?”

Ikimuistoisen, yhdessä vietetyn aistillisen yön jälkeen, Ana Magdalenan elämä ei enää ole ennallaan. Hänestä tuntuu kuin kokemus ei olisi muuttanut vain häntä vaan myös kaiken hänen ympärillään näkemänsä, jota hän nyt katselee uusin silmin.

Intohimoisista yhden yön seikkailuista tulee erottamaton osa hänen saarivierailujaan. Seksikohtaukset toistuvat pienin variaatioin joka vuosi Karibian yön kuumassa syleilyssä. Ana Magdalena antaa kohtalon johdattaa aina uuden tuntemattoman rakastajan, elokuun miehen, partnerikseen.

Kumma kyllä hänen äitinsä tuntuu oudosti siunaavan tyttärensä seksiseikkailut haudan takaa. Siihen paljastuu lopulta luonnollinen syy. Kuten odottaa saattaa, muutos Ana Magdalenan käytöksessä ei voi olla heijastumatta hänen perhe-elämäänsä. ”Jotain kummallista sinussa nyt on”, ihmettelee hänen aviomiehensä.

Hänestä on tullut vain satunnainen vierailija aviovuoteessa, joten Ana Magdalena puolestaan epäilee miestään uskottomuudesta, tutkii hänen taskujaan ja nuuhkii hänen sängylle jättämiään vaatteita.

García Márquezin psykologinen silmä sekä tarkoin yksityiskohdin maalatut tilanteet ja tunnelmat ovat hänen tuotannostaan ennestään tuttuja elementtejä myös tässä pienoisromaanissa. Voin vain kuvitella, miten runsas ja pyörryttävä episodiromaanista olisi tullut, jos hän olisi saanut jatkaa sen kirjoittamista täysissä sielunvoimissaan.

Gabolla oli ainutlaatuinen taito uppoutua maagisen realismin keinoin näennäisen pinnan läpi todellisuuden perimmäiseen ytimeen. Hänen humaani katseensa näki ihmismielen syövereihin, ymmärsi heikkouksiamme ja antoi anteeksi.

Gabriel García Márquez: Elokuussa nähdään. WSOY. 2025. 115 s.

En agosto nos vemos. Espanjasta suomentanut  Jussi Lappi-Seppälä. https://www.wsoy.fi/