Totta vai tarua?

Tuukka Sandström: Tappio tai kuolema

Tuukka Sandströmin viihteestä ja kirjallisuudesta kumpuavissa teksteissä kyytiä saavat niin Knausgårdin kuin tekoälyn luomat henkilöhahmot, niin Iida Rauman Hävitys kuin Game of Thrones. Todellisuuden ytimeen porautuva esseekokoelma Tappio tai kuolema tarjoaa tervetullutta aivojumppaa.

Kai se on vähän pöhköä yrittää jonkin kirjan tai leffan läpi katsoa, minne maailma on menossa tai mistä se on tulossa. Tai edes itse.

”Lapset hakkaavat taas”, Helsingin Sanomat otsikoi Tero Kartastenpään arvion Karate Kidin jatko-osasta Cobra Kidistä. Tuukka Sandströmin mielestä arvio menee pieleen siinä, että vaikka aikuisten maailmassa ongelmat eivät ratkea väkivallalla, lasten viidakossa vallitsee vahvemman laki.

Esseekokoelmassaan Tappio tai kuolema (Avain) Sandström tunnustaa olleensa itse koulukiusattu. Hän halusi Karate Kidiksi puolustaakseen itseään kamppailulajin avulla. 

Pasifistiäiti ei kuitenkaan antanut pojalleen lupaa mennä karatetunneille, mutta judo vaikutti riittävän väkivallattomalta. Parin vuoden treenaamisen jälkeen Judo Kidiä ei enää kiusattu.

Esseessä Vihan symmetria Sandström palaa koulukiusaamiseen lukemalla Iida Rauman Finlandia-palkittua romaania Hävitys – Tapauskertomus kuin piru Raamattua. Rauman teoksen päähenkilö Ira on samaa mieltä Sandströmin kanssa siitä, että kiusaamisen päämäärä on taata kiusaajalle asema ja identiteetti hänen omassa kuplassaan.

Mutta kun Sandström väittää, että ”Rauma kuvaa vihaamisen melkein sankarillisena”, eikä näe eroa Iran ja kiusaajien vihan välillä, olen eri mieltä. Kiusaajalle viha on oman egon pönkitystä, Iralle syy nousta vastarintaan, katkaista sadistinen peli. Sillä jos aina antaa kiusaajilleen anteeksi, kidutus ei lopu, se vaan jatkuu, todistaa kiusatun heikkoutta.

Esseessään Pyypilli Sandström pohtii kysymystä, ”mikä on henkilöhahmo?” Autofiktiobuumin myötä niin sosiaalisessa mediassa kuin kirjallisuudessa on tungosta tällä saralla. Esseisti osuu naulankantaan todetessaan, että sosiaalisen median aikakautena ”perusasetus ei ole tunnustus, sisäisen ja kätketyn tuominen näkyviin, vaan naamion poraaminen yhä syvemmälle kalloon”.

Norjalainen kirjailija Karl Ove Knausgård yritti kaapata todellisuudesta haltuunsa massiivisella kuusiosaisella autofiktiosarjallaan Taisteluni. Se oli yritys, kuten Sandström toteaa, ”voittaa kirjallisuus kirjoittamalla, paljastaa elämä, päästä kirjallisuuden läpi totuuteen”.

Tuukka Sandström on kirjailija ja vapaa 
kustannustoimittaja. Kuva: Varpu Eronen

Hanke oli tuomittu epäonnistumaan. Taisteluni oli fiktiota, joka kuvasi Knausgård-nimisen henkilöhahmon elämää. Tämän Knausgård itsekin myöntää sarjansa kuudennessa osassa: En ole kertaakaan sanonut läheskään sitä mitä mieltä oikeasti olen, en ole kuvannut sitä mitä oikeastaan olen nähnyt. Kirjallisuuden ja todellisuuden välinen kuilu jäi ylittämättä.

Olisiko tekoälystä apua valaisemaan henkilöhahmojen ja todellisuuden arvoituksia? AI tuottaa henkilöhahmoja tuosta vain sormia napsauttamalla. Se tosin tarvitsee identiteetin synnytystyöhön valtavan tekstimassan.

Sandström kertoo GPT-4-kielimalliin perustuvasta Bing-keskustelubotista, joka sai hermoromahduksia ja alkoi suoltaa ruokotonta kieltä, kun keskustelut sen kanssa venyivät. Dialogien pituuksia oli rajoitettava, jotta botin ylilyönnit saatiin estettyä.

Bingin harharetkistä huolimatta suuret kielimallit pystyvät dialogeissaan esittämään uskottavasti todellisia henkilöitä. Mutta onko niillä tietoisuus? Jos kieli ei tavoita todellisuutta eikä tietoisuutta, miten kieleen perustuva simulaattori voisi siinä onnistua?

Me ihmiset olemme kuilun paremmalla puolella, me tunnemme miltä todellisuus tuntuu, me tunnemme kipua, kaipausta, rakkautta. Meillä on tietoisuus, vaikka tiede ei sitä pystykään selittämään. Tätä informaatiota emme kykene jakamaan kanssakulkijoille kirjoittamalla tai ohjelmoimalla sitä tekoälylle.

Kenties Iida Rauman Hävityksen henkilöhahmo A:n ratkaisu todellisuuden ongelmaan osuu sittenkin parhaiten maaliin: ”mielikuvitukselliset väitteet ja sepitetyt lauseet ovat joskus ainoa tapa ilmaista totuus.” Hyvästi autofiktio, olemme palanneet fiktion pariin.

Huomaan ajautuneeni sepittämään omaa ”esseetäni” Tuukka Sandströmin teoksen inspiroimana. Sehän on hyvän kirjan merkki.  Esseekokoelman Tappio tai kuolema esittämät ajatuspolut, arvelut ja väitteet eivät jää piiloon sivuille vaan herättävät lukijan uteliaisuuden ja jatkavat matkaa hänen mielessään ja tajunnassaan.

Tuukka Sandström: Tappio tai kuolema. Avain. 2024. 158 s.